Onni Rostila
Kulttuurisota velloo kaikkialla – Vasemmistolle suomalaisuudella ei ole väliä
Kulttuurisota haastaa voimakkaasti niin sanottuja perinteisiä arvoja, usein vähemmistöryhmiltä väitetysti puuttuvien oikeuksien varjolla. Samalla kyse on siitä, kuka saa ja minkälaisilla ehdoilla määritellä kulttuurista ja kansallista identiteettiä. Kansanedustaja Onni Rostila ja kaupunginvaltuutettu, eduskunta-avustaja Tuulia Alanko keskustelevat aiheesta Suomen Uutisten studiossa.
Koponen syyttää: Helsingin kaupunki syrjii suomalaisia ja suosii maahanmuuttajia
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen syyttää Helsingin kaupunkia suomalaisten syrjimisestä ja maahanmuuttajien suosimisesta suomalaisten kustannuksella ulkomaisille korkeakouluopiskelijoille myönnettävällä kansainvälisyyssetelillään.
Rostila: Rajat auki vasemmiston äänestäjille?
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila kysyy, miten maahanmuuttajien, erityisesti kasvavan muslimiväestön, äänten kalastelu vaikuttaa vasemmiston kantoihin.
Onni Rostila ehdottaa vapaaehtoista perheverotusta: ”Ilman lapsia edessä on valtion konkurssi ja suomalaisten sukupuutto”
Helsingin Sanomat uutisoi perheiden keskimääräisiä elinkustannuksia mitanneesta tutkimuksesta. Sen mukaan lapsi kustantaa vanhemmilleen yli 6 000 euroa vuodessa ja yli 100 000 euroa täysi-ikäistymiseen mennessä. Kansanedustaja Onni Rostila esittää tietojen pohjalta ansiotuloverotuksen lapsivähennyksen reilua nostoa ja perheverotuksen palauttamista.
Onni Rostila: Ulkomaalaisten maasta poistumista kannattaa tukea
Maahanmuuton mukanaan tuomiin ongelmiin on kyllästytty jo koko Euroopassa, ja muun muassa Iso-Britanniassa keskustellaan jo kansainvälisistä sopimuksista irtautumisesta. – Kansainvälisen oikeuden paletti pitää muuttaa. Jos järjestelmä ei jousta määrättyjen ihmisoikeusprofessorien aika jyrkänkin tulkinnan vuoksi, niin järjestelmä uhkaa katketa, kansanedustaja Onni Rostila sanoo.
Nuoret lykkäävät lapsihaaveitaan – huoli maailman turvallisuudesta jarruttaa lasten hankintaa
Nuorten usko tulevaisuuteen on koetuksella, ja epävarmuus näkyy suoraan perhehaaveissa. Nuorisoala ry:n tuore kysely paljastaa, että maailman ja Suomen turvallisuustilanteen heikkeneminen saa monet nuoret siirtämään lapsihaaveitaan tai luopumaan niistä kokonaan, vaikka hallitus on viime vuosina lisännyt merkittävästi lapsiperheiden taloudellista tukea.
Onni Rostilan kolumni: Natsifarkuista ja wokesta
Tämänkin kesän uutispulaa saatiin sitten paikkaamaan jenkkivasemmiston woke-pillastuminen, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Rostila: Yhdenvertaisuusvaltuutetun virka joutaisi leikkuriin – ”Pärjäämme mainiosti ilmankin ja samalla syntyy säästöjä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila esittää yhdenvertaisuusvaltuutetun viran lakkauttamista tai vaihtoehtoisesti sen yhdistämistä tasa-arvovaltuutetun virkaan.
Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?
Kesäkuu 2025 luetuin
Viikon 27/2025 luetuin
Yleisradio starttasi pride-aktivismin – ja samalla politikoi murrosikää lykkäävien, kyseenalaisten hormonihoitojen aloittamista lapsille ja nuorille
Yleisradion Pride-myötäily näyttäytyy ongelmallisena, koska Yle on julkinen organisaatio, jonka toiminnan kulujen maksamiseen osallistuvat myös ne kansalaiset, jotka eivät koe omakseen Pride-liikkeen poliittisia hankkeita esimerkiksi alaikäisten hormonihoidoista tai ”kolmannesta sukupuolesta”.
Kansanedustajat vaativat valtionyhtiöiden Pride-aktivismin lopettamista: ”On käsittämätöntä, että valtionyhtiöt liputtavat ja rahoittavat poliittista aktivismia”
Valtionyhtiöistä ainakin Finnair ja Posti ovat ilmoittautuneet Helsinki Priden yhteistyökumppaneiksi. Finnair otti lisäksi käyttöön henkilökunnalleen Pride-pinssin, jossa on ”niin sanotun progressiivisen Pride-lipun värit” ja yhtiön logo.
Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.
Viikon 24/2025 luetuin
Presidentti lähti Pride-politikointiin – Rostila: ”Toivoin, että presidentti olisi kyennyt näkemään asian myös arvokonservatiivien näkökulmasta”
Presidentti Sauli Niinistö ei lähtenyt liputtamaan kansaa vahvasti jakavaa Pride-aatetta koko kaksitoistavuotisen virkakautensa aikana. Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila pitää valitettavana, että Alexander Stubb irtaantui edeltäjänsä hyvästä linjasta ja lähti Pride-liikkeen peesiin.
Perussuomalaiset: EU:ssa ollaan viimein oikealla tiellä – ruokaturva ja maatalous tunnistetaan kriittiseksi osaksi huoltovarmuutta
Perussuomalaiset on aina korostanut, että maatalous ei ole vain elinkeino, vaan se on myös osa kansallista turvallisuutta ja suomalaista identiteettiä. Huoltovarmuus, omavaraisuus ja suomalaisten oikeus kotimaiseen, turvalliseen ja eettisesti tuotettuun ruokaan ovat perussuomalaisille keskeisiä arvoja.
Perussuomalaiset: Vahvistamme lapsiperheiden asemaa merkittävästi – ”Tämä hallitus kaksinkertaistaa lapsivähennyksen”
Merkittävät lisäpanostukset lapsiperheiden aseman vahvistamiseen on ollut perussuomalaisten pitkän ajan tavoite, jota on tuotu vahvasti esille puolueen linjauksissa sekä oppositiokaudella tehdyissä vaihtoehtobudjeteissa. Nyt nämä perussuomalaisten pitkäaikaiset tavoitteet toteutetaan.
Onni Rostilan kolumni: Saksan demokraattinen tasavalta
Saksan kotimaan tiedustelupalvelu luokitteli maahanmuutto- ja islamkriittisen AfD:n ”demokratiaa uhkaavaksi äärijärjestöksi”. Samalla laajenivat toimivaltuudet vakoilla puolueen toimijoita, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Käännytyslain jatko voidaan säätää poikkeuslakina – vihervasemmisto taas huolissaan muiden oikeuksista
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan enemmistön mukaan rajaturvallisuuslain jatko voidaan säätää poikkeuslakina. Perussuomalaisten Onni Rostilan mukaan ”täysivaltaisuus on valtion ja perustuslain keskeinen periaate” ja sen suojaaminen tekee lain jatkosta välttämättömän.
Pariisissa mielenosoitus Marine Le Penin tueksi – Kansallinen rintama johtaa presidenttigallupia tuomiosta huolimatta
Marine Le Penin puolue johtaa yhä presidenttigallupia hänen saamastaan tuomiosta huolimatta. Tuomio tuntuu poliittiselta, koska Le Pen asetettiin lisärangaistuksena viiden vuoden vaalikieltoon. Tuomioistuin olisi voinut tyytyä antamaan hänelle pelkästään vankeutta ja sakkoja, jolloin presidentin valitseminen olisi jäänyt äänestäjien päätettäväksi. Nyt vaikuttaa siltä, että tuomioistuin halusi vaikuttaa presidentinvaalien lopputulokseen.
Ari Koponen kannattaa ilmastolain avaamista: ”Ilmastotoimilla Suomen alas ajaminen ei pelasta ilmastoa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen tukee maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) esiin nostamaa ajatusta ilmastolain avaamisesta. Myös perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra on julkisuudessa kritisoinut ilmastolain tavoitteita.
Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.
Suomalaisuuden Liitolle jälleen tukea – perussuomalaisten nuoret kansanedustajat iloitsevat
Suomalaisuuden Liitto syntyi vuonna 1906 kielitaistelun aseeksi. Perinteikäs järjestö puolustaa yhä suomen kieltä ja kulttuuria. Toiminta ulottuu liputusneuvonnasta kansallisen ajattelutavan vaalimiseen.
Suomen kriminaalipolitiikassa tapahtui suunnanmuutos: Rangaistukset kiristyvät, lisää resursseja poliisille, vankeinhoitoon ja oikeuslaitokselle – ”Yleisen oikeustajun mukaista”
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila toteaa, että uudessa hallitusohjelmassa on tehty aito suunnanmuutos monella keskeisellä, erityisesti perussuomalaisille tärkeällä politiikan sektorilla. - Muutos näkyy etenkin etenkin kriminaalipolitiikassa ja rangaistusten kiristämisessä, Rostila toteaa.
Perussuomalaiset on nuorison ykköspuolue – nuoret kansanedustajat kertovat miksi
Kansanedustaja Miko Bergbomin mukaan PS-nuorisosuosion takana on erityisesti kaksi isoa yhteiskunnallista ilmiötä, joiden seurauksia nuoret ovat saaneet kokea omakohtaisesti: Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan ja ilmastopolitiikan yhteiskunnalliset vaikutukset. Bergbom huomauttaa, että nuoret kohtaavat omassa elämässään täysin erilaisen todellisuuden kuin Kallion kuppilassa iltaa viettävä Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja.
Keskusta haalisi Suomeen 40 000 uutta maahanmuuttajaa joka vuosi
Keskustan talousvaihtoehdossa Suomeen tuotaisiin vuosittain 40 000 uutta maahanmuuttajaa. Kepu jopa antaisi yrityksien vapaasti poimia lisää halpatyövoimaa maailmalta, eikä poliitikoilla olisi sananvaltaa asiassa.
Onni Rostila tyrmää vaihtoehtobudjetit: ”Maahanmuutto-haihattelu ei yllättäne ketään”
Opposition vaihtoehtobudjetit ovat kaikki julki ja tulevat keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn.
Suora lähetys 18.00 alkaen: Bergbom, Rostila ja Vigelius puhuvat Vantaan PS-foorumilla taloudesta, maahanmuutosta ja rikollisuudesta
Somalian maaohjelma keskeytetään – Rostila kiittää historiallista linjanmuutosta
Kehitysavun ehdollistaminen on merkittävä perussuomalainen saavutus.
Teemu Keskisarjan ja Onni Rostilan kolumni: Huuhaa-kyselytutkimukset hakkaavat viattomia äijiä
Ari Koponen haluaa Suomeen burkakiellon: ”Naisia alistavalle kulttuurille ei Suomessa ole sijaa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnassa yhdessä kolmentoista muun perussuomalaisen allekirjoittaneen kanssa toimenpidealoitteen, jonka tarkoituksena on kieltää kasvojen peittäminen julkisissa tiloissa.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää