Artikkeli kuva

Varapresidenttiehdokas J.D. Vancen vierailu Springfieldissa herätti keskustelua ja kiinnostusta. / LEHTIKUVA

Springfieldin asukas vetoaa: “Unohtakaa kissat – puhutaan ihmisistä”

23.09.2024 |18:37

Kissoja syövistä haitilaisista puhumalla Trump onnistui varmistamaan, että maahanmuutto nousi Yhdysvaltain presidentinvaalien tärkeimmäksi puheenaiheeksi. Huhut lemmikkien katoamisesta eivät kuitenkaan ole läheskään pahin ongelma, jonka haitilaisten tulva on ohiolaisessa pikkukaupungissa aiheuttanut. Ainakin kaksi paikallista asukasta on menettänyt henkensä haitilaisten aiheuttamissa auto-onnettomuuksissa.

Pari viikkoa sitten varapresidenttiehdokas J. D. Vance otti esille haitilaisten massasiirtolaisuuden Springfieldin kaupungissa aiheuttamat ongelmat. Osana somepäivitystään hän kirjoitti, että “raporttien mukaan ihmisten lemmikkieläimiä on syöty”.

Pari päivää myöhemmin Donald Trump nosti kissan pöydälle vaaliväittelyssään Kamala Harrisin kanssa toistamalla väitteen lemmikkien syömisestä. Tämän jälkeen ohiolainen pikkukaupunki nousi Yhdysvaltain presidentinvaalien polttopisteeksi.

Viranomaiset: “Ei ole varmoja todisteita”

Springfieldin kaupungin hallintojohtaja ja pormestari vastasivat huhuihin sanomalla, että lemmikkien vahingoittamisesta ei ole ollut “uskottavia raportteja”. Kaupungin poliisi ilmoitti, että kadonneista tai syödyksi tulleista lemmikeistä ei ole tehty poliisille ilmoituksia.

Sittemmin on käynyt ilmi, että poliisille on ilmoitettu neljästä haitilaisesta kävelemässä kadulla kullakin hanhi kainalossaan. Myös kadonneesta kissasta on tehty ainakin yksi ilmoitus poliisille. Nainen epäili haitilaisten naapureiden teurastaneen hänen kissansa. Tässä tapauksessa naisen takapihalta löytynyt epämääräinen lihamöykky ei riittänyt poliisille todisteeksi siitä, että kissalle olisi tapahtunut jotain.

Neljässä vuodessa 20 000 haitilaista

Varmaa on ainakin se, että huhut kissoja syövistä haitilaisista ovat olleet liikkeellä Springfieldissä ainakin jo puolen vuoden ajan ja väitteitä lemmikkien katoamisesta on otettu esille useissa kaupunginhallituksen kokouksissa.

Olivat huhut totta tai eivät, ne kertovat joka tapauksessa siitä, että haitilaisten massamuutto pikkukaupunkiin on aiheuttanut valtavia ongelmia.

Vielä neljä vuotta sitten Springfieldin asukasluku oli alle 60 000. Sen jälkeen kaupunkiin on muuttanut jopa 20 000 haitilaista.

Trumpin vahvaa kannatusaluetta

Kukaan ei tunnu tietävän miksi juuri Springfieldiin on kertynyt niin paljon haitilaisia. Republikaanien teoria on, että Bidenin ja Harrisin hallinto haluaa “rangaista” Trumpin äänestäjiä dumppaamalla siirtolaisia heidän rauhallisiin pikkukaupunkeihinsa. Pitkällä tähtäimellä demokraattien tavoitteena on antaa siirtolaisille kansalaisuus, jotta nämä voisivat äänestää demokraatteja.

Haiti on kaaokseen ajautunut yhteiskunta, jossa jengit ovat ottaneet vallan. Siksi niin monet haitilaiset ovat tulleet Yhdysvaltoihin hakemaan turvapaikkaa haitilaisten aiheuttamalta sekasorrolta. Osalle heistä presidentti Joe Bidenin hallinto on myöntänyt tilapäistä suojelua, joten he ovat maassa laillisesti.

Yritykset iloisia halpatyövoimasta

Springfieldin alueen yritykset ovat iloinneet saadessaan haitilaisista matalapalkkatyövoimaa sellaisiin töihin, jotka eivät enää oikein ole kelvanneet amerikkalaisille. Myös vuokranantajat ovat tervehtineet haitilaisia ilolla.

Tavallisten amerikkalaisten näkökulmasta haitilaisten tulva on tarkoittanut sitä, että heidän on vaikeampi löytää työtä tai asuntoa. Vuokrat ovat nousseet. Myös autovakuutusten hinnat ovat nousseet Springfieldissä, koska haitilaiset ajavat holtittomasti ja aiheuttavat paljon onnettomuuksia.

Trump pakotti median keskustelemaan ongelmasta

Varapresidenttiehdokas Vance – joka edustaa senaatissa Ohion osavaltiota – on jo pitkään yrittänyt kääntää keskustelun kissoista paljon vakavampiin yhteiskunnallisiin ongelmiin: koulut, terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut ovat pulassa, kun kaupunkiin on lyhyessä ajassa tullut 20 000 uutta asukasta, jotka eivät puhu kunnolla englantia mutta tarvitsevat paljon tukea.

Jopa Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja myöntää, että kissapuheillaan “Trump onnistui pakottamaan viranomaisetkin kiinnittämään huomiota yhteisön haitilaisongelmaan”.

Kortiton haitilainen törmäsi koulubussiin – lapsi kuoli

Ainakin kaksi paikallista asukasta on menettänyt henkensä haitilaisten aiheuttamissa auto-onnettomuuksissa. Vuosi sitten elokuussa koulujen alkamispäivänä haitilaismies törmäsi autollaan koulubussiin aiheuttaen 11-vuotiaan pojan kuoleman ja yli kahdenkymmenen lapsen loukkaantumisen.

Vastaantulijan kaistalle ajautuneella haitilaisella ei ollut Yhdysvalloissa voimassa olevaa ajokorttia. Hän oli ollut maassa vuoden verran.

“Haluan kertoa anoppini kuolemasta”

Eräs nainen tuli äskettäin Springfieldin kaupunginhallituksen kokoukseen kertomaan anopistaan, joka sai surmansa haitilaisen aiheuttamassa liikenneonnettomuudessa joulukuussa.

– Kaikki puhuvat kissoista ja ankoista, mutta minä haluaisin puhua itselleni tärkeästä ihmisestä: anopistani.

Nainen kertoi 70-vuotiaan anoppinsa olleen viemässä roskia tien varrella olevaan roskalaatikkoon, kun haitilaisen kuljettama auto ajoi hänen päälleen. Vanhus menetti henkensä. Naisen mukaan ajoneuvon kuljettaja ei ole saanut tapauksesta mitään rangaistusta, ei edes maksamatta olleesta ajoneuvoverosta.

Moni miettii poismuuttamista

Nainen kertoi myös käyneensä itse Haitilla neljätoista vuotta sitten ja tuntevansa empatiaa köyhistä ja vaarallisista oloista pois pyrkiviä haitilaisia kohtaan. Mutta nyt haitilaisten tulo Springfieldiin on tehnyt hänen omasta kotikaupungistaan vaarallisen paikan.

– Kuten turvallista asuinpaikkaa etsineet haitilaiset, minäkin huomaan nyt olevani samassa tilanteessa. Harkitsen lähteväni tästä kaupungista löytääkseni turvallisen paikan, jossa voin kasvattaa lapseni.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Harris väitti CNN:n haastattelussa: Inflaatio ja talousongelmat ovat Trumpin ja koronan vika

30.08.2024 |17:54
Suomen uutiset logo

Kamala Harrisin politiikka on ääriliberaalia ja äärivasemmistolaista – rajakysymys jakaa eniten amerikkalaisia

20.08.2024 |10:42

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Yksijalkaisesta nigerialaisesta merirosvosta tulee uustanskalainen – kotoutumissuunnitelma on jo valmiina

11.10.2024 |13:13
5.
Suomen uutiset logo

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla

07.10.2024 |08:30
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset: Kehitysyhteistyöhön mullistavia muutoksia – Suomi asettaa tiukat rajat rahaa saaville maille

08.10.2024 |15:09

Uusimmat