
Putinin puheet vetoavat tunteisiin – provosointi saattoi olla tarkoituksellista huomion hakemista
Venäjän presidentti Vladimir Putinin puheet G20-maiden huippukokouksen yhteydessä Japanin Osakassa puhuttavat edelleen. Putin haukkui lyttyyn eurooppalaisen liberalismin ja siihen liittyvät oudot käyttäytymismuodot. Putinin puheet on länsimaissa tulkittu demokratian vastaisiksi, vaikka kyseessä saattaa enemmänkin olla perinteinen muutosvastarinta ja harkittu keino hankkia huomiota provokatorisen viestinnän avulla.
Kohu alkoi Putinin haastattelusta Financial Timesissa (maksumuuri). Venäjän presidentti sanoi, että Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ja kansallismielisten puolueiden menestys Euroopassa kertovat liberaalin demokratian kuolinkouristuksista.
– Liberaalit eivät voi enää sanella kansalle sitä, miten pitää käyttäytyä ja ajatella. Se on kansan enemmistön etujen vastaista, Putin ilmoitti.
Vahvan johtajan kaipuu
Länsimaisissa perinteisen median reaktiossa (FT, maksumuuri) haukottiin ensin henkeä ja puhjettiin sitten pilkkalauluun siitä, että näin puhuu henkilö, joka vaientaa vastustajansa väkivalloin ja on siinä sivussa pistänyt kavereitten kanssa taskuunsa valtion kassan. Toisaalta arvostelijat myöntävät, että Putin on edelleen vallassa, koska Venäjän kansan elintaso on noussut selvästi.
Median kommenteissa, muun muassa Aftonbladetissa, myönnetään myös, että liberaali demokratia on kriisissä hiukan siellä sun täällä. Euroopassa on aivan riittämiin nykyisiä ja tulevia haasteita, joihin ei löydy nopeita ratkaisuja. Nyt tarvittaisiin vahvaa johtajuutta. Eurooppa tarvitsisi kiistatonta tiennäyttäjää, joka voisi myös lunastaa lupauksensa. Kyseistä henkilöä ei toistaiseksi ole näkynyt Euroopan horisontissa.
”Kukin taaplatkoon tavallaan”
G20-kokouksen lehdistötilaisuudessa presidentti Putin puuttui CNN:n mukaan länsimaisten yhteiskuntien ”järjettömään monikulttuuriseen” menoon sekä seksuaaliseen monimuotoisuuteen. Putin kiisti ymmärtävänsä esimerkiksi sitä, mitä on viisi- tai kuusisukupuolinen identiteetti.
– Kukin taaplatkoon tavallaan, Putin sanoi. Mutta monimuotoisuus ei saa peittää alleen omaa kulttuuria, kansallisia perinteitä ja perhearvoja, jotka ovat niin monen ihmisen elämän perusta edelleen, Putin huomautti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Ylen faktantarkistus maahanmuuton talousvaikutuksista on hataralla pohjalla – Suomen Perustan tutkija kertoo nyt, mitä Yle jätti kertomatta
Useita maahanmuuton talousvaikutuksiin keskittyviä tutkimuksia toteuttanut Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen ei ole vakuuttunut Ylen faktantarkistuksen laadusta. Salminen avaa X-tilillään Ylen faktantarkistuksen puutteet.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
Uusimmat

KSML: Pitkäaikainen poliitikko Pekka Kataja on menehtynyt

Jopas nyt! WEF hylkäämässä massasiirtolaisuuden ihanteet

Nieminen Ylen aamussa: Toimeentulotuki ei voi olla elämäntapa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää










