

Slunga-Poutsalo: Kukahan torpedoi yritystukityöryhmän työn?
Hallitusrintaman kaivautuminen ideologisiin juoksuhautoihinsa kaatoi yritystukityöryhmän esityksen laskea sähköverot EU:n minitasolle. Sähköveron alentamisella olisi kohennettu teollisuuden, pk-sektorin sekä palvelualan kilpailukykyä ja samalla parannettu pysyvien työpaikkojen lisääntymistä sekä lisätty kotitalouksien ostovoimaa.
– Sipilän hallitus yhdessä demareiden ja vihervasemmiston kanssa on nostamassa taajamien muutenkin korkeita asumiskustannuksia vaatimalla kivihiilen ja turpeen täyskieltolakia, ihmettelee perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
Sähkövero EU:n minimitasolle
Slunga-Poutsalo muistuttaa, että Kataisen ja Stubbin hallitukset olivat nostamassa Suomen sähköveron Euroopan korkeimmalle tasolle.
– Teollisuuden sähkövero on 0,69 senttiä/kWh eli yli kymmenkertainen verrattuna EU:n sallimaan minimiin. Suomalaisten kotitalouksien sähkövero on peräti yhdeksäntoistakertainen 2,24 senttiä/kWh. Hintoihin on lisättävä huoltovarmuusmaksu 0,013 senttiä/kWh ja päälle vielä alv 24 %.
– Suomessa olisi perusteltua soveltaa EU:n minimitasoja, koska teollisuutemme rakenne on EU:n energiaintensiivisin, etäisyydet EU:n pisimmät ja ilmastomme EU:n kylmin. Vientiteollisuutemme rungon muodostavat metalli-, metsä- ja kemianteollisuus. Vaikka kyseiset teollisuudenalat käyttävät lähtökohtaisesti paljon energiaa niin energian käyttö Suomessa on kilpailijamaihin verrattuna tehokkaampaa ja vähäpäästöisempää, Slunga-Poutsalo huomauttaa.
Kotitalouksien rosvoaminen lopetettava
Jos Sipilän hallitus yrittää toteuttaa teollisuuden toimintaedellytyksiä vaarantavat yritystukien leikkaukset, kuten keskeiset kokoomuslaiset ovat vaatineet, se merkitsee Slunga-Poutsalon mielestä nyt parantuneen teollisuuden investointi-ilmapiirin jäätymistä.
– Silloin nykyinen hallitus tuhoaisi orastavan talouskasvun ja kääntäisi työllisyyskehityksen laskusuhdanteiseksi.
– Perussuomalaiset jatkavat kampailua sähköveron alentamiseksi EU:n minimitasoille ja sähkönsiirtohinnoilla kotitalouksien rosvoamisen lopettamiseksi. Haluamme varmistaa teollisuustyöpaikkojen säilymisen sekä lisääntymisen Suomessa ja asumiskustannusten muuttamisen kohtuullisiksi, Slunga-Poutsalo korostaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Sähkövero puolitettava – ”Tuet pois tuulivoimalta ja haittamaahanmuutosta”

Putkonen: Epäpyhä allianssi kylvää veroeuroja varakkaimmille ilmastopolitiikan varjolla – ”Viimeisimpänä hullutuksena 400 euron sähköpyörätuki”

Perussuomalaiset pettyneitä yritystukityöryhmän esitykseen: Ajaa suomalaisen teollisuuden EU:n ulkopuolelle

Halla-aho: Kivihiilen ja turpeen käyttökielto tulee kalliiksi sekä lisää päästöjä – ”Keskustan etupiiri rahastamassa”

Presidenttiehdokas Huhtasaari teollisuuden ulosliputtamisesta: ”Kyllä tulee hintaa päättäjiemme moraaliselle ylemmyydentunnolle”
Viikon suosituimmat

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.

Skotlannin eduskuntaan valittu transsukupuolinen tamili kerää rahaa jatkoviisumiin voidakseen jäädä maahan
Vihreä puolue sai peräti kaksi transsukupuolista ehdokasta läpi Skotlannin alueparlamenttivaaleissa. Toinen heistä on ei-binäärinen tamilimaahanmuuttaja, jonka opiskelijaviisumi päättyy vuoden lopussa. Tuore kansanedustaja onkin aloittanut rahankeräyksen saadakseen kokoon jatko-opiskelijan oleskelulupaan vaadittavat kaksituhatta puntaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














