Artikkeli kuva

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio tapasi tänään rajavartiolaitoksen päällikkö Pasi Kostamovaaran (kesk.) ja henkilöstöosaston päällikkö Tom Hanénin.

Tavio: Rajan määrärahoja nostettava pikaisesti ja pysyvästi

04.03.2022 |13:27

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio vaatii, että Rajavartiolaitoksen määrärahoja nostetaan pikaisesti ja pysyvästi. Maailmantilanteen pitäisi Tavion mukaan viimeistään nyt osoittaa rajaturvallisuuden tärkeys kaikille.

Ville Tavio tapasi tänään Rajavartiolaitoksen johdon ja kävi keskustelua rajavartiolaitoksen resurssitarpeista.

– Rajavartiolaitos on esittänyt puolueille ja hallitukselle rahoitustarpeensa, ja tätä on syytä kuunnella, Tavio sanoo.

Hallituksen suunnitelma heikentäisi rajaturvallisuutta

Tavio huomauttaa, että julkisen talouden suunnitelman mukaan hallitus on jopa laskemassa Rajavartiolaitoksen rahoitusta. Tämä tarkoittaisi henkilöstön vähentämistä ja suorituskyvyn heikentymistä.

– Suomeksi hallituksen rahoitussuunnitelma tarkoittaisi rajaturvallisuuden heikkenemistä. Emme voi olla näin vastuuttomia, ja hyvässä hengessä esitämme, että hallitus harkitsee vielä uudelleen, Tavio toivoo.

Siirtolaisvyöryt kyettävä estämään

Yksi varteenotettava uhka on vieraan valtion organisoima siirtolaisaalto. Tällainen nähtiin vain hetki sitten Valko-Venäjän vastaisilla EU:n rajoilla.

– Ylipäänsä siirtolaisvyöryt pitää kyetä estämään niin lainsäädännöllisesti kuin fyysisestikin.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
5.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää