Saksa empii Turkin vaatimaa syytettä koomikolle

14.04.2016 |16:07

Saksa ilmoitti keskiviikkona tarvitsevansa lisäaikaa Turkin maanantaina nostamalle syytevaatimukselle. Vaatimus johtui Saksan kansallisella ZDF-televisiokanavalla 31.3. näytettyyn Jan Böhmermannin irvokkaaseen ja satiiriseen runoon Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanista.

Böhmermann on itse myöntänyt runon olleen tarkoituksellisen herjaava, ja että runo koettelee Saksan perustuslain takaamaa taiteen sana- ilmaisuvapautta. Saksan liittokansleri Angela Merkel on ilmoittanut Turkille, että esitetty runo oli ”tarkoituksellisen loukkaava”. Merkelin kritisoijat ovat huomauttaneet, että tämä ilmoitus on ollut omiaan madaltamaan syytevaatimuksen kynnystä. Böhmermannin runossa Erdoğan kuvattiin eläimiinsekaantujana ja pedofiilinä.

Saksan lakien mukaan valtiojohtajien herjaaminen on lainvastaista, ja siitä voidaan tuomita enintään kolmeksi vuodeksi vankeutta. Syyte pitää tulla kyseiseltä valtiolta, ja sen tulee saada Saksan hallituksen siunaus.

Saksan hallitukselle tilanne on kiperä. Saksan on katsottu tarvitsevan Turkkia EU:n palautussopimusta varten. Toisaalta Saksa haluaisi kunnioittaa ilmaisuvapautta. Erdoğanin katsotaan puolestaan rikkoneen räikeästi sanan- ja lehdistönvapautta.

Böhmermann ei ollut ensi kertaa asialla. Hän on aiemmin tehnyt muun muassa satiirisen laulun Kreikan ex-valtiovarainministeri Gianis Varoufakisista.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta

27.06.2025 |09:17
7.
Suomen uutiset logo

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle

28.06.2025 |09:10
8.
Suomen uutiset logo

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?

27.06.2025 |14:55
9.
Suomen uutiset logo

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta

27.06.2025 |18:17

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää