Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Purra EU-puolustuksesta: Kumpi on oleellisempaa, puolustuksen parantaminen vai yhteiset rahoitusratkaisut?

11.02.2025 |16:05

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra palaa EU-puolustukseen tuoreessa twiitissään, jossa hän muistuttaa, ettei puolustuskeskustelua voi aloittaa rahoituksesta. 

Valtiovarainministeri Riikka Purra huomasi Ruotsin pääministeri Ulf Kristerssonin ihmettelevän samaa asiaa kuin hän itse viikko sitten: miksi puolustuskeskustelu on aloitettu yhteisestä rahoituksesta eikä siitä, mitä oikeasti tarvitaan?

– Tällainen suunta on tosiaan suorastaan kiero, mutta hyvin tyypillistä Euroopalle. Herää väkisin kysymys, kumpi on joillekin tahoille oleellisempaa, puolustuksen parantaminen ja turvallisuuden lisääminen vai sittenkin yhteiset rahoitusratkaisut tai yleensä EU-härvelit.

Suomen on oltava nettosaaja

Purra kertoo twiitissään Kristerssonin korostaneen, että vaikka yhteisiä toimia puolustuksen vahvistamiseksi tarvitaan, tehtävä on ensisijaisesti kunkin jäsenmaan omalla vastuulla.

– Olen samaa mieltä. Suomi hoitaa tonttinsa. Jos EU-ratkaisuja tulee, niiden pitää tarjota meille selvästi lisää hyötyä kuin mihin itse kansallisesti kykenemme. Eli siis, meidän on oltava nettosaaja.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Kummallinen näytös eduskunnassa: Oppositiopuolue keskusta vaati, ettei lyijykieltoasetus vaaranna maanpuolustusta – vaatimus löytyy jo hallitusohjelmasta ja on koko eduskunnan kanta

18.12.2024 |15:12

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
8.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää