

MATTI MATIKAINEN
Tossavainen: Venäläisten kiinteistökaupat luvanvaraisiksi
EU:n ulkopuolisista maista erityisesti venäläisten omistukseensa hankkima maa- ja kiinteistöomaisuus on kasvanut Suomessa sellaisiin mittasuhteisiin, että sen vaikutukset erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomessa eivät nykytilanteessa ole pelkästään positiivisia.
Kiinteistökauppoja on myös tehty usein paikoista, jotka ovat maamme turvallisuuden kannalta merkittäviä. Lisäksi kiinteistökauppoihin liittyy runsaasti myös rahanpesua. Näiden asioiden selvittäminen on vaikeaa, koska viranomaisyhteistyö venäläisten ja suomalaisten kesken on hyvin vaikeaa.
Mielestäni on epäoikeudenmukaista ja kansainvälisen vastavuoroisuusperiaatteen vastaista, että suomalaiset eivät voi ostaa tai omistaa maaomaisuutta tai muita kiinteistöjä Venäjän lähialueilta, kuten venäläiset voivat Suomesta. Suomalaisten maakaupat Venäjältä Suomen lähialueilta estää Venäjän presidentin 9.1.2011 antama ukaasi.
EU:n vaatimuksesta 1.1.2000 astui voimaan laki, joka mahdollistaa EU-maiden kansalaisten kiinteistökaupat. Suomi meni kuitenkin pidemmälle ja vapautti kiinteistökaupat myös muiden maiden kansalaisten osalta. Lieveilmiöiden johdosta kiinteistökaupat tulisi saattaa luvanvaraisiksi ETA-maiden ulkopuolisilta kansalaisilta.
Kannattaa samalla muistaa sekin, että Venäjän valtio pyrkii laajentamaan vaikutusvaltaansa naapurimaihin. Silloin keskeisenä vaikuttamiskeinona ovat näissä maissa asuvat venäläiset.
Suomessa on tällä hetkellä lähes 70 000 venäjänkielistä maahanmuuttajaa. Heistä yli 20 000:lla on kaksoiskansalaisuus. Lisäksi yksinomaan Venäjän kansalaisia on noin 31 000.
Reijo Tossavainen
kansanedustaja (ps.)
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Oikeusministeri Meri: Islannin malli Suomeen – perussuomalaisten on oltava seuraavassa hallituksessa viemässä asia maaliin
Oikeusministeri Leena Meri haluaa Suomeen kesällä Islannissa käyttöön otetun mallin, jossa karkotettava ulkomaalainen vanki voisi päästä ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan kolmanneksen rangaistuksestaan ja poistuisi sen jälkeen maasta. Hänelle määrättäisiin maahantulokielto, joka voisi koskea koko Schengen-aluetta
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














