

MATTI MATIKAINEN
Suomessa yli miljoona sinkkutaloutta – Lehto: Yksin elävien ääni ja oikeudet saataisiin paremmin kuuluville
Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehto teki toimenpidealoitteen yksineläjienasiainvaltuutetun viran perustamisesta.
Yksin asuvia oli Suomessa vuonna 2017 Tilastokeskuksen mukaan 1 162 308 henkilöä ja yksin elävien määrä kasvaa perheitä nopeammin. Asuntokunnista noin 42 % oli yhden hengen asuntokuntia.
– Yksin asuvien taloudellinen asema ei ole kuitenkaan yhdenvertainen suhteessa pariskunnissa eläviin. Yhteiskuntaa rakennetaan edelleen valtaosin kahden aikuisen tuloilla elävien kotitalouksien maksukyvyn mukaisesti, vaikka yksin asuvia on asuntokunnista lähes puolet – ja suurimmissa kaupungeissa jo yli puolet, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehto.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan jopa 30 prosenttia yksin asuvista tienaa alle 1 100 euroa. Sinkkuopiskelijoiden lisäksi joukossa on muun muassa yksinhuoltajia, eläkeläisiä, työttömiä sekä pitkäaikaissairaita.
Yksinelävät jääneet syrjään päätöksenteossa
Yksineläjät ovat jääneet syrjään poliittisessa päätöksenteossa. Esimerkiksi asumistuki on linjattu perheitä suosivaksi, vaikka 60 prosenttia sen saajista on yksin eläviä.
– Muitakin epäkohtia on, sillä esimerkiksi perintöveroa joutuu maksamaan enemmän, jos perinnönjättäjä on lapseton. Myös kotitalousvähennystä saa vähemmän, jos asuu yksin, Lehto muistuttaa.
– Jotta yksin elävien ääni ja oikeudet saataisiin paremmin kuuluville ja huomioitaisiin paremmin poliittisessa päätöksenteossa, tulisi Suomeen perustaa yksineläjienasiainvaltuutetun virka.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisilta paketti asumiskustannusten alentamiseen – sähkön siirtohinnat kuriin, kiinteistöveron alarajoja alas, lämmityspolttoaineiden veronkorotukselle stoppi

Antikainen: Polttoainekiintiöt näivettävät maaseudun

Polttoainelasku kallistumassa jo ensi vuonna – Meri: ”Järkyttävää tavallisen kansalaisen kyykyttämistä”

Ronkainen: ”Milloin hallitus herää Carunan sähkönsiirron riistohintoihin?”

Perussuomalaiset tyrmää Liskin työryhmän ideat liikenteen päästöjen vähentämiseksi: ”Ajetaanko tässä autoilun Neuvostoliittoa?”

Immonen ja Lehto: Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka kehittyvät väärään suuntaan

PS:n puoluehallitus: autoilijoiden niskat yritetään taittaa, vaatimukset ovat täysin kohtuuttomia

PS:n juristikansanedustajat ehdottavat parannuksia yksinasuvien taloudelliseen asemaan – yksinasuvat kantavat vastuun myös talouden kuluista yksin
Viikon suosituimmat

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun
Suomen kansallispuistoista vastaava Metsähallitus on herännyt taukopaikkojen aiheuttamaan päästöongelmaan ja haluaa tehdä ilmastotalkoiden hengessä retkeilystä mahdollisimman savutonta. Ratkaisuksi Metsähallitus esittää tulettomia taukopaikkoja. Se on julkaissut retkeilyn uudet periaatteet "Ilmastoviisaan taukopaikan käsikirjassa". Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila neuvoo Metsähallitusta keskittymään maa- ja metsäomaisuuden hoitoon ja lopettamaan turhan puuhastelun, johon sillä ei ole edellytyksiä.















