
Salafismin salat selvitetään Ruotsissa – tarkoituksena estää radikalisoituminen
Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimusprojektissa selvitetään salafismin ja salafistisen jihadismin vaikutukset ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Ennen kaikkea on tarkoitus löytää keinot, joiden avulla radikalisoituminen voitaisiin estää. Salafismi on tiukan oikeaoppinen islamin muoto, joka ei itsessään ole väkivaltainen. Terrorismin tutkijoiden mukaan se voi kuitenkin olla väkivaltaisten ääriliikkeiden kasvualusta.
Tutkimus on jatkoa vuosi sitten valmistuneelle perusselvitykselle. Nyt kartoitetaan muun muassa sitä, miten salafistiset ajatukset kaikkialta maailmasta leviävät verkossa ja mitä tapahtuu aivan paikallisella tasolla, kaupunkien ja lähiöiden uskonnollisissa yhteisöissä.
– Yritämme selvittää mistä tässä kaikessa on kysymys ja luoda samalla perustan tarvittaville toimenpiteille, pohdiskelee Maanpuolustuskorkeakoulun analyytikko Filip Ahlin Ruotsin yleisradioyhtiön haastattelussa.
Ongelmalähiöt syyniin
Tutkimusryhmä keskittyy paikallisessa työssään poliisin nimeämiin Ruotsin ongelmallisimpiin ja pahimmin syrjäytyneisiin lähiöihin ja alueisiin. Selvityksen alla on juurikin se, miten rikoksen poluille ajautuneiden henkilöiden väkivaltainen radikalisoituminen voitaisiin estää.
Ruotsin ehkä ongelmallisin kaupunginosa, Boråsin neljän klaanin hallitsema Norrby on valittu ensimmäiseksi tutkimuskohteeksi. Muista alueista ei ole vielä päätöksiä.
Projektin tulokset ovat selvillä vuonna 2021 ja rahoitus tulee valtion valmiusorganisaatiolta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.

Antikainen: Avointen rajojen hinta – tuore katsaus paljastaa karut luvut
Ulkomaalaistaustaiset henkilöt ovat selvästi yliedustettuina raiskausrikoksissa Suomessa. Vuonna 2024 heidän osuutensa epäillyistä oli 32 prosenttia. - Tilastot eivät ole yllätys. Tämä kehitys on ollut nähtävissä jo pitkään, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











