Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Ronkainen: Jos EU runnoo läpi turvapaikanhakijoiden taakanjakomekanismin, on Suomella ainoastaan hävittävää

06.06.2018 |13:37

Italian vaalitulos on aiheuttanut myllerrystä etenkin laitavasemmistossa, mutta myös EU:n päätöksentekotasolla, varoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen.

– Maahanmuuttokriittisen oikeiston voitto on ymmärrettävä seuraus Afrikasta Eurooppaan suuntautuneesta juuri Italian kautta tapahtuneesta laajamittaisesta elintasosiirtolaisuudesta.

Taakanjakoa pukkaa

Italian sisäministeri on ilmoittanut, ettei maa voi olla “Euroopan pakolaisleiri”.

– EU:n suunnitelmat turvapaikanhakijoiden taakanjaosta ovat kovan paineen edessä, Ronkainen kirjoittaa blogissaan.

– Maahanmuuttokriittisen oikeiston nousu ympäri Eurooppa poliittiseksi voimatekijäksi on yksi asia. Toinen oire vallitsevan järjestelmän sairaudesta on se, että jo nyt eurooppalaiset ovat joutuneet pakenemaan harjoitettua politiikkaa omasta maastaan.

“Turvaa hakevat” aiheuttavat turvattomuutta

Ronkainen viittaa MTV:n uutiseen, jossa saksalaiset kertovat muuttaneensa Unkariin, jossa ei tarvitse huolehtia turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten aiheuttamista rauhattomuuksista ja vaaroista.

– On ironista, kuinka nämä ”turvaa hakevat ihmiset” tekevät ympäristön turvattomaksi kaikille muille.

– Haluaako Suomi valita turvallisuuden ja houkuttelevuuden vai ”kantaa vastuutta” turvapaikanhakijoiden tulvasta? Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.)perusteella on kyse jälkimmäisestä, Ronkainen ihmettelee.

Itä-Euroopan maat eivät alistu

Ronkainen muistuttaa, että mikäli EU runnoo läpi jonkinlaisen taakanjakomekanismin, on Suomella ainoastaan hävittävää.

– On selvää, että Itä-Euroopan maat eivät kiintiöille alistu. Mallioppilas-Suomi joutuisi ottamaan omaa osuuttaan tuntuvamman määrän turvapaikanhakijoita ja olisimme samalla tiellä kuin Keski-Euroopan maat sekä Ruotsi.

– Kokoomuksen hehkutukset taakanjaon siunauksellisuudesta ja demareiden julkisuuteen vuotanut maahanmuuttomuistio kertovat siitä, että perussuomalaiset ovat ainoa vaihtoehto vallitsevalle politiikalle. On valitettavaa, jos tämä ymmärretään vasta sitten kun on jo liian myöhäistä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
4.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
7.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
8.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Feministijulkaisu Emma: Miksi aiemmin yksityisestä juhlasta, Ramadanista, on tullut julkinen ilmiö? – Saksaan islamisteja paennut muslimi pitää sitä merkkinä lännen islamisaatiosta

17.03.2025 |09:08

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää