

Vihreiden Emma Karia ja kokoomuksen Petteri Orpoa naurattaa, vaikka ylikunnianhimoinen ilmastopolitiikka köyhdyttää kansaa. / LEHTIKUVA
Vihreillä ja kokoomuksella taitaa olla sama suunta – ympäristöministeri ylistää ilmastokaveriaan ”suoraselkäisyydestä”
Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari (vihr) palkitsee somekiitoksillaan välikysymyksen ulkopuolelle jäänyttä kokoomusta, joka oppositiosta käsin tukee hallituksen kunnianhimoista, mutta ilmaston kannalta vähäpätöistä politiikkaa.
Perussuomalaiset jätti tänään hallituksen vastattavaksi välikysymyksen energian ja polttoaineiden kohonneiden hintojen vuoksi. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio painotti tiedotustilaisuudessa, että Suomen hiilineutraalisuustavoite ei voi olla kovempi kuin EU:lla ja Suomen kilpailijamailla.
Sanna Marinin (sd) punaviherhallituksen ilmastotoimet ja vasemmistolainen veropolitiikka ovat keskeinen syy sille, miksi asuminen ja autoilu on nyt Suomessa ennätyksellisen kallista. Esimerkiksi korkeita bensan hintoja ei voi selittää pelkillä maailmanmarkkinahintojen kohoamisella.
Kokoomukselle sopii, että kansa köyhtyy bensapumpulla
Välikysymykseen liittyivät oppositiopuolueista Liike Nyt ja KD. Kokoomus ei kuitenkaan ole mukana.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kertoi tänään, että kokoomuksen poisjäänti johtuu pitkälti siitä, että kokoomus ei halua tinkiä Marinin hallituksen muita EU-maita tiukempien ilmastotoimien toteuttamisesta.
– Jo viime syksynä kokoomus selkeästi totesi, että se ei aio joustaa hiilineutraalisuustavoitteesta ja Suomen kunnianhimosta, Purra muistutti.
Kokoomuksen linja on hivenen ristiriitainen, sillä kokoomus on vuosikausien ajan puhunut veronalennusten puolesta ja ylipäätään kansalaisten verotaakan keventämisestä. Kuitenkaan ennätyskorkea polttoaineen verotus ei näytä olevan kokoomukselle minkäänlainen ongelma.
Toisin sanoen, kokoomuksella ei ole mitään sitä vastaan, että suomalaiset köyhtyvät jatkossakin bensapumpulla ja että korkea polttoaineen hinta näkyy ja tuntuu tuotteiden kauppahinnoissa.
Välikysymykselle räksytti tänään myös kokoomuksen parrakas kuntapoliitikko Tere Sammallahti, joka vihreiden tapaan vastustaa jyrkästi polttoaineveron alentamista.
Ideologisella ilmastopolitiikalla ei ole vaikutuksia ilmastoon
Hallituksen ideologisella ilmastopolitiikalla ei ole ilmastoon mitään vaikutusta.
Even if entire EU went net-zero today and stayed net-zero for the rest of the century
impact rather small, reducing temperature rise in 2100 by 0.14°C (0.25°F)
Because vast part of 21st-century emissions come from currently poor world
UN climate model https://t.co/WqFICwViMk pic.twitter.com/tpZybF4WYX
— Bjorn Lomborg (@BjornLomborg) October 19, 2021
Koska kokoomus on kuitenkin nyt asettunut hallituksen tueksi, kokoomus saa vastavuoroisesti tukea – mistäpä muualta kuin hallituksesta.
Vihreä ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari söpöilee kokoomukselle sometileillään siihen malliin, että kokoomus alkaa tuntua jo vihreiden apupuolueelta.
Silloin täytyy kiittää kun on kiitoksen aihetta.
On suoraselkäistä Kokoomukselta, että he pitävät kiinni ilmastotavoitteista eivätkä lähde mukaan ilmastopopulismiin.
— Emma Kari (@EmmaKari) February 7, 2022
Karille huomautetaan, että näyttävän, mutta kansaa kurjistavan ilmastopolitiikan vaikutukset ilmastoon ovat olemattomat.
Se, että Suomen hiilineutraalisuustavoite on 2035 ja muualla EUssa 2050 on Suomen nykuhallitukselta + kokoomuksesta ilmastopopulismia.
Merkitys ilmastonmuutokseen on 0.— Samu S. (@Samusamuel77) February 7, 2022
Havainto on sama kuin vihreiden entisellä puheenjohtajalla Touko Aallolla, joka äsken läksytti, että vihreiden pitäisi ilmastoasioissa tunnustaa, että Suomen päästöillä ei ole maailman mittakaavassa kovin paljon merkitystä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kuluttajahinnat ilmastokurjistaminen ylikunnianhimoiset tavoitteet ilmastotoimet hiilineutraalius polttoaineiden verotus punavihreä politiikka Tere Sammallahti sähkön hinta veronmaksajat ideologia Touko Aalto Riikka Purra Emma Kari Sanna Marin Ville Tavio vihreät perussuomalaiset hallitus Välikysymys Kokoomus EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kokoomus tukee kansaa kurjistavia hallituksen ilmastotoimia – ”Miksi polttoaineveron keventäminen ei sovi kokoomukselle?”

Perussuomalaiset: Hallituksen suunnitelmat pahentavat suomalaisten ahdinkoa – vain muille maille riittää rahaa

Perussuomalaiset jätti välikysymyksen: Suomalaisten verorahoja ja uutta velkarahaa kohdistetaan ilmastotoimiin, jotka heikentävät Suomen asemaa ja kansantaloutta

Polttoaineiden, sähkön ja ruuan hinnannousu kurittaa kansaa – Purra: Ihmisten ostovoimaa on parannettava – ”Suomalaisille ei riitä, jos Saarikko lupaa, ettei veroja enää nosteta”

Leena Meri: Hallituksen ilmastotoimien hintalappu on sietämättömän suuri – ”Hallituksen pitää tulla järkiinsä”

Kansa vieroksuu eliittiä ja kiroaa bensan hintoja – ruotsidemokraatit hakee vaalivoittoa

Perussuomalaisilta selkeät toimenpiteet polttoainehintojen alentamiseksi – hallitus ei myöntynyt yhteenkään

Yle jututti vihreitä ”asiantuntijoita” ja julisti, miksi polttoaineveroa ei pidä laskea – asiantuntijoiden taustoista ei tietenkään kerrota mitään

Sähkön ja polttoaineiden hinnat syövät toimeentuloa – Purra: Missä viipyvät hallituksen toimenpiteet?
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Heinäluoma selittää koulushoppailun asuntopolitiikalla – tilastot kertovat toista
SDP:n Eveliina Heinäluoma selitti tällä viikolla koulushoppailun asuntopolitiikan syyksi ja nosti Myllypuron esimerkiksi onnistuneesta kehityksestä. Asuntomarkkinadata kertoo kuitenkin toista tarinaa.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














