
Suomen Pankin johtaja Rehn myöntää rahapolitiikan tarvitsevan uutta toimintamallia
Euroopan keskuspankki EKP:n tulee miettiä uusia keinoja saavuttakseen tavoittelemansa inflaatiotason. Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kertoi tavoitteen olleen ulottumattomissa huolimatta ennennäkemättömän suuresta talouselvytyksestä. Rehnin näkemyksistä uutisoi uutistoimisto Reuters.
Rehnin mukaan EKP:n uskottavuus on saattanut kärsiä, koska keskuspankki ei ole onnistunut tavoitteessaan pitää kuluttajahintojen vuosinousua lähellä kahta prosenttia.
Kuluttajahintojen nousu on laahannut keskuspankin tavoitteen alapuolella vuodesta 2013 lähtien. Hiljattain tavoite saavutettiin, mutta uudet huolet talouden tilasta ovat saaneet inflaation painumaan tavoitteen alle uudelleen.
Hurja elvytys tuottanut vähän villoja
EKP on pudottanut ohjauskorkonsa nollaan prosenttiin. Pankkien talletuskorko on jopa negatiivinen. Ohjauskoron laskeminen nollan prosentin alapuolelle saattaisi olla todella uhkarohkea rahapoliittinen kokeilu.
Aneemisen inflaatiovauhdin vuoksi koronlaskulle olisi edelleen painetta. Näistä syistä EKP on toteuttanut muilla keinoin elvyttävää rahapolitiikkaa.
Keskuspankki on ostanut markkinoilta arvopapereita ja tarjonnut likimain ilmaista rahaa liikepankeille. Uutta raharuisketta odotellaan, sillä euroalueen talouskasvu on ollut pettymys.
Arvopaperiostot ovat tällä haavaa päättyneet, mutta keskuspankin taseessa on edelleen 2 600 miljardin euron edestä ostettuja velkakirjoja niin euromailta kuin euroalueen yrityksiltäkin. Poikkeuksellisista toimista huolimatta inflaatiotaso ei ole toipunut.
Rehn myöntää poikkeuksellisen löysän rahapolitiikan tuottaneen niukasti tuloksia.
EKP saattaa jäädä nollakorkoihin
Keskuspankit ovat ohjanneet talouden vakaata kehitystä asettamalla ohjauskorkoa. Keskuspankit nostavat korkoa nousukausina välttääkseen haitallista ylikuumenemista. Vastaavasti talouden hyytyessä korkotasoa lasketaan, koska se houkuttaa yrityksiä investoimaan huokealla lainarahalla.
EKP:n pitkä nollakorkojakso kielii euroalueen talouden ongelmista. Uusien synkkien pilvien ilmaantuminen talouden tilaan saattaa merkitä sitä, ettei EKP ennättänyt nostaa ohjauskorkoaan lainkaan tämän nousukauden aikana.
Yhdysvaltain keskuspankki Federal Reserve on nostanut korkotasoaan viime vuosina. Tunnelmat Yhdysvalloissakin ovat synkentyneet. Korot ovat mahdollisesti saavuttaneet lähivuosien lakipisteensä.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













