

Markku Ulander Lehtikuva
Rinne tunnusti eduskunnassa: ”Tämä on leikkaava budjetti”
Valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) tunnusti perussuomalaisten ryhmäpuheessaan esittämän väitteen todeksi, kun budjetista oli kiistelty kolme tuntia eduskunnan suuressa salissa. Totuus lipsahti SDP:n puheenjohtajan suusta hänen vastauspuheenvuoronsa lopuksi.
– Minusta on syytä tunnustaa tässä lopuksi, että tämä on leikkaava budjetti. Menoja leikataan kaksi miljardia euroa ja veroja lisätään miljardilla. Päätökset eivät ole kaikki sellaisia, että jos yksin olisin pystynyt päättämään. Tämä ei ollut minun valintani kokonaisuuteen. Mutta hallituksen piirissä täytyy etsiä kompromisseja ja täytyy koettaa mennä eteenpäin. Toivon vilpitöntä keskustelua ja uusia avauksia eduskuntakierroksen aikana, jotta voisin vielä parantaa esitystä, Rinne sopuili.
Häntä oli juuri päästy moittimasta mittasuhteiden rajusta sekaantumisesta: kuinka hän kehuu 15 miljoonan euron tuomisesta opetusrahoihin samaan aikaan, kun hallitus leikkaa puolitoista miljardia opetuksen määrärahoista, mikä on sata kertaa suurempi raha.
Minun mielestäni monet ehdotukset, joita on tullut niin keskustalta kuin vaikkapa perussuomalaisilta, jotka liittyvät sääntelyn purkamiseen, kuulostavat hyviltä.— Alexander Stubb
Uusi sopu sääntöjen purkamisesta?
Perussuomalaisten ryhmäpuhuja Kaj Turunen esitti lupaviidakon purkamista yhtenä nopeana keinona saada investointeja liikkeelle: Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n laskelman mukaan investointeja seisoo lupa- ja valitusesteiden vuoksi 3,5 miljardin euron edestä.
Pääministeri Alexander Stubb (kok.) yllätti vastauksessaan opposition esittämällä yhteistä kokousta, jossa asia ratkaistaisiin niin perussuomalaisten kuin keskustan kanssa.
– Minun mielestäni monet ehdotukset, joita on tullut niin keskustalta kuin vaikkapa perussuomalaisilta, jotka liittyvät sääntelyn purkamiseen, kuulostavat hyviltä. Joten ehdotankin, että kokoonnumme niin hallituksen kuin oppositioin kesken neuvonpitoon, jossa käymme läpi keinoja, joilla voimme purkaa sääntelyä, Stubb ehdotti.
Energialle pakit Stubbilta, vihreää Zyskowiczilta
Seuraavassa virkkeessään Stubb antoi pakit perussuomalaisten ja keskustan esityksille energiaveron ottamiselle uuden kasvun moottoriksi. Suomi tuo energiaa ulkomailta 8,4 miljardin euron edestä: perussuomalaisten mukaan kotimaisella energialla saataisiin kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja.
Stubb vastasi kysymykseen, miksei hallitus palauttanut turpeen ja puuhakkeen verotusta vuoden 2012 tasolle – jo yksin se toisi markkinoille miljoona kuutiota puuhaketta.
– Päädyimme siihen, että rahoja ei kerta kaikkiaan löytynyt, Stubb vastasi.
Hän piti myös mielenkiintoisena perussuomalaisten esitystä korvata leijonanosa kehitysavusta yksityisillä lahjoituksilla.
– Ajatus sinänsä kuulostaa hyvältä, mutta myös meidän on kannettava vastuumme ja pyrimme koko ajan hakemaan parempaa tasoa kehitysyhteistyöhön, joten siitä leikkaaminenkin on vaikeaa, Stubb kertoi.
Zyskowicz: Mikään ei estä energiaremonttia
Ryhmäjohtaja Jari Lindström (ps.) puolusti perussuomalaisten esityksiä saikin yllättävän myönteistä vastakaikua.
– Mitä me olemme tehneet? Juuri sitä, mitä pääministeri Rinne puheessaan vaati: keskittymään ratkaisuihin. Siksi esitämme energiapolitiikan suunnanmuutosta – siksi esitämme lupabyrokratiaan puuttumista. Niissä on miljarditolkulla rahaa – ja työpaikkoja. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi aikoinaan, että jos me tekisimme perussuomalaisten esitysten mukaan, eihän siitä mitään tulisi. Kysynkin pääministeri Stubbilta: otatteko te meidän esityksemme tosissaan, Lindström kysyi.
Tähän vastasi kokoomuksen Ben Zyskowicz. Hän sanoi panneensa merkille perussuomalaisten kehitysyhteistyöesityksen, joka vähentäisi merkittävästi valtion menoja.
– Se mitä muuten sanoitte, mitä pitäisi tehdä ja kääntäisi maan suunnan toiseksi, niin salissa on puhuttukin jo energiasta, että pitää panostaa kotimaiseen uusiutuvaan energiaan. Juuri näin pitääkin tehdä. Valtio on siihen panostanut, sen sijaan valtio ei ole panostanut rahojaan ydinvoimaan. Mikään ei tänään kiellä tai estä tahoja, jotka haluaisivat panostaa tuuli- tai bioenergiaan, mikään ei estä heitä siihen panostamasta. Ja lupabyrokratiasta olemme täysin samaa mieltä: sitä pitää karsia, sitä tullaan karsimaan. Olemme yhdessä säännöksiä tehneet ja purkaminen on aivan paikallaan Zyskowicz tunnusti.
Soini pääsi sanomaan metrosta
Perussuomalaisten puheenjohtaja pääsi espoolaisena sivaltamaan edellistä hallituspuoluetta vasemmistoliittoa juuri, kun Kari Uotila (vas.) moitti hallitusta leikkauksista ja leikkausten perumisesta muka parannuksina, vaikka kyse on miljardilla kiristävä budjetti. Soini muistutti Espoon metrosta:
– Se oli liikenneministeri Merja Kyllönen, joka leikkasi metrorahat, jotka hallitus palautti – ei todellakaan pidä väittää mustaa valkoiseksi: te olisitte leikanneet, mutta hallitus palautti.
Uotila väitti, että rahat vietiin koko hallituksen päätöksellä ja ministeri oli valmis eroamaankin.
– Hyvä, että tämä käsitellään. Totuus on, että rahat menivät ja hallitus ne palautti, Soini kuittasi.
Koska hallitus neuvottelee EU:n jäsenmaksuista?
Hallitusta Soini evästi kysymyksellä EU:n jäsenmaksuista.
– EU-jäsenmaksu tuplaantuu: tulee yli 500 miljoonaa lisää maksettavaa! Koska te aloitatte neuvottelut Euroopan unionin kanssa Suomen jäsenmaksuosuuden kohtuullistamiseksi – niin kuin Britannia, Hollanti ja Ruotsi ovat tehneet, Soini kysyi.
Hän kysyi myös hallitukselta, kykeneekö se päättämään lisäydinvoiman rakentamisesta nyt, kun viherpuolueet ovat lähteneet hallituksesta, toinen on ulkona ja toinen ulkoporstuassa? Ja voisiko maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) yhdistää maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön luonnonvaraministeriöksi, kun vihreät lähtevät? Orpo pidättäytyi vastaamasta tähän, kun ei hallituksesta ole ketään lähtenytkään.
Kaj Turunen kysyi myös ministeri Rinteeltä, miten hän suhtautuu Turusen ehdotukseen ensimmäisen palkkana maksetun tuhannen euron vapauttamisesta kokonaan verosta. Rinne vastasi ottavalla esityksen mielellään harkintaansa: kaikki työllisyyttä parantavat esitykset ovat tervetulleita.
Pietari Jääskeläinen (ps.) syytti hallitusta valtionosuuksien vähentämisellä 1,5 miljardilla vuoteen 2011 mennessä, mikä tekee 300 euroa asukasta kohti.
Budjetin lähetekeskustelu jatkuu eri pääluokkien osalta koko viikon.
VELI-PEKKA LESKELÄ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














