

PEKKA SAKKI
Tolppanen: Veroparatiisit rehottavat – EU poistaa osinkoveron
EU:n Ecofin-neuvostossa halutaan vapauttaa veroista osingot ja yritysten voitot, joita tytäryhtiöt maksavat emoyhtiöilleen. Valtiovarainministeri Urpilaisen mukaan direktiivin muuttamisella estetään veronkiertoa siten, että direktiivissä säädetyt edut eivät johtaisi perusteettomiin veroetuihin.
Minusta perusteetonta etua on se, että direktiivillä taataan saatujen osinkojen ja voittojen verottomuus. Tämä on pois valtion yhteisestä kassasta ja kansalaisten hyvinvoinnista. EU:n pitäisi ennemminkin säätää direktiivi, joka estäisi konserniavustusten maksamisen veroparatiiseihin. Mutta tähän ei puututa, vaikka juuri tämä kohta mahdollistaa aggressiivisen verosuunnittelun eli rahojen siirtämisen turvaan verottajalta.
Tein kolme vuotta sitten sitten lakialoitteen, jolla olisi tukittu porsaanreikä, joka mahdollistaa yritysten veroeurojen virtaamisen veroparatiiseihin. Lakialoitteessani yritykset voisivat antaa konserniavustuksia vain kotimaassa oleville tytär- tai emoyhtiöille. Näin verovarat olisivat jääneet Suomeen.
Valtiovarainministeri Urpilainen ei halunnut viedä lakialoitetta eteenpäin, koska hänen mukaansa Suomesta voidaan maksaa veroparatiiseihin konserniavustuksia, jos saavalla yrityksellä on toimipiste Suomessa. Toimipiste, eli nakkikioski tai yksiö Laihialla. Toiseksi perusteeksi yritysten veroeurojen siirtämiselle veroparatiiseihin, valtiovarainministeri sanoi maan tavan. Maan tarve ei painanut mitään.
On arvioitu, että veroparatiiseissa on verottajan ulottumattomissa 100 miljardia suomalaisten rahaa. Unionin tasolla verottajalta turvassa on 1000 miljardia euroa.
Maria Tolppanen
Kansanedustaja, eurovaaliehdokas
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tolppanen: Hallitustoimet lisäävät työttömyyttä
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.
Uusimmat

Kommentti: Työpaikoille tarvitaan luottamusta, ei pelottelua

Garedew: Sähköverotuen poistaminen ei vähennä Suomen elinvoimaa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










