

LEHTIKUVA
Ronkainen lyttää kevytautolain voimaantulon lykkäyksen: ”Onko EU:lla järkeä päässä?”
Viime kaudella kevytautolainsäädäntöä liikenne- ja viestintävaliokunnassa käsitellyt perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen on julkaissut kannanoton blogissaan.
Jari Ronkainen aloittaa kiittämällä viime kaudella suurella enemmistöllä (167-12) tehtyä eduskunnan päätöstä:
– Edellistä hallitusta on kiittäminen siitä, että se ennakkoluulottomasti lähti edistämään 15 vuotta täyttäneiden nuorten nopeusrajoitettujen ns. kevytautojen käyttöönottoa, josta viime eduskunta oli laajasti samaa mieltä. Mitään Suomi-lisää ei hallituksen valmistelussa tai eduskunnan käsittelyssä nähty. Päinvastoin pyrittiin mahdollisimman käytännölliseen toteutukseen. Ei tullutkaan siis mahdottoman suurena yllätyksenä, että laki on kompastellut EU:n päässä.
Mopoautovalmistajien bisnes tyrehtymässä
Ronkainen näkee, että lobbausta harrastaneet suuret mopoautovalmistajamaat Ranska ja Italia ovat syypäitä EU:n nihkeään suhtautumiseen Suomen kevytautolainsäädäntöön:
– On selvää, että ranskalaiset ja italialaiset mopoautovalmistajat ja heidän jälleenmyyjänsä ovat koputtaneet EU:n ovella valittamassa ja tekemässä kanteluita. Heiltä on bisnes tyrehtymässä, sillä jos Suomen olisi mahdollista tämä toteuttaa, niin kevytautoja alkaisi ilmestyä ympäri Eurooppaa.
– Eikä se olisi huono asia, sillä kyseessä on nuorten liikenneturvallisuus. Kevytautot ovat huomattavasti turvallisempia kuin ne kopit ja päristimet, joilla nuoriso nyt liikkuu, Ronkainen painottaa.
Ruotsin tilanne vältettävissä
Ronkainen vertaa tilannetta toiseen EU-maahan Ruotsiin ja haluaa välttää sen ongelmat.
– Ruotsissa on jo nuorten ns. traktoriautot, joilta vaaditaan tiettyjä teknisiä ominaisuuksia. EU-ajokorttisäädöstä kierretään siten, että traktoriautoista poistetaan takapenkki, niihin lisätään vetokoukku ja niiden nopeus on rajoitettu 30 kilometriin tunnissa.
– Jokainen voi miettiä, kuinka järkevää tämä on käytännön ja nuorison liikkumisen kannalta.
EU:ssa käsitellään järjettömiä asioita
Ronkainen päättää kannanottonsa EU-kritiikkiin.
– Olemme tulleet jälleen EU:n ongelman ytimeen. Sen, minkä piti olla talous- ja kauppapolitiikan unioni, onkin kansainvälistä lainsäädäntöä hyvin yksityiskohtaisesti säätelevä elin. Tuloksena käsitellään aivan järjenvastaisia asioita. Muistissa on varmasti keskustelut esim. kurkkujen käyryydestä tai lakritsipiippujen sallimisesta.
– Tätäkö varten olemme luovuttaneet oman päätösvallan ja tähänkö me sitouduimme EU:hun liittyessä? Ronkainen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Raatikainen: Hallitus ymmärsi viimein, että mopoautojen turvallisuutta on parannettava

Perussuomalaisten Immonen ja Lehto: Hallitus kurittamassa jälleen liikennettä – ”Kansallinen etu ei toteudu”

PS:n puoluehallitus: autoilijoiden niskat yritetään taittaa, vaatimukset ovat täysin kohtuuttomia

Suomi haluaisi kevytautojen ajo-oikeuden 15-vuotiaille – ei kelpaa Brysselille
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












