

LEHTIKUVA
Ronkainen: Työasuntovähennys kohtelee avopareja eriarvoisesti
Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen on tehnyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy hallitukselta työasuntovähennyksen perhesuhteiden oikeudenmukaisuudesta.
Työasuntovähennys on oikeus vähentää työasunnon vuokraa verotuksessa.
– Vähennyksen saa ainoastaan aviopari tai avopari, joka on ollut avioliitossa tai jolla on tai on ollut lapsia. Miksi avoparit ilman aiempaa avioliittoa tai lapsia ovat eriarvoisessa asemassa? Ronkainen kyseenalaistaa.
”Ei ole enää tätä päivää”
Työasuntovähennyksen tarkoituksena on kannustaa verovelvollisia hakemaan ja vastaanottamaan työtä pitkänkin matkan etäisyydeltä vakituisesta asunnostaan. Vähennyksen edellytykset vaihtelevat mm. perhesuhteiden mukaan.
– Jos tarkoituksena on houkutella ihmisiä liikkumaan työn perässä, niin ainakaan mielivaltaisesti ei kannata jättää ihmisryhmiä vero-oikeuden piiristä, Ronkainen sanoo.
Tuloverolaki on tullut voimaan vuonna 1992. Tänä aikana avoliitossa asuvien osuus parisuhteista on kasvanut merkittävästi.
– Lain kirjain ei ole enää tätä päivää. Esitän hallitukselle, että tässä olisi päivittämisen paikka, Ronkainen kertoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Miten Helsinkiin saataisiin kohtuuhintaisia asuntoja? Asiantuntijat kartoittivat vaihtoehdoja eduskunnan kansalaisinfossa (video)

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Asumisen hinta lähdössä käsistä – ”Sähköverkon myynti oli epäisänmaallinen teko”

Leena Meri: Hallituksen veronalennuslupaukset ovat pelkkää bluffia – kokoomus ja keskusta korottaisivat autoilun, energian ja asumisen hintaa
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
Uusimmat

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa

Kolumni: SDP:n ”talvisota” ratkaisee seuraavan hallituksen
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää











