

MTV/KUVAKAAPPAUS
Toimittajan noloon ”jeesustenttiin” joutunut Huhtasaari: ”Nämä ovat presidentinvaalit”
Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari joutui eilisiltaisessa viihdeohjelmassa lähinnä korjaamaan toimittajan ennakko-olettamuksia.
MTV:n Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelma on toki kevyttä viihdettä, mutta eilinen lähetys ”jeesustentteineen” oli lähinnä nolo. Tiedossa oli etukäteen, että juontaja Tuomas Enbuskea häiritsee suuresti Huhtasaaren vakaumus.
– Olen presidentinvaaleissa. Presidentin tehtävä on maallinen virka. On mielenkiintoista, että on tultu tähän, että henkilön uskonnollinen vakaumus olisi jotenkin radikaalia, Huhtasaari napautti.
”Putin fanittaa sinua”
Haastattelu perustui pitkälti Enbusken ennakko-olettamuksiin, jotka olivat niin kummallisia, että Huhtasaarella oli vaikeuksia vastata esitettyihin kysymyksiin.
Enbuske muun muassa nosti esille käsityksen, jonka mukaan EU-kriittisyys olisi erityisesti Venäjälle mieluinen teema.
– Veikkaan, että Putin fanittaa sinua isosti, Enbuske heitti, ja Huhtasaari pääsi korjaamaan Enbusken käsityksiä.
– Kun olen tuonut esille, että vastustan EU:ta, se johtuu EU:sta eikä Putinista. Venäjän kanssa on tietysti oltava tarkkana, Huhtasaari sanoi.
Huhtasaari korosti, kuinka tulisi pyrkiä maailmaan jossa ei käytettäisi ydinaseita. Hän kuitenkin muistutti vanhasta viisaudesta: jos haluat rauhaa, valmistaudu pahimpaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laura Huhtasaari Saksan vaalituloksesta: ”Tämä on vasta alkua”

Huhtasaari: Hallituksen sinisilmäisyys maksatetaan suomalaisilla duunareilla

Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari: ”EU:n rajat tukittava polkumyynniltä, suomalaisten etuja on uskallettava puolustaa”

Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari: Suomen kansa ei äänestänyt federalistiseen EU:hun liittymisestä

Laura Huhtasaari: ”Venäjällä pelottelu ei saa johtaa siihen, että Suomi ajautuu EU:ssa ajopuun asemaan”

Huhtasaari syyttää demareita kansallisen turvallisuuden heikentämisestä: ”Rajat on pidettävä auki, vaikka mikä olisi”

Laura Huhtasaari: ”Vihapuhesyytöksillä halutaan estää keskustelu niistä ongelmista, jotka jokainen aikuinen suomalainen omin silmin näkee”

Erikoishaastattelussa Laura Huhtasaari: Presidentin täytyy huolehtia kansallisvaltion edusta
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Kolumni: Hyvinvointi lähti lapasesta eikä palaa entiselleen
Hyvinvointivaltiollamme ei ole edellytyksiä jatkaa entisellään. Suomi käyttää eniten rahaa Euroopassa ns. hyvinvointiin, muutkin menot ovat kasvussa ja talouskasvu on Venäjän kainalossa surkeaa. On karsittava valtion menoja ja purettava etuoikeuksia, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Miljardöörin mukaan Britanniasta on tullut siirtomaa – maahanmuutto maksaa liikaa ja ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon
Miljardööri ja Manchester Unitedin omistaja sanoo maahanmuuton maksavan liikaa ja se ajaa saarivaltakunnan talousahdinkoon. - Britannia on korkean verotuksen, korkean maahanmuuton ja korkean rikollisuuden maa, Jim Ratcliffe lataa. Työväenpuoluetta edustavan pääministerin mukaan miljardöörin kommentit ovat loukkaavia ja vääriä.














