

Matias Turkkila
Soini Urpilaisen lähtöpasseista: ”Hirveän kova päätös”
– On Suomen kannalta huolestuttavaa, että meillä pääministeri lähtee ja valtiovarainministeri lähetetään, Helsingin Narinkkatorilla vieraillut perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini arvioi.
– Antti Rinteen valinta puheenjohtajaksi oli SDP:ltä hirveän kova päätös. Heillä on tietysti täysi oikeus tehdä mitkä päätökset tahansa. Meillä on nyt tilanne se, että meillä on pääministerinä rampa ankka. Valtiovarainministeri ilmoitti lähtevänsä riviedustajaksi. On tämä aika erikoinen ja vaikeakin tilanne.
Rinteen otettava täysi vastuu työllisyydestä
Eurovaalikampanjaa Narinkkatorilla käyvä Toimi Kankaanniemi (ps.) jakaa Soinin huolen:
– Oli raju päätös vaihtaa puheenjohtajaa vain kaksi viikkoa ennen vaaleja ja 11 kuukautta ennen eduskuntavaaleja.
Kankaanniemen mukaan uuden puheenjohtajan on otettava täysi vastuu taloudesta ja työllisyydestä – lupaustensa mukaisesti.
EU-kriittisenä tunnetun Kankaanniemen mukaan edessä häämöttävä Kreikan lainojen anteeksianto tulee olemaan Rinteelle vaikea paikka.
– Näissä asioissa Rinne joutuu selkä seinää vasten, hän arvioi.
Pakkoministeriys
Soinin mielestä Rinteen on puolueen puheenjohtajana pakko ottaa valtionvarainministerin pesti vastaan.
”Rinteen on puolueen puheenjohtajana pakko ottaa valtionvarainministerin pesti vastaan.”
– Se tulee olemaan kova tehtävä ja kova haaste. Ei toiseksi suurimman puolueen johtaja voi ottaa mitään muuta kuin sen kovimman pestin vastaan, mikä on yhteiskunnassa tarjolla, Soini toteaa.
Hän kuitenkin pidättelee vielä sanojaan.
– Nyt on Antti Rinteen päivä, hänet on juuri valittu. Juhlikoon nyt hetken tänään, Soini naurahtaa.
Vaikuttaako Rinteen valinta perussuomalaisiin?
Puheet siitä, että Antti Rinteen alinta pienentää perussuomalaisten kannatusta ovat Soinin mielestä höpöpuhetta.
– Perussuomalaisten kannatus tulee meidän omasta politiikasta eikä kenenkään muun puolueen politiikasta. Kokoomuksessakin käydään myös todella kova puheenjohtajakampanja. Sitä ei tiedä, mitä siinä tulee tapahtumaan.
Vaalikampanjan loppumetrit
Vaalikenttien kiihkeää tunnelmaa kuvastaa hyvin se, että kolmen minuutin mittainen haastattelu keskeytyy kolme kertaa. Eräs tulee kysymään maahanmuutosta, toinen pyytää Soinia vaihtamaan muutaman sanan puhelimen päässä olevan äitinsä kanssa, ja lopuksi kolme nuorta pyytää puheenjohtajaa yhteiskuvaan. Soini puistelee huvittuneena päätään ja lähettää kampanjaväelleen terveiset:
– On tämä aivan mahdotonta. Nyt kun vain painetaan päälle, niin saamme todella kovan määrän ääniä.
Matias Turkkila
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













