

Sakis_Mitrolidis
Viikon 28/2015 luetuin
Tekee Kreikka miten päin hyvänsä, seuraa suomalaisille 2000-3000 euron lasku per kotitalous
Kreikan euroero on väistämätön ja välttämätön. Velkojien myöntyminen paineen alla veisi koko yhteisvaluutta-alueen uskottavuuden. Näin kirjoittaa kansanedustaja Simon Elo (ps.) tiedotteessaan, jossa hän arvioi Kreikan kansanäänestyksen vaikutuksia.
– Euroalue voi pelastua noidankehästä vain muuttumalla EU-johtajien ehdottamaksi tulonsiirtounioniksi. Suomalaisten on syytä ymmärtää, että mikä on euroon kuulumisen hinta ja yhdessä on syytä harkita, että olemmeko hinnan valmiit maksamaan, Elo kirjoittaa.
Elon mukaan kreikkalaisten päätös hylätä velkojien vaatimukset vahvistaa sen, että samat säännöt eivät sovi taloudeltaan ja kulttuuriltaan erilaisille euromaille.
Kreikan mahdollinen euroero todistaisi vääräksi väitteen euron peruuttamattomuudesta. Elon mukaan muuttunut tilanne pitää ottaa huomioon myös Suomessa.
– Muuttuneiden olosuhteiden vuoksi hallitusohjelmaa tulee tarkastella uudelleen, sillä nyt euroalue voi saavuttaa pitkäkestoisen vakauden vain jos Kreikka eroaa eurosta.
Tulonsiirtounionin rakentaminen ei pysähdy
Ex-kansanedustaja Reijo Tossavainen arvioi, että liittovaltiohanketta yritetään jatkaa kaikesta huolimatta.
– Arvelen, että liittovaltiota rakentaville federalisteille on kaikesta huolimatta ja kaiken tapahtuneen jälkeenkin tärkeintä kasvojen pelastaminen miljardeista ja kreikkalaisten kärsimyksistä piittaamatta, Tossavainen kirjoittaa blogissaan.
Lopullisesta laskun maksajasta ei ole Tossavaisen mukaan epäilystä.
– Olkoon ratkaisu mikä tahansa, on selvää, että Suomi ja suomalaiset veronmaksajat kärsivät miljarditappiot. Jos Kreikka jatkaa rahaliitossa ja Euroopan unionissa, velkoja joudutaan leikkaamaan ja loput jäävät odottamaan maksupäivää, jota ei milloinkaan tule. Toinen vaihtoehto on, että Kreikka nousee omille jaloilleen ja jättää nyt kaikki velkansa hoitamatta. Summan suuruus on kummassakin vaihtoehdossa noin kuusi miljardia. Siis 2000-3000 euroa per kotitalous, Tossavainen arvioi.
Ex-kansanedustaja muistuttaa perussuomalaisten saaneen Kreikka-asiasta vuosien varrella runsaasti lunta tupaan. Nyt kun on ajettu karille, on niin sanottujen viisaiden nyt syytä ilmoittaa, kuka tai ketkä kantavat vastuun tapahtuneesta.
Tossavainen kirjoittaa:
Onko se esimerkiksi Matti Vanhanen, joka ilmoitti, että lainaamalla rahaa kreikkalaisille”me tienaamme tällä”?
Onko se Alexander Stubb, joka ilmoitti Kreikan ensimmäisen apupaketin jälkeen reilut neljä vuotta sitten, että ”nyt asiat ovat Kreikassa ja muuallakin Euroopassa kunnossa. Se joka muuta väittää, on pölhöpopulisti.”
Onko se Jyrki Katainen, joka Kreikan ensimmäisen apupaketin jälkeen ilmoitti, että ”nyt on saatu niskalenkki markkinavoimista”?
Onko se Jutta Urpilainen, joka on puhunut epämääräisestä himmelistä nimeltään”takuudet”?
Vastaan, että kukaan heistä ei kanna vastuuta. Ei heidän poliittinen moraali sentään ole niin korkealla tasolla!
Vastuun kantavat suomalaiset veronmaksajat. Myös sinä!
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kreikan kansanäänestyksen tulos jakaa näkemyksiä
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













