

LEHTIKUVA
Taksisuhailua, pitkiä poissaoloja, rahakohuja – jääkö Jani Toivolan äänestäjille käteen muuta kuin jättilasku?
Vihreiden kansanedustaja Jani Toivolaa nähdään vain harvoin eduskunnan täysistunnossa. Hän on kuitenkin ehtinyt tehdä edustajana ollessaan rahallisesti arvokkaita keikkatöitä ja maksanut taksimatkansa eduskunnan taksikortilla myös sairauslomansa aikana. Valtiopäivätoimia tai vastaavia saavutuksia on kertynyt vähänlaisesti.
Kansanedustaja Jani Toivola (vihr.) ei enää asetu ehdolle kevään eduskuntavaaleissa. Toivola kertoo, että päätös oli iso ja vaikea.
– Tärkeimpänä syynä päätökselle on pieni tyttäreni. Tässä hetkessä koen, että minulle on mahdotonta yhdistää pienen lapsen yksinhuoltajan arki ja vaativa työ eduskunnassa, Toivola kirjoitti Facebookissa.
Lapsiperheen isän arkea on varmasti hankalaa yhdistää vaativaan lainsäätäjän työhön, joten Toivolan päätös vetäytyä eduskunnasta on ymmärrettävä…ei kun…
Suomen Uutisten toimitus pahoittelee epätarkkuutta. Kansanedustaja Toivola on todellakin edellä mainituilla sanankäänteillä perustellut vetäytymistään eduskunnasta, mutta se tapahtui jo neljä vuotta sitten – lokakuussa 2014. Sen jälkeen Toivola pyörsi puheensa ja päätti asettua uudestaan ehdolle.
Nyt – lokakuussa 2018 – Toivola aikoo jälleen jäädä pois tulevan kevään eduskuntavaaleista.
Toivolan läpimeno olisi epävarmaa
Jani Toivola valittiin eduskuntaan jo vuoden 2011 vaaleissa. Hän siis ilmoitti keskiviikkona 3.10. jo toisen kerran urallaan vetäytyvänsä eduskunnasta. Päätös lienee kypsynyt pakon sanelemana, sillä Toivola on viime viikot ryvettynyt ollessaan erilaisten rahakohujen keskipisteessä. Vihreiden gallup-kannatus on myös pitkään ollut alavireinen, eikä läpimenoa voida pitää varmana.
Tällä kertaa mies myönsi itsekin, että on tullut töppäiltyä.
- Totta kai viime viikkojen asiat ovat osa sitä päätöstä olleet. Ja varmaan yleisellä tasolla sitä jokainen miettii, kun vaalit lähestyy, että haluaako jatkaa ja miten on vuodet mennyt. Monen asian summa ja tämä on ollut yksi niistä, Toivola kertoi Ilta-Sanomille.
Taksin ovet paukkuivat 1 039 kertaa
Toivolan skandaalinkäryinen syksy käynnistyi Iltalehden uutisesta, jossa kerrottiin Toivolan käyttäneen eduskunnan taksikorttia tällä vaalikaudella jo 1 039 kertaa. Veronmaksajille tämä tarkoitti 22 000 euron laskua.
Sen jälkeen otsikoihin nousivat Toivolan kulukorvaukset: Toivolalle oli maksettu korotettua 1 315 euron kulukorvausta tyhjillään olevasta kakkosasunnostaan Riihimäellä, vaikka Toivola oikeasti asuu Helsingissä.
Epäselvään tilanteeseen sopii hyvin se, että Toivola on valittu eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä, jossa hän siis ei asu eikä ole kirjoilla. Toivola selitteli sekavaa asumisjärjestelyään ja korvauksien nostamista siten, että olisi muka juuri perheensä kanssa muuttamassa Helsinkiin.
Keikkatöitä sairauslomalla
Myöhemmin ilmeni, että Toivola oli höylännyt eduskunnan taksikorttia myös sairauslomiensa aikana sekä tehnyt rahallisesti arvokkaita keikkatöitä sairaana ollessaan. Sairauslomalla ollessaan Toivola teki puhujavierailuja kouluihin, joista vierailuista hänelle maksettiin myös palkkio. Ilta-Sanomien laskelmien mukaan kyse olisi ollut yhteensä jopa yli 30 000 euron summasta.
Toivolalle kouluvierailut ovat toki mukava lisä jo muutenkin korkeaan kansanedustajan palkkioon. Uusimpien verotietojen mukaan Toivolan vuositulot ovat 94 645 euroa.
Mukavaa eduskuntaelämää on siis jatkunut lähes kahdeksan vuotta eikä rahantuloa ole mitenkään voinut estää. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, mitä Toivola on oikeasti saanut aikaan eduskunnassa.
Masentui ensimmäisellä kaudellaan
Aivan ensimmäiseksi huomio kiinnittyy pitkiin poissaolojaksoihin. Jo ensimmäisellä eduskuntakaudellaan Toivola masentui ja jäi pois eduskunnasta. Joulukuussa 2016 Toivola masentui jälleen sillä seurauksella, että hänet nähtiin eduskunnassa seuraavan kerran vasta syksyllä 2017, jolloin poissaolo oli kestänyt yhtäjaksoisesti jo seitsemän kuukautta.
Tässä kohden tarkennettakoon, että vaikka kansanedustajat yleensä toimittavat lääkärintodistuksen sairaudestaan eduskunnan hallinnolle, varsinaista sairauslomaa kansanedustajilla ei ole.
Kansanedustajan 6 510 euron palkkio maksetaan edustajalle täysin riippumatta siitä, onko kansanedustaja poissa sairauden tai minkä tahansa muun syyn vuoksi. Kuten Toivolan tapauksesta käy ilmi, myös taksikorttia on mahdollista vinguttaa vaikka sairastuisikin.
Valitti uupumustaan naistenlehdelle
Syksyllä 2016 Toivola tilitti raskasta arkielämäänsä Me Naiset -lehdelle ja tunnusti tuolloin käyneensä syvissä vesissä.
– Olin uupunut vaativasta työstä, jolle en löytänyt merkitystä ja pienen lapsen yksinhuoltajuudesta. Niiden yhdistelmä vaatii paljon, Toivola myönsi.
Samaan aikaan Toivola viimeisteli omaelämänkerrallista kirjaansa Musta tulee isona valkoinen, jossa hän kuvailee erilaisuuden kokemustaan Suomessa.
Eduskunnan poissaolotilastojen kuningas
Toivola on pitkään ollut kärjessä tilastoissa, jotka kuvaavat kansanedustajien poissaoloja eduskunnan täysistunnoista. Jo vaalikaudella 2011-2015 Toivola oli poissa peräti 123 täysistunnosta, mikä nosti hänet poissaolotilastojen kuninkaaksi. Tuolloin poissaoloihin tosin vaikutti vahvasti vanhempainvapaa 30.11.2013-31.8.2014, jona aika kysymys oli ”muista poissaoloista.”
Vuonna 2015 alkaneella eduskuntakaudella Toivolaa on nähty eduskunnan suuressa salissa entistäkin harvemmin. Tilastojen mukaan Toivola on ollut pois 140 kertaa, kun täysistuntoja on ollut yhteensä 455. Näin ollen suurin piirtein joka kolmas täysistunto on jäänyt väliin. Toki poissaolot osin selittyvät pitkällä sairauslomajaksolla.
Toivola ei ollut paikalla myöskään perjantaina 21. syyskuuta, jolloin eduskunta äänesti ulkoministeri Timo Soinin (sin.) luottamuksesta. Monet ovat arvelleet, että Toivolan käyttämä taksi juuttui tuolloin Helsingin keskustan iltapäiväruuhkaan, eikä Toivola sen vuoksi ehtinyt Arkadianmäelle äänestämään.
Oma ryhmyrikin arvosteli Taksi-Toivolan
Toivolan aktiivisuus taksinkäyttäjänä on siis ollut kääntäen verrannollista hänen aktiivisuuteensa kansanedustajana. Taksin takapenkillä on vierähtänyt todella pitkä aika, kun ottaa huomioon, että tällä vaalikaudella Toivola on ollut poissa joka kolmannesta täysistunnosta.
Koska Toivolaa ei eduskunnassa useinkaan nähdä, looginen seuraus on, ettei häntä myöskään siellä kuulla. Vuonna 2015 alkaneella vaalikaudella Toivola on käyttänyt vain 75 puheenvuoroa, eli vähiten koko vihreiden eduskuntaryhmässä.
Vertailun vuoksi: puheenjohtaja Touko Aalto on ollut äänessä 465 kertaa ja vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen 355 kertaa.
Sairauslomalla oleva Aalto ei ole julkisuudessa kommentoinut Toivolan taksi- ja rahaskandaaleja, mutta Mikkonen toimitti äskettäin julkisuuteen tiedotteen, jossa hän ilmoitti nuhdelleensa Toivolaa sen jälkeen kun oli perehtynyt Toivolan antamiin selityksiin.
– Koska kansanedustajan tehtävässä on kyse luottamuksesta, huolimattomuuteen ja leväperäisyyteen ei ole varaa kansanedustajan tehtäviin sisältyvien etujen käytössä. Siksi moitteet ovat tarpeen, Mikkonen totesi.
Mikkonen ilmoitti myös pitävänsä menettelyä paheksuttavana.
Vihreiden sekoilut näkyvät gallupeissa
Toivolan toilailujen paljastuminen sattui vihreille huonoon aikaan, sillä puheenjohtaja Aallon paluu sairauslomalta ei ole tiedossa. Vihreiden kannalta tilanne on ikävä, sillä puolueen gallup-kannatus on kääntynyt laskuun. Ylen tuoreen gallupin mukaan vihreitä kannattaisi tällä hetkellä 11,6 prosenttia. Syyskuun 2017 huippulukemasta kannatus on laskenut jo yli viiden prosenttiyksikön verran.
Toivolan ansiosta vihreiden tilanne tuskin on ainakaan paranemassa, mutta myös muiden puolueen toimijoiden töppäilyt näkyvät laskevassa kannatuksessa.
Sairauslomaansa ennen Touko Aalto nähtiin mediassa ilman paitaa piiskaamassa miesten takapuolia tukholmalaisessa yökerhossa. Tukholman-keikan jälkeen vihreiden laskeneen kannatuksen kommentointi osoittautui Aallolle liian raskaaksi. Seurauksena oli sairastuminen.
Valehtelua, lentokoneriehumista ja outoja insestiväitteitä
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari jäi äskettäin kiinni valehtelusta, kun hän väitti pääministeri Juha Sipilän (kesk.) sanoneen, että naisten oikeuksista noussut keskustelu olisi muka Sipilän mielestä iljettävää. Karin väite oli omille kannattajille suunnattu vaalitemppu, joka oli keksitty juttu.
Vihreiden lainsäädäntösihteerin Aino Pennasen lentosabotaasi on parhaillaan syyteharkinnassa. Tapauksessa oli kyse siitä, että kesällä Pennanen riehui lentokoneessa yrittäen estää palautuslentoa. Pennasen temppu ei onnistunut ja poliisi poisti hänet lentokoneesta. Poliisi tutki välikohtausta rikosnimikkeillä ilmailurikkomus ja haitanteko virkamiehelle.
Vihreä kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra puolestaan kirjoitti jo viime syksynä Facebook-tilillään näin: “Jos haluaa asua metsässä niin ole hyvä, mutta ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on anketa, ainoa syy sinne on insesti ja se että kukaan ei kuule kun vaimo huutaa apua.”
Jälkikäteen Diarra selitti insestiväitteitään, että kyse oli hänen mielestään ”huonosta huumorista.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Fatim Diarra kansanedustajan palkkio poissaolot taksikohu asuntokohu kulukorvaus Aino Pennanen Touko Aalto Emma Kari Jani Toivola vihreät eduskunta gallup
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tynkkynen kurmoottaa Jani “Taksi” Toivolaa: Kuinka alas voi mennä?

Touko Aallon yllytys lakien rikkomisesta alkaa kantaa hedelmää – palautusta vastustanut vihreiden lainsäädäntösihteeri riehui lentokoneessa

Halla-aho kysyy: Onko vihreät oikeusvaltioperiaatteeseen sitoutunut puolue?

Touko Aalto eroaa tehtävästään – nujersivatko vihreiden kohut puheenjohtajan?

Lehto: Miten varmistetaan vammaisten asiakkaiden taksimatkojen turvallisuus, jos kuljettajat eivät osaa suomen kieltä?

Vihreiden johtoon kerosiininkatkuinen sarjareissaaja – Atte Harjanteen lentolomailulle irvaillaan taas
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".

Suomi tuskin saavuttaa hiilineutraalisuustavoitetta 2035 – Purra: Liian tiukille viety ilmastopolitiikka entistäkin järjettömämpää
Edellisen hallituksen aikaan linjattu hiilineutraalisuustavoite 2035 on koko ajan epätodennäköisemmin saavutettavissa, sanoo tuoreessa videoviestissään perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra. Suomen ei tavoitteen takia tule ryhtyä sille itselleen vahingollisiin toimiin.

Forssan seudun Perussuomalaiset Forssan Lehdessä: Mistä on kyse, kun on puhuttu pervoilusta kouluissa?
Forssan seudun Perussuomalaiset kertovat Forssan Lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan lukeneensa hieman kummastellen, kun Forssan Lehti käytti perussuomalaisista nimitystä trollitehdas (FL 8.2.). Pääkirjoitukset ovat nimettömiä ja edustavat aina joko toimituksen tai ainakin lehden virallista kantaa, joten on helppo päätellä tulevistakin pääkirjoituksista, millä asenteella lehti suhtautuu perussuomalaisiin. Koska Forssan Lehti ei ehtinyt tai halunnut tutustua perussuomalaisten vaaliohjelmiin tai Riikka Purran kommentteihin niistä, avaavat Forssan perussuomalaiset mielipidekirjoituksessaan sitä, mistä asioissa on kyse.