

LEHTIKUVA
Tanskan ja Ruotsin vankilat täynnä – rangaistuslaitosten rakentaminen ulkomaille kaatumassa VIP-kohtelun hintaan
Ruotsin uusi hallitus haluaisi sijoittaa karkotuspäätöksen saaneita rikollisia ulkomaisiin vankiloihin. Tanskassa projekti vankilan rakentamiseksi Kosovoon on pysähdyksissä, koska vankien olosuhteiden ja omaisten kohtelun pitää täyttää pohjoismaiset standardit ja se tulee kalliiksi.
Tanskan hallitus on tehnyt päätöksen 300 karkotettavaksi määrätyn vangin sijoittamisesta Kosovoon rakennettavaan Gjilanin vankilaan. Ensimmäiset rikolliset oli määrä lähettää kärsimään rangaistustaan tammikuussa. Näin ei ilmeisesti tule tapahtumaan.
Kaikilla Tanskassa tuomituilla vangeilla on nimittäin lain mukaan oikeus kärsiä tuomionsa samankaltaisissa olosuhteissa. Kosovoon pitäisi siis rakentaa kokonaan uusi, pohjoismaiset mukavuudet ja harrastemahdollisuudet käsittävä vankila sekä kouluttaa henkilöstö edistykselliseen näkemykseen ihmisoikeuksista.
Syyskuussa Tanskan hallitus joutui ilmoittamaan, että projekti pysäytetään toistaiseksi. Osapuolet eivät ole päässeet yksimielisyyteen Kosovoon rakennettavien vankipaikkojen rahoituksesta. Budjetista puuttuu edelleen 200 miljoonaa kruunua (26,9 M€).
Rikollisen etu edellä
– Olemme varoittaneet tästä kaiken aikaa. Tanskalaisten standardien mukaisen vankilan rakentaminen Kosovoon ja henkilökunnan kouluttaminen maksavat maltaita, sanoo Vankeinhoidon henkilökuntaliiton johtaja Bo Yde Sørensen Dagens Nyheterille.
Ilma on sakeanaan kysymyksiä ja huolta kannetaan selkä vääränä vankien sekä heidän omaistensa etujen turvaamisesta. Rikosten uhreista ei puhuta mitään.
Ihmisoikeuspiireissä on noussut huoli siitäkin, kuinka vankien lapset ja omaiset pääsevät tervehtimään vankeja. Kuinka monta kertaa vuodessa heidät lennätetään edestakaisin Kosovoon ja millaisissa hotelleissa heidät majoitetaan? Miten toimitaan, jos vanki sairastuu ja tarvitsee hoitoa?
Ruotsi tarvitsee 3 400 vankipaikkaa lisää
Ruotsin uuden hallituksen ohjelmassa luvataan selvittää, miten rikoksesta tuomittuja henkilöitä voitaisiin sijoittaa vankilaan ulkomaille. Tarve johtuu väkivaltarikollisuuden kasvusta ja vankilat ovat täynnä. Rangaistusten kiristäminen tietää sekin kasvua vankimäärään.
Porvarihallituksen ohjelman mukaan Ruotsiin tarvitaan 3 400 vankipaikkaa lisää. Ruotsissa ja ulkomailla sijaitsevissa rangaistuslaitoksissa olisi tuolloin paikat 10 100 vangille.
– Vankilamme ovat periaatteessa täynnä. Vankipaikkojen hankkiminen ulkomailta ei ole kuitenkaan meidän ideamme. Lähtökohtaisesti hoidamme itse omat asiamme Ruotsissa. Kyseessä on poliittinen päätös, muotoilee Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Martin Holmgren.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- poliittinen päätös pohjoismainen hyvinvointivaltio omaisten kohtelu vankien kohtelu Bo Yde Sørensen Gjilanin vankila vangit ulkomaille vankila ulkomaille Ruotsin uusi hallitus porvarihallitus ihmisoikeusjärjestöt Tanskan sosialidemokraatit Martin Holmgren Kosovo Hallitusohjelma Tanska
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten eduskuntaryhmältä toimenpidealoite rangaistusjärjestelmän uudistamisesta: ”Ei nykyisellään vastaa kansalaisten oikeustajua”

Jopa 95 prosentilla katujengiläisistä maahanmuuttajatausta: ”Haitallinen maahanmuutto aiheuttaa kehitysmaalaistumista”

Purra: Ruotsin asia on meidän

Sisäministeri Mikkonen: Maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa

Tanskademokraatit nousussa ennen tiistain parlamenttivaaleja – maahanmuuttokriittisyys leimaa Tanskan poliittista kenttää

Grönlantilaisten äänet ratkaisivat Tanskan parlamenttivaalit: Sosialidemokraatit voittoon – tanskademokraateille kelpo tulos
Viikon suosituimmat

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Riikka Purra ja Björn Wahlroos harvinaisessa yhteishaastattelussa

Sahateollisuus varoittaa miljardipommista – Tynkkynen varoitti jo aiemmin: Ilmastokiimassa unohtuvat talous ja huoltovarmuus
Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto varoittaa Kauppalehden Talousaamussa, että ilmasto‑ ja luontopaneelien esittämät hakkuuvähennykset iskisivät suomalaiselle metsäsektorille rajusti. Aallon mukaan kymmenen prosentin leikkaus puunkäyttöön merkitsisi jopa kymmenien sahojen sulkemisia, miljardiluokan talousmenetyksiä ja tuhansien työpaikkojen menetystä.

Purra ottaisi Tanskan mallin käyttöön Suomessa: Maahanmuuttajille työvelvoite sosiaaliturvan ehtona
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra esittää, että Suomessakin otettaisiin käyttöön työvelvoite maahanmuuttajille sosiaaliturvan saamisen edellytyksenä.

Maahanmuuttajataustainen mies pakoili oikeutta 20 vuotta, sai lievemmän tuomion lapsen joukkoraiskauksesta – Vigelius: ”Kokeeko kukaan oikeuden toteutuneen”
Joukkoraiskaukseen 20 vuotta sitten osallistunut mies tuomittiin lopulta samasta teosta kuin muutkin, mutta mies sai teostaan kevyemmän rangaistuksen, koska onnistui piileskelemään oikeutta niin pitkään.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Valtio kasvattaa omistustaan kantaverkkoyhtiö Fingridistä – ”erinomaisia energiauutisia”, hehkuttaa Purra ja tylyttää samalla Caruna-Haaviston ja Uniper-Tuppuraisen

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”
Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

Sillanpäältä piikki Lindtmanille: Antin puntit alkavat tutista – seuraavalla hallituksella edessä 10 miljardin euron säästötalkoot
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on huvittunut SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin vaatimuksesta, että Orpon hallituksen pitäisi tehdä vielä 1,4 miljardin euron lisäsopeutukset tällä hallituskaudella. Sillanpään mielestä Lindtman pelkää jo nyt tulevaa pääministerin vastuuta: seuraavaa hallitusta odottavat karut 10 miljardin euron säästötalkoot.

Purra: Suomalainen yhteiskunta on tienhaarassa
Valtiovarainministeri Riikka Purra kommentoi talouden arviointineuvoston tänään julkistettua raporttia Economicumissa järjestetyssä seminaarissa. Purra painottaa voimakkaasti yhteiskunnan uudistamisen tarvetta.
















