
Todennäköisyyslaskelmat Italian Renzin voittoa vastaan
Italiassa järjestetään 4. joulukuuta kansanäänestys pääministeri Matteo Renzin toivomalle vaalitapauudistukselle. Koska kyse on perustuslain muutoksesta, Renzi olisi tarvinnut kahden kolmasosan edustajien äänistä puolelleen parlamentin ylä- ja alahuoneessa. Tämä ei toteutunut, joten kansanäänestyksen kautta muutoskynnys helpottuisi – mutta vain kyllä-äänien voittaessa.
Ajatushautomo Bruegelin sivuilla Alessio Terzi koosti todennäköisyyslaskelmat lukuisista äänestyksen mielipidemittauksista. Hänen laskelmiensa mukaan tulos on Renzin kannalta perin murheellinen: yli 73 prosentin todennäköisyydellä ei-äänet voittavat.
Terzin arvion mukaan äänestystuloksesta tulee kuitenkin erittäin tiukka. Lukuisat pienet asiat voivat kellistää vaakakupin suuntaan taikka toiseen. Hän muistuttaa, että todennäköisyyslaskelma voi osoittautua vääräksikin.
Suo siellä, vetelä täällä
Eurasia Groupin Euroopan osaston johtaja Mutjaba Rahman kirjoittaa Politico-lehdelle eurooppalaisten johtajien pitävän peukkua äänestyksessä kyllä-äänien voitolle. Rahmanin mukaan eurooppalaisissa pääkaupungeissa ei kannata varauksetta poksautella kuohujuomapullojen korkkeja Renzin saadessa uudistuksensa lävitse. Se voisi hyvin merkitä euro- ja EU-vastaisen Viiden tähden liikkeen yksinhallitusta vuoden 2018 vaalien jälkeen.
Vaalitapauudistus antaisi merkittävän lisäpaikkajaon vaalien suurimmalle puolueelle, ja tuolloin voittajapuolue voisi hallita ilman muita puolueita. Menetelmä vastaisi Suomen presidentinvaaleja, joissa kaksi parhaiten menestynyttä osanottajaa olisivat vastakkain toisella kierroksella.
Rahmanin mukaan toiselta kierrokselta pudonneet porvarit tuskin asettuvat tukemaan sosialidemokraatteja. Viiden tähden liikkeelle riittäisi siten päästä kahden parhaan joukkoon vaalien ensimmäisellä kierroksella, mikä vaikuttaa tällä hetkellä todennäköiseltä.
Viiden tähden liikkeen johtama Italia olisi Rahmanin mukaan selkeä riski Euroopan yhteneväisyydelle.
– EU-johtajien tulisi harkita tarkkaan sitä, mitä he toivovat, Rahman summaa kirjoituksensa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kaataako Viiden tähden liike sunnuntaina Italian pääministerin?
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









