

Twitter, Yle
Viikon 3/2022 luetuin
SDP:tä kannattava Tehy-pomo höyrähti Purralle, joka esitti sotealalle ”lisää käsiä”, mutta ei ilmeisestikään ymmärtänyt, että Tehyn oma logo esittää auttavia käsiä
Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen otti lämpöä, kun kuuli puheenjohtaja Riikka Purran peräänkuuluttavan Ylen vaalipaneelissa ”lisää käsiä sotesektorille”. Tämä on omituista, sillä Tehyn omassa logossa on kuvattuna nimenomaan auttavat kädet. Kivahdusta selittänee Rytkösen vahva SDP-tausta. Demarille on luonnollisesti vaikeaa hyväksyä mitään, mitä kuulee kilpailevan leirin edustajan suusta, oli kannanotto sitten eduksi hoitoalalle tai ei.
Tämänkertainen tapauksemnme lähti liikkeelle Ylen torstain vaalipaneelista, jossa puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) otti kantaa sen puolesta, että ”sotesektorille tarvitaan lisää käsiä”.
Paneelia seurannut Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen hajoili sanavalinnasta, ja avautui Twitterissä:
”Riikka Purra vaatii lisää käsiä sote-alalle. Kokonainen hoitaja hoitaa taatusti paremmin. Miksi meistä korkeasti koulutetuista ammattilaisista on niin hemmetin vaikeaa puhua muina kuin käsinä ja käsipareina?”
.@ir_rkp vaatii lisää käsiä sote-alalle.
Kokonainen hoitaja hoitaa taatusti paremmin.
Miksi meistä korkeasti koulutetuista ammattilaisista on niin hemmetin vaikeaa puhua muina kuin käsinä ja käsipareina?
#aluevaalit #käsiparit #sote #tehy
— Millariikka Rytkönen (@millaryt) January 13, 2022
Rytkösen kiukuttelu vaikutti kummalliselta, sillä lisäkäsistä, auttavista käsistä ja kaikenlaisista muunkinlaisista käsistä puhuminen on täysin normaalia suomalaista yleiskieltä.
Toiseksi, Tehyn omassa 1985 suunnitellussa logossa on nimenomaan kuvattu auttavat kädet.
Tehyn graafisessa ohjeessa lukee näin: ”Vuonna 1985 Tehy otti käyttöön järjestötunnuksen, joka on taiteilija Tuija Kuparisen suunnittelema Auttavat kädet -merkki. Sen aihe kuvastaa tehyläisten työtä potilaiden kanssa ja hyväksi.”
Asian havaitsi perussuomalaisten Tommi O. Pälve. Huomio otettiin sosiaalisessa mediassa asiaankuuluvalla huvittuneisuudella.
Rytkönen tietenkin syytti perussuomalaisia maalittamisesta ja niin päin pois.
Kenen asialla liittopomot oikein ovat?
Tehy-pjn kiehahdus selittynee sillä, että hän on pitkän linjan SDP-aktiivi, ja mukana useammissa vaaleissa SDP:n listoilla.
Purra nosti Tehypomon saivartelun esiin tänään Tuumaustunnilla (kohdassa 15 min 25 sek):
”Kun puhutaan sotesta, on syytä huomioida vasemmistopuolueiden voimakas alan ay-liittoihin. Ja toisinpäin. Voi hyvällä oikeutuksella kysyä, ajavatko kaikki liitot todella vain työntekijöidensä ja alansa asiaa, vaiko yksinkertaisesti tiettyä puoluepolitiikkaa. Vastausta voi miettiä esimerkiksi lukemalla mitä Tehyn puheenjohtaja twiittasi siitä, kun perussuomalaisten puheenjohtaja voimakkaasti puolusti hoitajia kolmen suurimman puolueen Ylen vaalipaneelissa.”
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perjantain Tuumaustunnilla: Riikka Purra ja taloustutkimuksen Pasi Holm kertovat vihersiirtymän poskettomasta hintalapusta

Tehyn kovaotteinen järjestöjyrä Millariikka Rytkönen ei niele kritiikkiä SDP-kampanjoinnistaan, vaihtaa puhetyyliä: ”maalitusepisodi, ahdistavaa”
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














