Business Finland
Sivistysala tyytyväinen budjettiriihen linjauksiin – koulutukseen ei uusia leikkauksia
Sivistysala ry kiittää hallitusta siitä, ettei vuoden 2026 budjettiesitykseen sisälly uusia säästöjä koulutukseen. Politiikan ja vaikuttamisen johtaja Heikki Kuutti Uusitalo pitää ratkaisua tärkeänä, vaikka tutkimus- ja kehitysrahoituksen kasvutahti loivenee bruttokansantuotteen kehityksen vuoksi.
Valtiovarainministeri Purra esittää: 100 miljoonan euron leikkaukset järjestöjen avustuksiin – myös yritystukiin lisäsäästöjä
Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi tänään esittävänsä 100 miljoonan euron lisäleikkausta sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksiin osana ehdotusta valtion 2026 budjetiksi. Uusia sopeutustoimia budjettiehdotuksessa on kaikkiaan noin 0,9 miljardia euroa, mutta vain toissijaisiin kohteisiin. Valtion ydintehtäviin ei kosketa, eikä verotusta kiristetä.
Joensuun uusiutuvan vedyn ja synteettisen metanolin tuotantolaitokselle 60 miljoonan euron investointituki – Antikainen: Tuki on erityisen tärkeä Itä-Suomen elinvoimaisuuden kannalta
Itä-Suomi saa nyt kaivattua panostusta ja elinvoimaa, kun Business Finland on myöntänyt P2X Solutionsin Joensuun uusiutuvan vedyn ja synteettisen metanolin tuotantolaitokselle 60 miljoonan euron investointituen.
Business Finlandilta merkittävä investointituki Joensuun uusiutuvan vedyn ja synteettisen metanolin tuotantolaitokselle – Rydman: Konkreettisia tekoja kärsineen Itä-Suomen hyväksi
Business Finland on myöntänyt P2X Solutionsin Joensuun uusiutuvan vedyn ja synteettisen metanolin tuotantolaitokselle 60 miljoonan euron investointituen.
Hallitus tehostaa julkisia vientipalveluita entistä parempaan kuntoon – Business Finlandin ulkomaantoiminnot integroidaan ulkoasiainhallintoon
Hallitusohjelmassa linjattu Team Finland -uudistus ja Business Finlandin ulkomaantoimintojen integrointi ulkoasiainhallintoon etenee. Päällekkäisyyksien ja byrokratian tilalle otetaan vienninedistämisen ulkomaantoiminnoissa käyttöön yhteinen johtaminen, yhteiset resurssit ja yhden luukun periaate.
Elinkeinoministeri Wille Rydmanilta iloisia uutisia: Av-tuotantojen kannustinrahoitus jatkuu
Hallitus on jälleen helpottamassa halpatyövoiman rahtaamista: ”Kaikki huutavat osaajia, mutta saamme vain etnisiä ravintoloitsijoita sukulaisineen”
Junnila patistaa hallitusta Nesteen biojalostamoinvestoinnissa: ”Kaikki lailliset keinot käyttöön investoinnin saamiseksi Suomeen”
Yrittäjä-lähihoitajaperhe jätettiin yksin koronakriisin keskellä – tukea saadakseen olisi pitänyt valehdella
Wihonen: Tuet eivät kohdistu niille yrityksille, jotka eniten kärsivät koronakriisistä ja kysynnän dramaattisesta vähenemisestä
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Duunarit lomautettuina, pienyrittäjät kärsivät – ja hallitus jakaa miljonääreille lisää rahaa
PS: Merkittäviä panostuksia tietotekniikan osaamiseen tarvitaan peruskoulusta lähtien
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää