
Jengirikollisten uusin ase – superkryptatut puhelimet
Rikollisten suurin uhka kiinnijäämisen kannalta on se, että heidät pystytään paikantamaan ja heidän viestintänsä pystyään murtamaan.
Viestiliikenteen salaavat turvapuhelimet ovat suhteellisen yleisiä viranomaisilla, yritysjohtajilla ja huippupoliitikoilla. Nyt superkryptattuja puhelimia on Aftonbladetin mukaan löytynyt myös Ruotsin jengirikollisilta.
– Vahvasti salattuja puhelimia käytetään vain tietyissä rikollispiireissä. Puhelimet ovat erittäin kalliita, joten joka konnalla ei sellaiseen ole varaa, toteaa järjestäytyneen rikollisuuden asiantuntija Tukholman poliisista.
– Jengissä on oltava useampia kuin yksi puhelin, jotta salattu kommunikaatio onnistuu ja kyseessä on merkittävä investointi rikollisille.
Salaus on kallista
Kryptattu puhelin salaa sekä ääni- että viestiliikenteen, mahdollisesti myös laitteen sijainnin. Puhelimia tarvitaan siis vähintään kaksi – linjan kumpaankin päähän – ja sen lisäksi ohjelmistot ynnä vielä erillinen signaaleja käsittelevä välipalvelin.
Tällainen järjestelmä on huomattavasti kalliimpi kuin pistooli tai kiväärikaliiperin automaattiase. Rikollisjengi joutuu investoimaan laitteisiin vähintään 10 000 euroa. Edellyttäen, että joku laitteiston kyseenalaisille markkinoille myy ja sen vielä loppuasiakkaalle toimittaa.
Poliisin kannalta tilanne on hankala, sillä salatut puhelimet eivät ole Ruotsissa laittomia.
– Näitä puhelimia käytetään yksinomaan siksi, että käyttäjän puhetta tai viestiliikennettä on mahdotonta seurata, todetaan keskusrikospoliisista.
Salauksen murtaminen vie aikaa
Ruotsin poliisi on takavarikoinut rikollisilta espanjalaisia BQ-merkkisiä puhelimia. BQ-laitteiden murtaminen eli tiedostojen avaaminen on osoittautunut poliisillekin hankalaksi.
– Selvittelemme kaiken aikaa erilaisia keinoja puhelinten murtamiseksi. Meidän keinoinamme ovat lainsäädäntö, mielikuvitus ja tekninen osaaminen, niillä voimme ratkaista tämänkin ongelman, uskotaan Tukholman poliisissa.
Poliisi on oikeutettu murtamaan viestintäsalaisuuden suoja vain vakavia rikoksia tutkittaessa. Tällöin on poikkeuksetta kyse esimerkiksi murhasta, murhan yrityksestä tai törkeästä huumekaupasta.
Suomessa on pari-kolme salattujen puhelinjärjestelmien valmistajaa, mutta ne toimittavat tuotteitaan tiettävästi vain valtiotason tilaajille – myös vientiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Salafismin salat selvitetään Ruotsissa – tarkoituksena estää radikalisoituminen

Tanska rakentaa elektronisen muurin Ruotsin vastaiselle rajalle

Ruotsidemokraatit haluavat Malmön kouluihin valvontakamerat – listalla myös huivikielto

Teleskandaali ravistelee Tanskan poliisia – tuhansia rikoksia tutkittava uudelleen

Porvoon poliisiammuskelu näkyvästi esillä Ruotsissa – ”Meillä on uusi vientituote”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












