Tagi: luontokato

LEHTIKUVA

Trumpin pitää tänään lyödä lähes puoli miljardia dollaria käteistä tiskiin, mikäli haluaa säästää kiinteistöomaisuutensa takavarikolta. Tilanne voi ratketa myös siten, että valitustuomioistuin antaa Trumpille aikalisän. Joka tapauksessa oikeutta Trumpin kiinteistökaupoista käydään vielä pitkään. Trumpia kovistellut pääsyyttäjä on seuraavaksi käynyt lihateollisuuden kimppuun. Syyttäjän mukaan lihanjalostusjätti JBS on syyllistynyt ”viherpesuun” antamalla harhaanjohtavaa tietoa ympäristötavoitteistaan.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Vaasassa koulu-uhkauksen tehnyt nuori nainen on ahdistunut ihmisten ahneudesta ja luonnon tuhoutumisesta. Hän on julkaissut netissä videon ja manifestin, jossa kertoo ajattelustaan. Nuoren naisen manifesti on jäänyt mediassa varsin vähälle huomiolle, vaikka siinä esitetyt huolenaiheet muun muassa ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyen ovat aivan samoja, joista media meitä päivittäin varoittaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Oikeusministeriö on äskettäin lähettänyt ensimmäistä kertaa äänestäville kansalaisille poliittisen Allianssi-järjestön materiaalia, jossa ohjataan tutustumaan ehdokkaisiin Allianssin ylläpitämän woke-henkisen vaalikoneen avulla. Vaalikoneessa muun muassa kysytään käyttäjän kantaa alle 18-vuotiaiden sukupuolenvaihtoihin sekä siihen, tulisiko kuukautistuotteiden arvonlisävero laskea 24 prosentista 10 prosenttiin.  Lue lisää >

FB, Wiki, SU:n arkisto

Perussuomalaista löytyy paljon ja monenlaista ympäristöosaamista – akateemista, taloudellista ja teknistä. Suomen Uutiset esittelee neljä ympäristöasioista innostunutta konservatiivia: biologin, pääomasijoittajan, insinöörin ja fyysikon.  Lue lisää >