Jordania
Arabimaat puolustavat pontevasti palestiinalaisia – mutta ohjaavat pakolaiset mieluusti muualle
Palestiinalaisten asia yhdistää arabimaita kovissa kokkapuheissa. Kun kyse on pakolaisten vastaanottamisesta, enemmistön auttamishalu tyssää siihen. Taustalla on pelko oman harvainvallan vakaudesta ja huoli siitä, etteivät pakolaiset koskaan palaa kotiseudulleen. Ja niin parempaa elämää etsivät suuntaavat kohti Euroopan avointa syliä.
Antikainen: Suomi ei saa toistaa Jordanian kohtaloa – haluaako Migri terroristeja kylään?
Eilen uutisoitiin, että Maahanmuuttovirasto on antanut uuden ohjeistuksen, jonka mukaan Gazasta tuleville turvapaikanhakijoille myönnetään turvapaikka automaattisesti tuoreen maatiedon perusteella. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan linjaus rikkoo sekä kansallista lakia että EU-oikeutta puhumattakaan linjauksen vastuuttomuudesta. Linjaus on uhka Suomen turvallisuudelle.
Halla-aho: ”Palestiinan valtio olisi puhdas illuusio, eikä tunnustaminen tätä asiaa muuksi muuttaisi”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho pohdiskelee kysymystä Palestiinan tunnustamisesta, ja pitää asiaa epärealistisena. - Palestiinan tunnustamiselle ei tällä hetkellä ole sen enempää edellytyksiä kuin tarvettakaan. Palestiina ei ole itsenäinen. Ei ole näköpiirissä, että itsenäisyyden edellytykset voisivat toteutua. Ei ole uskottavaa, että tunnustaminen edistäisi näiden edellytysten toteutumista, Halla-aho kirjoittaa.
Arabimaat eivät halua palestiinalaispakolaisia omiin maihinsa – veljeskansojen penseys korostaa tilanteen toivottomuutta
Liverpoolin itsemurhapommittaja sai kielteisen turvapaikkapäätöksen jo 2015 – sisäministeri haluaa rajoittaa valituskierrettä
Niikko: Kansainvälinen uutisointi Israelin toimista on muuttunut yksipuolisen syyllistäväksi
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää



























