Tagi: punavihreä politiikka

LEHTIKUVA

Eduskunta käsitteli keskiviikkona keskustan ja Liike Nytin välikysymystä hallituksen aluepolitiikasta. Illan keskustelun aikana kävi monin paikoin selväksi, että kyse oli keskustan halusta haastaa nimenomaan perussuomalaiset, jotka ovat monin paikoin uhanneet keskustan asemaa alueen suurimpana puolueena.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomen eduskuntavaalien ja Ruotsin valtiopäivävaalien tuloksissa on yllättävänkin paljon yhteistä. Keskeisenä punavihreän koalition tuuppaaminen historian hämärään. Suomen uusi hallitus rakentuisi luontevasti perussuomalaisten ja kokoomuksen ympärille. Perussuomalaisten tukema vähemmistöhallitus Ruotsin tapaan ei sen sijaan näytä todennäköiseltä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Samaan aikaan kun autoilijat tuskailevat bensapumpulla maksaessaan maailman liki raskaimmin verotetusta ja siten kalleimmasta polttoaineesta, vihreät puuhastelee hallituksessa tukihimmelien kanssa, jotka ehkä joskus tulevaisuudessa toisivat muutaman lantin takaisin. Perussuomalaiset alentaisi mieluummin polttoaineen verotusta, mikä näkyisi heti bensapumpulla. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra myös huomauttaa, että vihreiden esittämät keinot jättäisivät monet autoilijat kompensaatioiden ulkopuolelle.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset esitti viime syksynä, että hallituksen ajamaa maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa pitää maltillistaa niin, että hiilineutraalisuustavoite siirretään vuoteen 2050 eli samaan vuoteen kuin EU:n tavoite. Liian kovasta kunnianhimosta seuraa ongelmia ja ylimääräisiä kustannuksia eivätkä tavoitteena olevat imagovoitot näitä kompensoi, perussuomalaiset toteavat tänään jättämässään välikysymyksessä.  Lue lisää >

MIKA RINNE

Autoja tankataan verkkaiseen tahtiin Nurmeksen ABC-liikenneasemalla Pohjois-Karjalassa. Yksi tankkaajista on metsänhoitotöitä, pihapuiden kaatoa ja kattolumitöitä tekevä yrittäjä Antti Nuutinen Nurmeksesta. Kovassa käytössä olevat nelivetopakettiauto, moottorisahat ja traktori syövät paljon polttoainetta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Mitä tapahtuisi, jos massiivinen siirtolaisvyöry lähestyisi Suomea? Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra arvioi, että todennäköisesti hallitus vain lähettäisi rajaviranomaisille muistutuksen ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia noudattavasta tehokkaasta ja solidaarisesta maahantulon mahdollistavasta toimintamallista.  Lue lisää >

Moni kysyy, miksi Suomessa on punavihreä hallitus, vaikka eduskunnassa ei ole punavihreää enemmistöä. Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan vastaus on yksinkertainen: siksi, että punavihreälle hallitukselle ei tällä hetkellä ole vaihtoehtoja. Hallituspuolueet eivät vaihtoehtoja halua edes ajatella.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo osanneensa odottaa, että oman kannatuksensa kanssa kipuileva keskusta järjestää hallituksen puoliväliriihen yhteydessä teatraalisen kriisin. Halla-aho kuitenkin toteaa, että keskustan uhkailu hallituksesta lähtemisellä on jo menettänyt parhaan teränsä, koska temppu on toistettu niin usein.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset tilasivat reilu vuosi sitten Taloustutkimukselta selvityksen hallituksen ilmastopolitiikan vaikutuksista asumiseen ja liikkumiseen. Perussuomalaiset ovat viime aikoina nostaneet esiin ilmastopolitiikan konkreettisia seurauksia, kuten polttoaineen hinnankorotuksia, minkä erityisesti maaseudun puolustajana esiintyvä keskusta kokee kiusalliseksi.  Lue lisää >