

PS ARKISTO
Suomi liikkeelle -ohjelma käynnistyi – Strandman: Liikkumattomuuden hintalappu on jo yli 14 miljardia euroa vuosittain
Hallitus on käynnistänyt elintärkeän Suomi liikkeelle -ohjelman. Ohjelman tarkoituksena on saada kaikki suomalaiset vauvasta vaariin liikkumaan enemmän. Kansanedustaja Jaana Strandman muistuttaa liikkumattomuuden ongelmista, joiden vuotuiset kustannukset ovat yhteensä jo yli 14 miljardia euroa, jos suorien kulujen päälle lasketaan myös mielenterveyden ongelmat.
Suomi liikeelle -ohjelman tarkoituksena on luoda yhteiskunta, jossa liikkumista arvostetaan ja se mahdollistetaan jokaisella elämänalueella. Hallitus panostaa Suomi liikkeelle -ohjelmaan 80 miljoonaa euroa eli noin 20 miljoonaa euroa vuosittain.
– Liikkumattomuuden hintalapuksi on laskettu suoria kuluja jopa 3,2 miljardia euroa. Jo pienikin arjessa tapahtuva valinta, esimerkiksi portaiden nousu hissin sijaan, on tärkeä ja vaikuttaa toimintakykyyn, toteaa liikunnanohjaajana ja opettajana toiminut perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman.
– Liikkumattomuuden haastetta ei ratkaista pelkästään rahalla, vaan kansaamme tulee juurruttaa liikkumisen tahto ja into. Jo puolen tunnin kävely päivittäin vahvistaa kuntoamme.
Kulut yhteensä lähes 14 miljardia euroa
– Liikkumisella on myös selvä yhteys mielenterveydellisiin ongelmiin, joiden vuosittaiset kustannukset ovat Suomessa jopa 11 miljardia euroa! Yhteenlaskettuna ovat liikkumattomuuden kulut siis noin 14 miljardia vuosittain. Korjatessaan fyysiset ja mielenterveydelliset ongelmat liikunnalla ja terveillä elämäntavoilla on Suomi menevä ohi kaikista muista länsimaista, Strandman sanoo.
Suomi liikkeelle -ohjelman toimet ovat moninaisia, mutta Strandman haluaa tuoda erityisesti esiin ohjelmassa mainitun hyvinvointialueiden liikunnallisuuden palkkiomallin. Tässä mallissa hyvinvointialueilla käytetään hyte-kerrointa, ja parhaat tulokset luonnollisesti palkitaan sekä otetaan käyttöön muillakin hyvinvointialueilla.
Hallituksen tavoite Suomi liikkeelle -ohjelmalla on kristallinkirkas; hyvinvointi on suorassa yhteydessä liikunnallisuuteen, ja hallitus tekee kaikkensa, jotta liikunnallisuutta lisätään maanlaajuisesti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hyte-kerroin liikunnallisuuden palkkiomalli Suomi Liikkeelle Jaana Strandman mielenterveyden ongelmat liikkumattomuuden kustannukset liikunnan edistäminen liikkumattomuus hyvinvointialueet liikkuminen hyvinvointi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liikkumattomuus on vakava yhteiskunnallinen ongelma – Elomaa: ”Liikunta on henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin – siis oikeastaan kaiken – perusta”

Liikkumattomuus maksaa Suomelle miljardeja vuodessa – Suomi liikkeelle -ohjelma laittaa suomalaiset liikkeelle

Liikkumattomuudesta Suomelle miljardien eurojen kustannukset – Koponen: ”Mikäli meillä ei työelämässä ole työkykyisiä työntekijöitä, ei meillä kohta ole hyvinvointiyhteiskuntaakaan”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












