Terho: Jos sote ei onnistu, on edessä kansallinen katastrofi

08.02.2017 |14:47

Sote-uudistus on vuoden suurin lainsäädäntöuudistus, korosti perussuomalaisten ryhmäjohtaja Sampo Terho ryhmäpuheessaan eduskunnassa, joka käsitteli hallituksen ilmoitusta tämän vuoden politiikasta. Jos uudistus ei onnistu, on sillä vakavia seurauksia.

– Hallitus ei tee sote-uudistusta ideologisista syistä vaan käytännön lähtökohdista. Edellinen hallitus epäonnistui uudistuksessa. Jos Suomi ei kykene uudistamaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistä, on meillä edessämme kansallinen katastrofi, Terho varoitti.

– Kansalaisten saaman hoidon täytyy parantua samaan aikaan kun kustannusten kasvua hillitään, mikä on mahdoton yhtälö ilman rohkeaa ajattelua, Terho jatkui.

Uudistuminen on Suomelle elintärkeää, samoin että se tapahtuu sopimusyhteiskunnan kautta – yhdessä.

Patavanhoillinen vastustaminen ei kannata

– Tammikuun kihlauksen kaltaiselle hengelle on jatkossakin tilausta. Patavanhoilliselle kehitystä jarruttavalle kaiken vastustamiselle ei ole, Terho korosti.

Vuoden tärkeimpiä hankkeita ovat postilain uudistus. Perussuomalaiset pitävät tärkeänä huolehtia postipalveluiden saatavuudesta koko maassa.

Perussuomalaiset haluavat, että ruotsin kielen vapaaehtoisuuden kielikokeilu toteutetaan mahdollisimman laajana.

– Meille ei riitä kahden tai kolmen kunnan kokoinen kokeilualue.

– Toissavuotinen maahanmuuttokriisi ei saa toistua koskaan. Maahanmuuttokriisin aiheuttamiin turvallisuusuhkiin on myös vastattava päättäväisesti. Edellytämme hallitusohjelmassa sovittua selvitystä maahanmuuton kustannuksista kesään mennessä, Terho vaati.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
6.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
7.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

Pääkaupunkiseudun ay-pomot pyrkivät valtuustoihin demareiden listoilta – SAK julkaisi jo oman poliittisen ohjelmansa

14.03.2025 |19:25

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää