Tagi: ukrainalaispakolaiset

KANTAR TNS

Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki eduskuntapuolueet ovat linjanneet, että Suomen tulisi lisätä kehitysyhteistyömäärärahoja merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. Perussuomalaiset eivät kuitenkaan hyväksy sitä, että kehitysavulla kasvatetaan lisää Suomen valtion velkataakkaa. Useiden kyselyiden mukaan kansan vahva enemmistö tukee perussuomalaista linjaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Vaikka koko Suomi puhuu sähkökriisistä ja kansalaiset odottavat hallitukselta toimia sähkölaskujen pienentämiseksi, hallituksen tarmoa riittää muihin asioihin. Hallitus päätti istunnossaan torstaina ottaa vastaan eteläisistä EU-maista sisäisenä siirtona 175 uutta turvapaikanhakijaa. Henkilöille todennäköisesti tullaan antamaan pakolaisasema – ja vaikka ei annettaisikaan, maahan he kuitenkin saavat jäädä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sanna Marinin (sd.) hallitus on tänään antanut periaatepäätöksen, jolla erityisesti venäläisten turistiviisumeita rajoitetaan merkittävästi. Hallitus linjasi, että päätös ei kuitenkaan estä matkustusta, joka on humanitaarisista syistä tai kansainvälisten velvoitteiden vuoksi tarpeen. Lisäksi hallitus on jättänyt aukon ”muille erityisille syille”, joita voidaan harkita niin, että viisumi myönnetään.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomesta tuli maanantaina venäläisturisteille ainoa maareitti Venäjältä EU:hun, kun Puola ja Baltian maat sulkivat omat rajansa. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi eilen tiedotustilaisuudessa New Yorkissa, että hallitus valmistelee kansallista ratkaisua venäläiseen turistiliikenteeseen.  Lue lisää >