

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Talouden mahalasku herättää huolta Ruotsin turvapaikanhakijoissa – oleskeluluvan ehtoja ei olla höllentämässä
Ruotsin maahanmuuttovirasto on näinä aikoina kysymystulvan kohteena. Koronaviruksen alkuunsaattamat talousvaikeudet pakottavat yritykset säästökuurille ja ensimmäisenä katoavat maahanmuuttajille tyypilliset palvelualojen työpaikat. Ruotsin radio raportoi.
Oleskeluluvan saaminen ja perheenyhdistäminen edellyttävät sitä, että hakija pystyy taloudellisessti huolehtimaan itsestään ja läheisistään.
Työpaikoilla ovi käy nyt ulospäin ja ensimmäisenä irtisanomiset iskevät Ruotsin työsopimuslain ja työehtosopimusten mukaisesti taloon viimeksi tulleisiin työntekijöihin.
Maahanmuuttajan työ katoamassa
Ruotsin radion Ekot-ohjelmassa syyrialainen parturiyrittäjä ja osa-aikainen äidinkielenopettaja Kawa Muhamed purkaa tuntojaan.
– Olen anonut oleskelulupaa ja yritän saada myös perheeni tänne. Olen todellakin hiukan huolestunut siitä, katoaako minulta työ alta koronakriisin seurauksena. Se vaikuttaa asioideni käsittelyyn Maahanmuuttovirastossa.
Oleskeluluvan ehtoja ei muuteta
Maahanmuuttovirasto on saanut viljalti kyselyitä viruspandemian mahdollisista vaikutuksista oleskeluluvan myöntämiseen ja perheenyhdistämisiin. Viraston edustajan mukaan ehtoja ei ole muutettu mutta tilannetta seurataan jatkuvasti.
Oikeus- ja maahanmuuttoministeri Morgan Johansson kieltäytyi yleisradion haastattelusta mutta ilmoitti, että säännöksiä ei olla muuttamassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palveluala laskukausi koronavirus Morgan Johansson työpaikat Lama oleskelulupa Perheenyhdistäminen Turvapaikanhakijat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koronavirusta jo joka kolmannessa Tukholman vanhainkodissa

Massatyöttömyys uhkaa Ruotsia kolmen kuukauden sisällä – palvelualoilta katoavat työpaikat ja maahanmuuttajilta työt

Tukholman koronakuolleista suurin osa somaleja – lääkärit vaativat lisää tiedotusta somaliaksi

Ruotsissa huolehditaan maahanmuuttajien oikeuksista koronakriisin keskelläkin

Perussuomalaiset ihmettelevät Ohisalon linjaa – Huhtasaari: ”Turvapaikanhakijat menevät kaiken muun edelle, vaikka olisimme konkurssissa”

Turvapaikanhakijat voivat lampsia maahan, vaikka rajat suljetaan – Purra: Hallituksen linjaus on periaatteena irvokas

Antikainen: Miksi hallitus miettii turvapaikanhakijoita eikä keskity suomalaisten pelastamiseen kriisin keskellä?

Pandemiat tappavat myös tulevaisuudessa – työttömällä suuri riski kuolla ennen aikojaan

Somalit erityisen alttiita koronalle myös Norjassa
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













