Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Rami Lehtinen haluaa puuttua kotouttamisen ongelmiin – ratkaisuksi määräaikainen liikkumisen rajoittaminen

10.10.2024 |15:36

Kotoutuminen Suomessa ei ole onnistunut odotetulla tavalla. Viimeisimmät tutkimukset työllisyyden ja opiskeluiden osalta ovat olleet hälyttäviä. Monilla alueilla ulkomaalaisten työttömyysprosentti on yli 40 prosenttia ympäri Suomea, ja Pisa-tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajista omaa niin heikon kielitaidon, että sillä ei pärjää koulussa tai työelämässä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen pitää tilannetta huolestuttavana.

– Jokainen varmasti ymmärtää, että noilla luvuilla kotouttaminen on epäonnistunut ja ettei maahanmuutto Suomeen ole ollut kannattavaa, Lehtinen toteaa.

Ongelmat kasaantuvat kouluissa

Kouluissa on pahimmillaan muodostunut ongelmaksi, että lapset eivät suostu puhumaan suomea. Tämä hankaloittaa tietysti kaikkien luokassa olevien työskentelyä.

– On selvää, että jos luokissa ei ole kaikilla samoja pelisääntöjä, niin työskentelystä tulee mahdotonta. Se ei voi olla heijastumatta kaikkiin nuoriin, Lehtinen jatkaa.

Lähiöissä asioidaan omalla kielellä

Kotouttamisessa on selviä ongelmia. Hallitus on pyrkinyt ratkaisemaan työllisyyteen liittyviä ongelmia lainsäädännöllä, mutta lisää toimia varmasti tarvitaan.

Kansanedustaja Lehtinen näkee ongelmille selvän syyn:

– Isoimmat ongelmat maahanmuuton suhteen ovat lähiöissä, joissa lähes puolet asukkaista on ulkomaalaisia. Tämä on johtanut siihen, että he asioivat keskenään omalla äidinkielellään eivätkä suomen kielellä. Kun ympäristö ei pakota opiskelemaan kieltä, niin ei sitä myöskään tapahdu, Lehtinen toteaa.

Saksassa rajoitettu asumisvapautta

Suomeen on todellakin muodostunut lähiöitä, joissa yli puolet asukkaista on ulkomaalaisia. Tämä trendi on vahva etenkin suurissa kaupungeissa. Lehtinen tarjoaa tänään eduskunnassa jättämässään toimenpidealoitteessa ratkaisuksi määräaikaista liikkumisen rajoittamista.

– Jos voisimme rajoittaa turvapaikanhakijoiden sijoituspaikkakunnalta toiselle paikkakunnalle muuttamista määräajaksi, niin maahanmuuttajalähiöitä ja ongelmia ei pääsisi syntymään.

– Rajaamisen voisi toteuttaa niin, että sosiaalietuuksia maksetaan vain sijoituspaikkakunnalle. Turvapaikanhakijan muuttaessa muualle heidän pitäisi tulla omillaan toimeen. Esimerkiksi Saksassa asumisvapautta on rajoitettu, Lehtinen päättää.

KUVA PS ARKISTO

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
7.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
9.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi