

LEHTIKUVA
Ronkainen: Miksi sisäministeri Mykkänen haluaa lisää maahanmuuttajia poliiseiksi?
Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) ilmoitti perjantaina, että Suomeen tarvitaan lisää maahanmuuttajataustaisia poliiseja.
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen on samaa mieltä Mykkäsen kanssa siitä, että Suomeen tarvitaan lisää poliiseja, mutta hän ei kuitenkaan jaa ministerin huolta poliisien etnisyydestä.
– On totta, että maahanmuuttajataustaiset poliisit helpottaisivat asiointia saman taustan jakavien vähemmistöjen kanssa. Ihmettelen kuitenkin sitä, miksi asiaan pitää erikseen puuttua. Väestöpohja erilaistuu Suomessa muuttoliikkeen mukana. Eikö tästä vääjäämättä seuraa, että tulevaisuudessa hakijoita on erilaisista taustoista?
– Ja mitä tulee luottamukseen poliisia kohtaan, eikö tämä ole enemmän kiinni tulijoiden kotoutumisesta kuin poliisin muuttumisesta tulijoiden näköisiksi? Ronkainen kirjoittaa blogissaan.
Kaikilla samat vaatimukset
Ronkaisen mielestä eri etnisen taustan omaavat henkilöt ovat tervetulleita hakemaan ensin poliisikouluun ja sitten poliisivirkoihin.
– Ketään ei kuitenkaan tule kohdella eri tavalla taustasta riippuen, vaan kaikille tulee olla samat vaatimukset. Poliisiksi hakevilla on mm. tiukat kielivaatimukset, mitkä saattavat karsia maahanmuuttajataustaisia hakijoita.
– Poliisikoulun aloituspaikkoja on vaikea täyttää suomalaisillakaan virkamiesruotsin vaatimuksen takia. Ratkaisu ei kuitenkaan voi olla se, että kielivaatimuksia helpotetaan maahanmuuttajataustaisten kohdalla, Ronkainen painottaa.
Virkamiesruotsi pois
Ronkainen toteaa, että jos kynnystä halutaan madaltaa, tulisi virkamiesruotsin vaatimus poistaa kaikilta.
– Olen tätä esittänyt aiemminkin. Samalla harkinnan arvoista olisi, voisiko ruotsin mahdollisesti korvata englannin kielellä, jota tarvitaan kuitenkin paljon yleisemmin poliisin ammatissa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset vaativat valtiolta tuntuvaa pottia poliisien palkkaamiseen – ”Kansalaisten turvallisuuden takaaminen on valtiovallan ensisijaisia tehtäviä”

Immonen: Maahanmuutto-ongelmaa ei korjata muutamalla kymmenellä lähiöpoliisilla – ”Suomi kokee tällä menolla Ruotsin kohtalon”

Raatikainen: Sisäministerin esittämät lähiöpoliisit kuulostavat paluulta menneisyyteen, taajamiin tarvitaan normaaleja poliisipartioita – ”On viisasta varautua jatkossa ääri-ilmiöihin”
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

Kohuprofessori Jason Arday löydettiin kuolleena
Cambridgen yliopiston plagiointikohun keskiössä viime viikkoina ollut 41-vuotias professori Jason Arday on kuollut. Arday löytyi elottomana Etelä-Lontoosta perjantaina iltapäivällä.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Woket taas vauhdissa: Suomen Akatemian brittiesikuva myöntää miljoonarahoituksen homopornon tutkimiseen, vetää rahat pois avaruusteknologialta
Äskettäin Jason Ardayn tapaus nosti tapetille kysymyksen tiedemaailman kyvystä tunnistaa omat harhansa. Britanniassa samaa keskustelua käydään koko tiedepolittiikan laajuudeltauseissa eturivin medioissa. Suomen Akatemiaa muistuttava Britannian julkinen tiederahoituselin myönsi äskettäin lähes miljoona puntaa homopornon kulttuurihistorian tutkimiseen samalla kun Jodrell Bankin kuuluisalta radioteleskooppiverkolta leikattiin rahoitusta.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












