

LEHTIKUVA
Sairasta lastaan hoitamaan jäänyt äiti sai potkut – Arja Juvonen: ”Hyvin surullista kuultavaa, mutta myös niin todellista suomalaisilla työpaikoilla”
Iltalehti kertoi torstaina yksinhuoltajaäidin ikävästä tilanteesta. Hän oli saanut potkut töistään sairaan lapsensa hoitamisen vuoksi. Kansanedustaja Arja Juvonen etsisi tapoja, jolla voitaisiin tukea läheisiä sairaustapauksissa. Hän kysyy tiedotteessaan, elämmekö todellakin sellaisessa Suomessa, että vain lainsäädäntöä tiukentamalla työntekijä voi saada työstään vapaata sairaan läheisen hoitamiseksi?
Arja Juvosen (ps.) kirjoitus ohessa:
”Iltalehti uutisoi tänään yksinhuoltajaäidistä, joka oli irtisanottu työstään sairaan ja vaikeasti vammaisen lapsen hoitamisen vuoksi (IL: Yksinhuoltaja Maarit sai potkut). Äiti oli jäänyt sairauslomalle työstään, koska hänen vaikeasti vammainen ja sairas lapsensa oli joutunut teho-osastolle hoidettavaksi. Hyvin surullista kuultavaa, mutta myös niin todellista suomalaisilla työpaikoilla. Vaikka laki mahdollistaa työnantajalle vapaan myöntämisen, se ei välttämättä onnistu.
Nykyinen työsopimuslaki mahdollistaa työntekijän tilapäisen poissaolon töistä pakottavista perhesyistä esimerkiksi sairauden takia. Kun kyseessä on poissaolo erityistä pidempiaikaista läheisen hoitoa varten, niin työnantajan on pyrittävä järjestämään mahdollisuus poissaoloon töistä. Laki mahdollistaa vapaaseen, mutta ei kuitenkaan velvoita työnantajaa sellaista antamaan. Vapaa on myös palkatonta.
On erittäin tärkeää, että tästä asiasta ryhdytään nyt käymään keskustelua. Tarvitsemme joko lainsäädäntöön muutoksen, jolla selkeytetään vallitsevaa tilannetta tai inhimillisten pelisääntöjen ja sopimuksien läpikäymistä työpaikoilla. Olen tehnyt asiasta taannoin kirjallisen kysymyksen ministerille, mutta myös lakialoitteen, jossa esitetään työnantajalle velvollisuutta antaa vapaata esimerkiksi työntekijän saattohoidossa tai omaishoidossa olevan läheisen hoitovapaan ajaksi. Ennen kuin jätän lakialoitteen eduskunnassa, haluaisin kuitenkin kuulla työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen ja Omaishoitajaliiton kantoja tähän asiaan. Elämmekö todellakin sellaisessa Suomessa, että vain lainsäädännöllä työntekijä voi saada työstään vapaata sairaan läheisen hoitamiseksi?
Meillä tehdään työpaikoilla tasa-arvosuunnitelmia ja henkilöstökäsikirjoja. Työpaikoilla tulisi linjata myös siitä, miten näissä arvaamattomissa ja äkillisessä tapauksissa toimitaan, joissa työntekijän läheinen sairastuu – usein jopa vakavasti, joutuen saattohoitoon tai omaishoitoon.
Voiko työntekijä jäädä hoitamaan sairasta läheistään ilman, että hänet irtisanotaan?
Ja kyllä sitäkin on syytä pohtia, missä vaiheessa valtio tulee näissä tapauksissa vastaan. Pienelle yritykselle työntekijän pitkällinen poissaolo voi koitua erittäin haasteelliseksi toteuttaa. Tämän asian pohdinta ja ratkaiseminen kuuluisi mielestäni juuri nyt myös pääministeri Juha Sipilän ja valtiovarainministeri Petteri Orpon pohdittavaksi. Onhan hallitus ajanut tällä kaudella esimerkiksi omaishoidon kärkihanketta, jolla ihmisiä kannustetaan ryhtymään omaishoitajiksi, mutta ollut myös ajamassa suuria muutoksia työelämän piiriin.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten Rantanen: Omaishoitaja tekee hoitotyötä alle eurolla per tunti
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














