

LEHTIKUVA
Turkin presidentti Erdoğanilta terveiset Nato-liittolaismaan johtajalle: Toivon kansanne pääsevän sinusta eroon viipymättä
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan muisti Ranskan presidentti Emmanuel Macronia perjantaisessa puheessaan. Hän toivoi Ranskan pääsevän pikaisesti eroon ongelmasta nimeltä Macron. Sekä Turkki, että Ranska kuuluvat puolustusliitto Natoon. Aiheesta uutisoi uutistoimisto Reuters.
Recep Tayyip Erdoğanin mielestä Emmanuel Macron on Ranskalle taakka. Hänen mukaansa Ranska ja Macron käyvät lävitse hyvin vaarallista aikaa.
– Toivon, että Ranska pääsee eroon Macron-ongelmastaan niin pian kuin mahdollista, Erdoğan kertoi puheessaan perjantaina.
Mailla viileät välit
Turkin ja Ranskan välit ovat viilentyneet usealla saralla.
Maat ottavat yhteen joko suoraan tai välillisesti Välimerellä, Libyassa ja Vuoristo-Karabahissa. Kaikilla kireillä tai konfliktialueilla mailla on vastakkaiset tuettavat leirit.
Välimeren kiista on suorasukaisin. Ranska puolustaa EU-maana Kreikkaa Turkin törkeiltä aluevesiloukkauksilta. Myös Kreikka on Naton jäsen.
Johtajilla erimielisyyksiä
Vuoristo-Karabahin kiistassa Erdoğan tukee Azerbaidžania, kun taas Macronin tuki lepää Armenialla.
– Jos ranskalaiset niin rakastavat armenialaisia, Macronin tulisi luovuttaa Marseille heille, Erdoğan ehdotti.
Presidenteillä on lisäksi ollut kovaakin kiistaa Macronin uusista aikeista siivota radikaali islam pois Ranskasta. Tuolloin presidentti Erdoğan kehotti virkaveljeänsä tutkituttamaan päänsä mielenterveysongelmien vuoksi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Vuoristo-Karabah Recep Tayyip Erdoğan Emmanuel Macron Poliittinen islam Libya Turkki Ranska nato Kreikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranskan presidentti Macronilta ukaasi maan muslimeille – vaatii sitoutumista tasavallan arvoihin

Ranskaan on syntynyt rinnakkaisyhteiskuntia – Macron lähtee taistoon islamistista separatismia vastaan

Suomen Uutiset tavoitti suomalaisteologin Armeniasta – Vuoristo-Karabahin konfliktissa on kyse myös uskontojen ja etnisten ryhmien välisestä taistelusta

Ranska on saanut tarpeekseen islamistien ymmärtäjistä: ”Kansaa yököttää”

Kaaos Syyrian Idlibissä kasvaa – Euroopassa syytä olla varuillaan

Turkki kiristää Natoa: Joko sotilaallista tukea tai pakolaisille portit auki Eurooppaan

Huhtasaari: EU:n harkittava pakotteita Turkkia vastaan

EU-maat eivät halua taipua Turkin maahanmuuttokiristykseen – Ranskan presidentti Macron pelkää Venäjän mahtia

Kreikan maahanmuuttoministeri: Kansalaisjärjestöt auttavat somaleita Turkin kautta Kreikkaan laittomasti
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Garedew ja Antikainen nousivat sähkön tehomaksua vastaan – KD:n Räsänen liittyi joukkoon: ”Rankaisee tavallisia omakotiasujia”
Omakotitaloasukkaille suunniteltu uusi sähkönsiirron tehomaksu herättää vastustusta hallituspuolueiden riveissä. Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew ja Sanna Antikainen sekä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ovat jättäneet ministeri Sari Multalalle kirjalliset kysymykset koskien Energiaviraston esittämää mallia, jonka he arvioivat kuluttajia kohtaan kohtuuttomaksi.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













