Kaupan liitto
Kaupan liitto vaatii toimenpiteitä halpatuonnin pysäyttämiseksi
Suomeen virtasi viime vuonna yli 40 miljoonaa pikkupakettia EU:n ulkopuolelta. Kaupan liitto vaatii hallitusta ja EU:ta kiristämään verkkoalustojen vastuuta. Liitto varoittaa halpatuonnin vääristävän kilpailua, syövän verotuloja ja kiihdyttävän työpaikkojen katoamista.
Kaupan liitto kiittelee hallituksen kasvuriihen tuloksia: Vahvistaa suomalaisten ostovoimaa
Kaupan liitto kehuu hallituksen puoliväliriihen veropäätöksiä järkeviksi. Ne vahvistavat talouskasvua, ostovoimaa ja palvelutaloutta.
Kauppaa dominoi kaksi ketjua – tukkumonopoli pitäisi räjäyttää ennen viinien viemistä päivittäistavarakauppaan
Päivittäistavarakaupan voitot kasvaisivat kymmenillä miljoonilla, suurin piirtein samassa suhteessa kuin Alkon voitot pienenisivät, jos viinit vietäisiin päivittäistavarakauppaan. Arvio perustuu KKV:n alkoholimarkkinaselvityksen toiseen osaan. Alkoholilain liberalisointi on eräänlainen keppihevonen sille, että kaupan keskusliikkeiden valtaa kasvatetaan. Samaa keppihevosta on käytetty lukuisat kerrat ja tässä suhteessa Kaupan liiton lobbarit ovat tehneet tehokasta vaikuttamistyötä.
Lihatiskit lukkoon, vahdit kassoille ja henkilöstö turvakoulutukseen – lähes puolet Ruotsin kaupoista kärsii rötöstelystä
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää



























