Viikon 51/2014 luetuin

Soini kysyy: riittääkö Stubbin ja Sipilän ryhti autoveron poistoon?

15.12.2014 |13:00

Turussa maanantaina puhunut Timo Soini (ps.) haastoi Alexander Stubbia ja Juha Sipilää kertomaan, onko heillä ryhtiä autoveron poistoon.

– Löytyykö kokoomukselta ja kepulta ryhtiä tehdä perussuomalaisten kanssa valtion budjetin todellinen rakenneuudistus ja ohjata rahoitusta suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja elämisen laadun parantamiseksi, Soini kysyi.

Mistä valtiolle vastaavat tulot?

Autoveron verokertymän menetystä ei Soinin mukaan tulisi rahoittaa bensaveron korotuksin tai muillakaan maksukorotuksilla. Perussuomalaiset hakisivat vastaavat kululeikkaukset muualta:

– Autoveron poistaminen ja bensaveron alennukset ovat rahoitettavissa maailmanparannukseen varattujen valtion budjettirahoituksen leikkauksista ja lopettamalla muiden EU-maiden jäsenmaksujenkompensaatiot. Vaaditaan EU- jäsenmaksun puolittamista, koska Suomen äänivaltakin puolitetaan. Tulevalla vaalikaudella ei tehdä enää yhtään tuulivoiman syöttötariffisopimusta ja muutenkin kannattamattomien energiamuotojen budjettirahoitusta karsitaan, Soini totesi.

Hän kertoi myös, että perussuomalaisten kehitysapumallilla valtio saisi aikaan huomattavia säästöjä, joista osa voitaisiin kohdentaa myös autoveron poistoon.

Piikki demareille

Soini torjui myös Antti Rinteen (sd.) ehdotuksen terveyden- ja vanhustenhuollon leikkaamisesta autoveron poistamisen rahoittamiseksi.

– Sdp on aina leikkaamassa kansalaisten sosiaaliturvasta, terveyden ja vanhusten huollosta, jos esitetään duunarien elämänlaatua parantavia esityksiä, Soini muistutti.

Hän piikitteli Rinteen johtamien demareiden elävän pysähtyneisyyden aikaa, ja peräänkuulutti uudenlaisen ajattelua talouden vauhdittamiseksi.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
5.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin

12.03.2026 |18:51

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää