

MATTI MATIKAINEN
Savio: Hallitusohjelman runsaiden lupausten kustannukset veronmaksajille nähdään syksyllä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio aloitti eduskunnan hallitusohjelmakeskustelussa keskiviikkona pitämänsä puheenvuoron toteamalla, että hallituksen muodostamisen ensisijaisena lähtökohtana tulisi olla suurimpien puolueiden yhteistyö.
– Ennätyksellisen tiukkaa vaalitulosta ei maltettu kunnioittaa. Täysin poikkeuksellisesti sekä eduskunnan toiseksi että kolmanneksi suurin puolue sysättiin syrjään jo hallitustunnustelujen päättyessä. Kansanvallan näkökulmasta olisi ollut tärkeää yrittää muodostaa hallitus kahden tai kolmen suurimman puolueen perustalle. Suuren vaalitappion kärsineet puolueet ovat perinteisesti siirtyneet vapaaehtoisesti oppositioon, mutta nyt nämä aikojen saatossa hyväksi havaitut periaatteet kuitenkin jostain syystä hylättiin, muistutti Sami Savio eduskuntapuheessaan.
Talouskasvulta putoaa pohja
Hallituspuolueiden vaalilupausten toteuttaminen ja kansalaisille syntyneiden suurten odotusten lunastaminen tulee Savion mukaan olemaan Rinteen hallitukselle hyvin vaikeaa.
Jo ennen hallituksen nimittämistä keskustan ja vihreiden vaikeasti yhteensoviteltavat ympäristö‑ ja elinkeinopoliittiset näkemyserot nousivat pintaan uusista sellutehdashankkeista käydyn julkisen keskustelun myötä.
– Perussuomalaiset vaativat hallitusta takaamaan suomalaisen työnteon, yrittäjyyden ja teollisuuden toimintaedellytykset. Muussa tapauksessa hallitusohjelmalta ja siinä vaaditulta 2 prosentin talouskasvulta putoaa taloudellinen pohja kokonaan, Savio huomautti.
Velkaantuminen pysähtyy vain työllä
Rinteen hallituksen tavoite tasapainottaa julkinen talous vaalikauden loppuun mennessä on Savion mielestä sinällään oikea, mutta lukuisiin tuleviin selvityksiin tukeutuva hallitusohjelma ja erityisesti sen talouslinjaukset kaipaavat runsaasti lisää realismia ja konkretiaa.
– Velkaantumisen pysäyttäminen edellyttää myös työllisyysasteen nostoa vähintään 75 prosenttiin. Työllisyystoimien etsiminen on kuitenkin ulkoistettu työmarkkinajärjestöille, jotka ovat pitäneet niille asetettua aikataulua varsin kunnianhimoisena. Talouden mahdollinen laskusuhdanne vaikeuttaisi entisestään hallituksen tavoitteiden toteutumista.
Hallitus aikoo kertainvestointien lisäksi kasvattaa julkisia menoja pysyvästi yli 1,2 miljardilla eurolla ja kattaa syntyvää vajetta muun muassa valtion omaisuudesta saatavilla tuloilla. Savion mukaan tuottavasta omaisuudesta ei kuitenkaan kannata luopua, ei varsinkaan hinnalla millä hyvänsä.
– Se olisi hyvin lyhytnäköistä, joskaan ei missään nimessä ennennäkemätöntä politiikkaa.
Asuminen ja liikkuminen kallistuvat
Savio mainitsi eduskuntapuheessaan aktiivimallin leikkurin poistamisen ja tuloverotuksen pienimuotoisen keventämisen lukeutuvan hallitusohjelman myönteisiin tavoitteisiin.
– Samalla hallitus aikoo kuitenkin muun muassa pienentää kotitalousvähennystä ja kiristää lämmityspolttoaineiden verotusta, korottaa polttoaineveroja 250 miljoonalla eurolla sekä mahdollistaa tiemaksujen käyttöönoton kaupunkiseuduilla. Monen pieni- ja keskituloisen asumis- ja liikkumiskustannukset uhkaavat nousta merkittävästi, samoin työssäkäynti ja yrittäminen vaikeutuvat, Savio totesi.
Hallitus lisää haittamaahanmuuttoa ja kehitysapua
Savio kritisoi puheessaan myös jo ennestään velanotolla kustannettujen kehitysyhteistyömäärärahojen tuntuvaa korotusta ja maahanmuuttopolitiikan höllennyksiä.
– Hallitus suunnittelee pakolaiskiintiön nostoa ja nykyistä joustavampaa työlupien myöntämistä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille henkilöille. Samalla kasvaa halpatyömarkkinoiden syntymisen riski.
Hallituksen ensimmäiset merkittävät lakiesitykset ehtivät eduskunnan käsittelyyn vasta kesän jälkeen. Rinteen hallituksen antaessa ensimmäisen talousarvioesityksensä selvinnevät myös keinot, joilla hallitusohjelman runsaat lupaukset aiotaan rahoittaa.
– Syksyllä nähdään, mitä hallitusohjelman kirjausten konkretisoituminen tarkoittaa tavalliselle suomalaiselle veronmaksajalle, totesi Savio puheensa lopuksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- asuminen ja liikkuminen ympäristöpolitiikka Pakolaiskiintiö Julkinen talous Hallitusohjelma Sami Savio Antti Rinne Velanotto vihreät perussuomalaiset Keskusta työllisyys kehitysapu verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Peltokangas: Ovatko kehitysapurahat menneet korruptoituneiden virkamiesten hyvinvointiin ja heimopäälliköiden Jeeppeihin?

Turtiainen: Hallitusohjelma kyykyttää pienituloisia, autoilijoita ja syrjäseutujen suomalaisia

Juuso: Hoitajat, vanhukset ja omaiset tulevat pettymään hallituksen lupauksiin

Wihonen: Kansa pannaan hallituksen holtittomuuden maksajaksi

Elomaa: Tuottavan valtion omaisuuden laittaminen lihoiksi ja kovempi verottaminen hallitusohjelman kaikkien epämääräisten toimien rahoittamiseksi on erittäin vastuutonta politiikkaa

Turtiainen ihmettelee hallituksen intoa maailmanparantamiseen ja julkisen sektorin paisuttamiseen: ”Häviäjiä ovat tavalliset, pienituloiset suomalaiset”
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












