

LEHTIKUVA
Trump valitsi varapresidenttiehdokkaakseen J.D. Vancen – media pelottelee ”painajaisella Euroopalle”
Media pelottelee, että Trumpin mahdollinen uudelleenvalinta ja hänen varapresidenttiehdokkaansa ovat uhkia Ukrainan tukemiselle, Natolle ja Euroopan puolustukselle. Todellisuudessa kyse on vain siitä, että Yhdysvaltain vaalituloksesta riippumatta EU-maat joutuvat jatkossa ottamaan paljon enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan.
Republikaanien puoluekokous valitsi yksimielisesti Donald Trumpin presidenttiehdokkaakseen. Istuva presidentti Joe Biden ei ole vielä virallisesti oman puolueensa presidenttiehdokas, sillä demokraatit vahvistavat oman ehdokkaansa vasta elokuun lopulla.
Varapresidenttiehdokkaakseen Trump nimitti 39-vuotiaan J.D. Vancen, joka edustaa senaatissa Ohion osavaltiota. Valinta on herättänyt maailmalla paljon huomiota. Ilta-Sanomien otsikon mukaan ”J.D. Vance on Trumpille salainen ase ja Euroopalle painajainen”. Mutta millainen mies ”ryysyistä rikkauksiin” noussut Vance oikeasti on?
Köyhän perheen lapsi opiskeli juristiksi
Vance syntyi Ohiossa köyhään perheeseen. Hänen lapsuuttaan leimasivat avioero, äidin huumeongelma ja nopeasti vaihtuvat isäpuolet. Myöhemmin hän julkaisi omaelämäkerrallisen Hillbilly Elegy -kirjan, jossa hän kuvaa köyhien elämää Yhdysvaltain ”ruostevyöhykkeellä”, josta metalliteollisuus on siirtynyt Kiinaan ja tilalle on tullut synteettisten tuontihuumeiden aiheuttama opioidiongelma.
Asepalvelus oli J.D. Vancen omassa elämässä ratkaiseva irtiotto syrjäytymisestä. Hän liittyi merijalkaväkeen ja palveli Irakissa tiedottajana. Merijalkaväen jälkeen Vance lähti opiskelemaan ja suoritti lakitutkinnon arvostetussa Yalen yliopistossa. Lakimiehen työn lisäksi hän on työskennellyt riskisijoittajana.
Vielä vuoden 2016 presidentinvaalien alla Vance kritisoi Trumpia kovasanaisesti. Hän on sittemmin muuttanut mieltään ja nousi senaattiin vuonna 2022 Trumpin tuella. Nyt media kritisoi Vancea siitä, että hän ”on lähestulkoon kaikesta Trumpin kanssa samaa mieltä”.
Miksi Vance pelottaa Suomen mediaa?
J.D. Vance on koulutettu ja älykäs mies, joka on nelikymppisenä poikkeuksellisen nuori varapresidenttiehdokkaaksi. Hänen vastaehdokkaansa Kamala Harris täyttää 60 vuotta juuri ennen vaaleja.
Vancella on intialaistaustainen juristivaimo ja kolme lasta. Hänen poliittinen uransa on kovassa nousssa ja hän todellakin on useimmista asioista samalla linjalla Trumpin kanssa.
Suomen mediaa Vancen varapresidenttiehdokkuus tuntuu pelottavan erityisesti Ukrainan ja Euroopan Nato-maiden sotilaallisen tukemisen näkökulmasta. Pelätään, että jos Trump ja Vance pääsevät valtaan, USA lopettaa Ukrainan tukemisen ja eroaa Natosta.
”Amerikka ensin” -linja kaikessa
Vance ajaa trumpilaista ”Amerikka ensin” -linjaa kauppapolitiikkaan, ulkomaisiin sotiin ja maahanmuuttoon liittyen. Hän on omakohtaisesti nähnyt mitä teollisuuden siirtyminen Kiinaan on tehnyt Yhdysvaltain työväenluokalle.
Pohjimmiltaan kyse on siitä, että yritykset haluavat käyttää halpatyövoimaa joko viemällä tehtaat halpamaihin tai tuomalla ulkomaisia halpatyöläisiä Yhdysvaltoihin, Vance kertoo New York Times -lehden haastattelussa. Hän haluaisi muuttaa tätä kuviota tiukentamalla maahanmuuttopolitiikkaa, jolloin yritykset joutuisivat laittomien siirtolaisten sijasta palkkaamaan jonkun niistä seitsemästä miljoonasta työikäisestä amerikkalaisesta, jotka nyt ovat vailla työtä.
Onko Ukrainan tuki vaarassa?
Senaatissa J.D. Vance on vastustanut Ukrainalle annettuja tukipaketteja. Hänen näkemyksensä mukaan Ukrainassa käytävä sota tulee päättymään rauhansopimukseen, jossa Ukraina joutuu luopumaan osasta alueistaan. Vancen mielestä matemaattiset tosiasiat ovat Ukrainaa vastaan.
– Ukraina tarvitsisi enemmän sotilaita kuin he voivat saada riviin. Ja enemmän materiaalia kuin Yhdysvallat voi toimittaa, Vance kirjoitti New York Times -lehden mielipidekirjoituksessaan huhtikuussa.
Ukraina on esimerkiksi sanonut tarvitsevansa tuhansia Patriot-ilmatorjuntaohjuksia, mutta Yhdysvallat valmistaa niitä vain 550 kappaletta vuodessa.
Vance on kuitenkin sitä mieltä, että ”ei olisi Yhdysvaltain etujen mukaista” antaa Venäjän valloittaa Ukraina kokonaan. Hän on valmis tukemaan Ukrainan itsenäisyyttä pitkäjänteisesti rauhansopimuksen jälkeen.
Kiina on USA:n tärkein kilpailija
Vance edustaa sitä republikaanien piirissä yleistä näkemystä, että Kaukoitä ja erityisesti Taiwan on Yhdysvalloille paljon tärkeämpi alue kuin Ukraina. Hän haluaa panostaa Kiinan kanssa käytävään taloudelliseen kamppailuun ja tukea Taiwania.
Trumpin mahdollisen uudelleenvalinnan myötä EU:n pitää ottaa suurempi vastuu omasta puolustuksestaan. Tämä tarkoittaa puolustusmäärärahojen ja oman aseteollisuuden tuotannon merkittävää kasvattamista, kuten Donald Trump jo edellisellä presidenttikaudellaan painotti.
Ukrainassa käytävän sodan myötä Euroopan poliitikot ovat jo itsekin alkaneet ymmärtää, että Trump on ollut tässä aivan oikeassa. Sen suuremmasta ”painajaisesta Euroopalle” ei ole kysymys.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- J.D. Vance Yhdysvaltain presidentinvaalit 2024 Ohio fentanyyli Amerikka ensin Taiwan Joe Biden Kamala Harris Donald Trump Kiina Ukraina Venäjä nato EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Medialla kummallisia kommentteja Donald Trumpin salamurhayrityksestä – CNN uutisoi aluksi ”kaatumisesta”, Suomen media tarttui ”republikaanien kannattajaan”

Salamurhayrityksen kohteeksi joutunut Trump: Emme pelkää, emmekä anna pahan voittaa

Bidenin esiintyminen oli katastrofi – omatkaan eivät enää usko presidentin haaveisiin jatkokaudesta

Donald Trump läiski haurasta Joe Bidenia ensimmäisessä tv-väittelyssä: Avoin rajapolitiikka ja laiton maahanmuutto tuhoavat Yhdysvallat

Taktinen äänestäminen voitti vaalit Ranskassa ja Britanniassa – tuskin toimii Yhdysvalloissa

Trump voitonpuheessaan: Muuri ylös ja energian hinta alas – ”vihreästä huijauksesta” luovuttava

Joe Biden luopui ehdokkuudestaan – republikaanit vaativat eroamaan myös presidentin tehtävästä

Biden puhui ”demokratian pelastamisesta”- aikoo puuttua korkeimman oikeuden toimintaan

Onni Rostilan analyysi median valikoivasta värisokeudesta: Miksi George Floydista sai suuttua, mutta Englannin lapsipuukotuksesta ei?
Viikon suosituimmat

Ovatko suomalaiset masokisteja vai tyhmiä? – Vahtera: ”Suomalaiset ovat tyhmiä potenssiin ääretön”
Blogikirjoittaja Eeva Helena Oehlandt ja taloushallinnon asiantuntija, KHT Pauli Vahtera nostavat esiin Suomen absurdit energiakierteet: Suomi vie rekkatolkulla kotimaista turvetta Ruotsiin tuotettavaksi sähköksi, jonka se sitten ostaa takaisin Ruotsista. Samaan aikaan Suomi rahtaa Italiasta haisevaa jätettä poltettavaksi suomalaisissa voimalaitoksissa. Kumpikaan kirjoittaja ei löydä koko touhusta mitään järkeä eikä logiikkaa.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Vigelius ihmettelee hyvinvointialueiden tukia: 500 euroa romanihameisiin – muut tuensaajat eivät saa vastaavaa vaatetustukea
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on ihmeissään hyvinvointialueiden käytännöstä maksaa erillistä tukea romanihameisiin. - Hyvinvointialueilla säästetään, mutta romanihameen ostoa tuetaan yhä 500 eurolla kahden vuoden välein. Vastaavaa vaatetustukea ei ole muille toimeentulotuen saajille, Vigelius kertoo.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

SDP:n entinen puoluesihteeri jakaa tunnustusta Purralle: ”Kovat ajat tuottavat joskus hyviä valtiovarainministereitä”
Huhtikuun kehysriihi ja valtiontalouden ajan myötä vaatimat oikaisutoimet puhuttavat päättäjiä ja kansaa. Valtionvarainministeri Riikka Purran tinkimätön ja maan kokonaisetua painottava linja kerää nyt tunnustusta yli puoluerajojen.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Helsingin Sanomat julkaisi hämmentävän fanikirjeen Espanjan vasemmistohallitukselle
Helsingin Sanomat julkaisi eilen intoa heruttelevan kirjoituksen, jonka mukaan Suomen tulisi kuulla Espanjan viesti ja ”tunnustaa tosiasia” eli ottaa lisää maahanmuuttajia. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, itse juttu sisältää tärkeän viestin suomalaisille: sama kieli ja uskonto helpottavat siirtolaisten kotoutumista. Siksi Espanjan linja on Suomessa mahdoton.














