

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Sähkön ja polttoaineiden hinnat kohosivat taivaisiin – ”Hallitus ei voi enää jatkaa kansalaisten ostovoiman tuhoamista ilmastokurjistamisella”
Energian tämänhetkiset korkeat kuluttajahinnat ovat seurausta maailmanmarkkinatilanteesta, mutta suurelta osin myös Sanna Marinin (sd) hallituksen kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta. Siinä missä Ruotsin hallitus ilmoitti äskettäin ryhtyvänsä maksamaan sähkölaskuista korvauksia kuluttajille, Suomessa valtiovarainministeri neuvoo kansalaisia hakemaan toimeentulotukea.
Sähkön ja polttoaineiden hinnat ovat pilvissä. Tilanne on seurausta enimmäkseen maailmanmarkkinatilanteesta, mutta suurelta osin myös Sanna Marinin (sd) hallituksen kunnianhimoisesta ilmastopolitiikasta. Monille tavan kansalaisille tilanne on tuskallinen, ja energiaköyhyys uhkaa talviaikana, kun monessa kodissa esimerkiksi lämmitykseen ei ole enää varaa.
Perussuomalaiset katsoo, että jostain suunnasta ongelmaa on alettava helpottaa.
– Hallitus ei voi enää jatkaa kansalaistemme ostovoiman tuhoamista sekä ilmastokurjistamisella että kansalaisiamme ja maamme suhteellista kilpailukykyä romuttavalla EU-politiikalla, puheenjohtaja Riikka Purra sanoi tänään tuumaustunnilla.
Suomen hallitus ei aio tukea sähkö- ja bensalaskuja
Ruotsin hallitus on tällä viikolla herännyt kansalaisten tukalaan tilanteeseen. Purra huomauttaa, että naapurimaamme alkaa tarjota tukea korkeiden sähkölaskujen kanssa tuskaileville kuluttajille.
– Naapurimaistamme Ruotsi aloittaa kotitalouksien liikaa kallistuneiden sähkölaskujen tukemisen yli kuudella miljardilla kruunulla eli noin 585 miljoonalla eurolla ja tekee tämän myös takautuvasti. Myös Norja ja moni muu Euroopan maa maksaa kansalaisilleen energiatukea liikaa kallistuneiden sähkölaskujen takia.
Sen sijaan Suomessa valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk) esitti äskettäin, että lämmittämiseen voi tarvittaessa hakea vaikka toimeentulotukea, jos rahat eivät riitä korkean sähkölaskun maksamiseen.
– Elinkeinoministeri Mika Lintilä komppasi, ettei hallitus ole suunnittelemassa sen paremmin suomalaisten sähkö- kuin bensalaskujenkaan tukemista, Purra ihmettelee.
Ilmastokurjistamisesta on suomalaisille vain haittaa
Perussuomalaiset vaatii kunnianhimoisiin ilmastotoimiin suhteellisuudentajua.
– Kuten olen moneen kertaan todennut, Suomessa maailman kunnianhimoisimman ilmastokurjistamisen hallitus tekee toimia, joista ei ole ilmastolle mitään hyötyä, mutta joista on merkittävää haittaa sille ainoalle asialle, jota hallituksen pitäisi puolustaa, eli maallemme ja sen asukkaille.
– Aluevaalien jälkeen meille tullaan esittelemään yhä uusia toimia, jotka lisäävät niin autoilun kuin suomalaisen maataloudenkin ahdinkoa. Yksikään muu puolue lisäksemme ei puhu näiden toimien kustannuksista, kokonaisuudesta ja konkreettisista seurauksista, Purra sanoo.
Perussuomalaisille suomalainen tulee ensin
Viime aikoina monissa yhteyksissä on muistutettu, mistä asioista tulevat aluevaltuutetut tulevat päättämään ja mistä ei. Tällä tavoin puolueiden aluevaalikampanjoista on haluttu leikata pois joitakin keskusteluaiheita.
– Hallituksen mukaan ilmastopolitiikkakaan ei varmasti kuulu näiden vaalien asialistalle ja sallittujen puheenvuorojen joukkoon – paitsi ehkä silloin, kun aluevaltuustot pääsevät taas kirjaamaan teatraalisia ilmastoperiaatteitaan – mutta perussuomalaiset muistuttaa, että kyllä kuuluu. Samat puolueet, jopa samat henkilöt, päättävät suomalaisen elämisen mahdollisuuksista niin eduskunnassa, paikallistasolla kuin uusilla alueillakin.
– Aluevaaleissa ei ole kyse eri asiasta tai eri vaaleista vaan siitä kokonaisuudesta, jossa Suomi on ja suunnasta, johon se liikkuu. Perussuomalaiset tarjoaa vaihtoehdon, koska meille suomalainen tulee ensin, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lämmittäminen aluevaalit sähkölasku punavihreä ilmastopolitiikka Mika Lintilä sähkön hinta kustannukset kotitaloudet tuki Annika Saarikko Riikka Purra Sanna Marin Norja Ruotsi perussuomalaiset Maatalous verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juuso: Kotitalouksia on tuettava ennätyskorkeiden sähkölaskujen maksuissa Ruotsin ja Norjan tapaan

Purra: Päästökauppatulot ohjattava sote-alan rahoitusvajeen korjaamiseen

Peruselämän kustannukset karkaavat käsistä: Polttoaineiden, sähkön ja lämmitysenergian hinnannousu sekä sote tietävät ankaria aikoja suomalaisille

Perussuomalaiset esittää sähkön ja polttoaineiden veron alentamista neljänneksellä: Keskivertoperheelle lähes 500 euroa enemmän käteen vuodessa – hallituksen vaihtoehdosta tulossa 1 200 euron lisälasku

Perussuomalaisten esitys sähköveron alennuksesta vähentäisi hyvinvointialueiden energiakustannuksia ja tuottaisi vuodessa jopa 11 miljoonan säästöt

Oikeisto-opposition painostus tuotti tulosta Ruotsissa: Valtio lähdössä tukemaan sähkön huippuhinnoista kärsiviä kotitalouksia – mallissa vielä viilaamista

Hallituksen kansaa kurjistavat ilmastotoimet saavat moitteita itäsuomalaisilta: ”Polttoaine alkaa olla niin kallista, ettei ole varaa ajaa kuin myötätuuleen”

Eipä yllättänyt: Autoilijoille karmeita uutisia heti aluevaalien jälkeen – hallitus vihjaa dieselin litrahinnan kallistumisesta

Antikainen: Järjetön ilmastoposeeraus tekee liikkumisesta Suomessa maailman kalleinta ja tuhoaa maamme kilpailukyvyn
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













