

Soini saa kansanedustajakolmikolta halauksen. Kuvassa Soinin lisäksi Anne Louhelainen, Ritva "Kike" Elomaa ja Arja Juvonen. Arkistokuvaa Turun puoluekokouksesta 2015. / Matti Matikainen
Soinin päätös saa ymmärrystä puolueväeltä – ”Timo on kulkenut puheenjohtajana pitkän matkan”
Timo Soinin luopumispäätös on otettu vastaan lämpimin sanoin.
”Timo on tehnyt päätöksensä.” – Jussi Niinistö, puolustusministeri.
”Ilman Timo Soinia ja Perussuomalaisia en olisi sitä mitä nyt olen. Ilman Timo Soinia ja Perussuomalaisia en olisi saanut kasvaa, kehittyä ja oppia ihmisenä siten kuin nyt olen. Tästä mahdollisuudesta olen ikuisesti kiitollinen.” – Maria Lohela, eduskunnan puhemies.
”Timo on kulkenut puheenjohtajana pitkän matkan! Hänen panoksensa on ollut mittava! Siitä Timolle iso kiitos.” – Maiju Tapiolinna, Uudenmaan perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja.
”Päätös on tehty ja sitä tulee kunnioittaa. Kiitän Timoa näistä vuosista puolueen puheenjohtajana. Isot saappaat jää täytettäväksi.” – Anne Vuori, Perussuomalainen Helsingin toiminnanjohtaja.
”Kaksikymmentä vuotta laivan kapteenina politiikan myrskyissä on uskomaton uhraus ja kunnioitettava teko demokratian hyväksi. En usko, että näemme enää samanlaista puoluejohtajaa. Viimeinen Mohikaani. Lämmin kiitos Timo isänmaan ja aatteen hyväksi tekemästäsi työstä.” – Simon Elo, kansanedustaja.
”Soinin päätöstä on odotettu pitkään. Silti ilmoitus oli yllättävä ja pysäyttävä. Soini on ollut puolueen isä ja kokoava voima pitkään. Itse liityin puolueeseen aikanaan juuri Soinin innoittamana. Kiitos Timo Soinille joka loi tämän puolueen josta minä olen löytänyt oman kotini. Uusi kausi alkaa ja eteenpäin mennään kohti uusia koettelemuksia – yhdessä” – Leena Meri, kansanedustaja.
”Sydän täynnä kiitollisuutta. Timo Soini tarjosi minulle poliittisen kodin 10v sitten. Iso tuki ja turva.” – kansanedustaja Tiina Elovaara.
”Jotkut ovat varmaan pahoillaan tilanteesta, mutta suurin osa ymmärtää että puheenjohtajallakin on rajansa siinä, että kuinka paljon hänen pitää jaksaa ja tehdä.” – Soinin anoppi Liisa Lajunen Etelä-Saimaassa.
”Haluan kiittää Timoa huikeasta työstä Isänmaan eteen. Kukaan muu nykyisistä politiikoista ei ole tehnyt samanlaista uraa kuin hän. Olet tehnyt miehen työn.” – Samuli Voutila, Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja.
”Olin neljä vuotta eduskunnassa ja seurasin silloin Timon arkea läheltä. Näin kuinka väsynyt hän välillä oli. Näin kuinka paljon intoa ja taistelutahtoa hänellä oli pahimmankin väsymyksen hetkellä. Opin arvostamaan miestä.” – Reijo Tossavainen, ex-kansanedustaja.
”Mutta nyt Timolle koittaa uudet haasteet ja ajat, jossa toivottavasti yksityiselämä saa suuremman roolin. Kiitos kaikesta ja terveisiä kotiin.” – Kansanedustaja Ari Jalonen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Simon Elo kiittää politiikan ”Viimeistä Mohikaania”
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.

Teollisuusliiton Lehtonen kutsuu maahanmuuttajia voimavaraksi – luvut kertovat toista
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen sanoo maahanmuuttajien olevan Suomelle voimavara. Samalla hän myöntää, että maahanmuuttajien työttömyys on korkeampi ja työsuhteet epävarmempia. Tilastokeskuksen luvut osoittavat, kuinka suuresta erosta on kyse.

Ranskan kaaos levisi Belgiaan – autot tulessa ja poliisit kivisateessa Brysselin mellakoissa
Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













