Ruotsin hallitus päätti dieselkiellosta – toteutus epävarma

25.03.2018 |17:36

Ruotsin hallitus on antamassa kunnille mahdollisuuden dieselautoja rajoittavien ympäristövyöhykkeiden perustamiseen kolmessa vaiheessa. Viimeistään vuonna 2022 dieselautot häädettäisiin keskustoista, uusimmat määräykset täyttäviä kulkuneuvoja lukuunottamatta.

Kaikkein tiukimmalle vyöhyke kolmoselle olisi asiaa ainoastaan täysin päästöttömillä ajoneuvoilla.

Aivan pässinlihaa dieselpanna ei ole, sillä ympäristöpuolue vihreät on putoamassa valtiopäiviltä syksyn vaaleissa.

Ympäristövyöhyke ykköstä koskevat ehdotukset ovat itse asiassa totta jo nyt, sillä kahdeksassa kunnassa rajoitetaan bussien ja muun raskaan liikenteen asioimista keskustoissa.

Vuoden 2020 alusta ympäristövyöhyke kakkosella saisivat körötellä ainoastaan Euro5- ja Euro6 -päästöluokituksen täyttävät autot. Lopullisesti päästökirves heilahtaa vuoden 2022 heinäkuussa, silloin kakkosvyöhykkeellä sallittuja ovat ainoastaan Euro6-päästöluokituksen mukaiset kulkimet.

Ympäristövyöhyke kolme perustetaan sitten pahiten ilmansaasteista kärsivien ydinkeskustojen alueille. Siellä sallittuja ovat ainoastaan täyssähkö- ja polttokennoautot sekä Euro6-luokitellut kaasuautot. Samat säännökset koskevat raskaan liikenteen ajoneuvoja.

Kunnat saavat Aftonbladet-lehden mukaan itse päättää ympäristövyöhykkeiden käytännön toteutuksesta. Tukholmassa työ vyöhykkeiden perustamiseksi on aloitettu mutta sosiaalidemokraatit ovat alkaneet empimään. Malmö ja Göteborg seuraavat tilanteen kehittymistä.

Vanhojen dieselien omistajille ei kompensaatiota

Hallituksen ministereitä on arvosteltu siitä, että kaikilla 1,3 miljoonalla vanhan dieselauton omaavalla ruotsalaisella ei ole varaa vaihtaa vähäpäästöiseen kulkuneuvoon. Minkäänlaista kompensaatiota vanhojen dieselautojen omistajille ei ole tulossa, he saavat kärsiä kotteron mahdollisen arvonalennuksen omissa nahoissaan.

Vihreiden ympäristöministeri Katarina Skogilla on lääke tähänkin vaivaan:

– Maaseudulla tulee olemaan hyvät markkinat vanhoille dieselautoille.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
10.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää