

Siirtolaisten poistumisesta Turkin-Kreikan rajalta kirjoitti muun muassa kreikkalainen Kathimerini-lehti.
Saksan tiedustelupalvelu: Turkin viranomaiset lietsoivat väkivaltaisuuksia Kreikan rajalla
Jo kuukauden jatkuneet välikohtaukset Kreikan ja Turkin välisellä rajalla näyttävät nyt hetkeksi laantuneen. Turkki on kuljettanut rajalla olleet siirtolaiset muualla Turkissa sijaitseviin vastaanottokeskuksiin. Saksan tiedustelupalvelun tietojen mukaan Turkin turvallisuusjoukot soluttautuivat rajalla mellakoivien siirtolaisten sekaan lietsoakseen väkivaltaa.
Levottomuudet Turkin ja Kreikan välisellä rajalla alkoivat, kun Turkki ilmoitti helmikuun lopussa, että se ei aio enää estää siirtolaisten pääsyä raja-alueelle. Tämän jälkeen Turkin viranomaiset suorastaan pakottivat eri puolilla maata olevat siirtolaiset nousemaan busseihin, joilla heidät kuljetettiin raja-alueelle, kirjoittaa Bild-lehti. Suomen Uutiset totesi jo varhaisessa vaiheessa, että näissä väestönsiirroissa on kyse Turkin hybridisodasta EU:ta vastaan.
Kreikka sulki rajan turvapaikanhakijoilta
Kreikka ei kuitenkaan suostunut päästämään tulijoita rajan yli, vaan ilmoitti maaliskuun alussa, että maa ei ota ainakaan kuukauteen vastaan lainkaan turvapaikkahakemuksia. Tästä seurasi viikkoja kestäneitä levottomuuksia, joiden aikana Kreikan viranomaiset raportoivat torjuneensa yli 50 000 laittoman maahantulon yritystä.
Suomen Uutiset kertoi aiemmin Frontexin johtajan lausunnosta, jonka mukaan läheskään kaikki rajan yli yrittävät eivät suinkaan ole turvapaikan tarpeessa olevia pakolaisia. Syyrialaisten lisäksi Turkin puolella rajaa oli myös algerialaisia, marokkolaisia, bangladeshilaisia, pakistanilaisia ja afganistanilaisia, jotka kaikki halusivat rajan yli EU-alueelle.
BND: rajamellakoissa oli turkkilaisia provokaattoreita
Rajamellakoiden aikana Kreikan poliisit ja rajavartijat ampuivat kyynelkaasuammuksia raja-alueelle. Myös Turkin puolelta rajaa ammuttiin kyynelkaasua Kreikan puolelle ja heiteltiin kreikkalaisia poliiseja ja rajavartijoita kivillä ja polttopulloilla. Väkivalloin Kreikan raja-aidan yli pyrkineet laittomat siirtolaiset sytyttivät myös tulipaloja raja-aidan viereen.
Bild-lehti kertoo, että Saksan tiedustelupalvelun saamien tietojen mukaan rajalla mellakoivien siirtolaisten seassa olisi ollut pakolaisiksi pukeutuneita Turkin valtion turvallisuuspalvelun miehiä, jotka pyrkivät tarkoituksella lietsomaan väkivaltaisuuksia. Provokaattoreina toimineet turkkilaiset heittelivät kiviä ja leikkasivat aukkoja raja-aitaan, väittää Saksan tiedustelupalvelu BND. Turkin viranomaiset ovat kiistäneet osallisuutensa mellakoihin.
Uhka ohi ainakin hetkeksi
Nyt Turkki on polttanut Eurooppaan pyrkineiden telttaleirin Kreikan rajalla ja kuljettanut siirtolaiset vastaanottokeskuksiin eri puolille Turkkia. Turkki perustelee operaatiota ”koronaviruksen aiheuttamalla uhalla”, kertoo Helsingin Sanomat. Bild-lehti arvelee osasyyksi Turkin vetäytymiselle sitä, että EU on luvannut maksaa Turkille lisää rahaa, jotta Turkki palaisi noudattamaan Turkin ja EU:n välistä pakolaissopimusta.
– Tämä luku nayttää nyt päättyvän, mutta taistelu jatkuu. Meidän ei pidä vaipua itsetyytyväisyyteen, vaan vahvistaa raja-aitaa ja organisoida rajavalvontaa, sanoi Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis Ylen mukaan.
Aika tulee näyttämään, jatkuuko Turkin hybridioperaatio Kreikkaa ja EU:ta vastaan koronaepidemian laannuttua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













