

LEHTIKUVA
Reijonen: Supon epäilyt venäläisten maanomistuksesta otettava tosissaan
Venäläiset ovat hankkineet Suomesta paljon kiinteistöjä ja maaomaisuutta. Omistuksia on ympäri Suomea huoltovarmuuden tai maanpuolustuksen kannalta merkittävillä alueilla. Kansanedustaja Minna Reijonen kysyy hallitukselta, kuinka Ukrainan sota muuttaa Suomen suhtautumista venäläisten maanomistukseen.
Iltalehti uutisoi jo vuonna 2016, että Supo epäilee Venäjän ostaneen sotilailleen kiinteistöjä Suomesta. Samassa artikkelissa mainittiin mahdollinen vaikuttaminen kriisitilanteissa. Supon mukaan tähän vihjaavat maakaupat, joissa ei näytä olevan ”liiketaloudellista tai kiinteistön tavanomaiseen käyttöarvoon liittyvää logiikkaa”. Supo totesi, että käytännössä vieras valtio voisi maanomistajana sulkea liikenneväyliä tai majoittaa joukkoja.
– Kiinteistöjä on paljon itäisellä rajalla. Omistuksia on lisäksi sotilaslentokenttien läheisyydessä, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
Ukrainan sota vaikuttaa Suomessakin
Ajoittain on noussut esille, kuinka venäläisten maanomistus Suomessa on lisääntynyt mm. saaristossa, lähellä itäistä rajaa, sotilaslentokenttien läheisyydessä ja tietoliikennemastojen sekä ilmavalvonta- ja lennonjohtojärjestelmien lähistöllä. Omistuksia on myös satama-alueilla ja merkittävien sähkön kantaverkkojen lähellä.
Sota Ukrainassa vaikuttaa meillä Suomessakin. Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainaan on Venäjälle asetettu pakotteita, ja monet erilaiset yhteistyösuhteet Venäjälle on katkaistu.
– Tarvitaan pikaista keskustelua ulkomaalaisten maanomistuksesta Suomessa ja siitä, miten tähän aiotaan jatkossa reagoida, toteaa Reijonen.
Reijonen teki asiasta vastaavalle ministerille kirjallisen kysymyksen, kuinka Ukrainan sota muuttaa Suomen suhtautumista venäläiseen maanomistukseen ja millaisiin toimiin hallitus aikoo pikimmiten asian suhteen ryhtyä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sähköverkot satama-alueet lennonjohtojärjestelmät ilmavalvontajärjestelmät sotilaslentokentät venäläisten maanomistus Ukrainan sota Venäjän hyökkäys sotilaallinen kriisi tietoliikenneyhteydet itäraja Venäjä-pakotteet kirjallinen kysymys Iltalehti kriisitilanteet Minna Reijonen Supo Venäläisten maakaupat Suojelupoliisi Venäjä Huoltovarmuus maanpuolustus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen: Hybridiuhkien torjuminen saatava lakiin – myös kaksoiskansalaisuuteen ja ulkomaalaisten maakauppoihin saatava rajoituksia

Mäkelä: Turvallisuusympäristömme on muuttunut – ”Suomen on otettava käyttöön kaikki tarvittavat keinot”

Perussuomalaiset ottivat Venäjän uhan alusta asti tosissaan – tonttikaupoista varoitettu jo vuosikausien ajan

Sisäministeri ei ole vieläkään huolissaan – perussuomalaiset kieltäisivät ulkomaalaisten epäilyttävät maakaupat

Suomalaisten kiinnostus vapaaehtoiseen maanpuolustukseen on kasvanut entisestään – Lehto: Hallituksen lisättävä maanpuolustus- ja reserviläisjärjestöjen rahoitusta jo tänä vuonna

Venäjältä pyritään nyt länteen Suomen kautta, koska Suomi myöntää yhä viisumeita – rajan yli jopa 3 600 tulijaa päivässä

Rantanen ihmettelee ulkoministeriön toimintaa: ”Onko todella ulkoministeriön asia auttaa yksityisiä yrityksiä kiertämään kansainvälisiä pakotteita?”

Meri ja Ronkainen: Ampumaratojen riittävyys varmistettava

Antikainen: Venäläisten kiinteistöomistukset syyniin, kansallista turvallisuutta uhkaavat pakkolunastukseen
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










