

LEHTIKUVA
Huhtasaari: EU:n harkittava pakotteita Turkkia vastaan
Euroopan parlamentin jäsen Laura Huhtasaari on huolissaan tilanteesta Kreikan ja Turkin välisellä rajalla, johon on viimeisten päivien aikana kertynyt kymmeniä tuhansia ihmisiä tavoitteenaan päästä EU:n alueelle. Huhtasaari huomauttaa, että kansainvälisten mediatietojen mukaan iso osa Kreikan rajalle saapuneista ihmisistä on Turkissa pidempään oleskelleita nuoria miehiä, muun muassa Afganistanista, jotka ovat tulleet paikalle bussien tai taksien kuljettamina.
Vuosien 2015-2016 pakolaiskriisin aikana Eurooppaan tuli yli miljoona laitonta siirtolaista, mikä aiheutti sisäisen turvallisuuden romahtamisen ympäri Länsi-Eurooppaa ja mahdollisti Isis-terroristien soluttautumisen pakolaisten ja taloudellisten siirtolaisten sekaan.
EU:n ulkoraja pidettävä kiinni
Nämä tapahtumat eivät saa enää toistua, vaan EU:n ulkoraja on Huhtasaaren mukaan pidettävä kaikissa olosuhteissa kiinni. Kreikkaa on tuettava toisten EU-maiden taholta tarvittavin kalusto- ja henkilöstövoimin, jotta laiton maahantulo pysäytetään EU:n ulkorajalle.
Turkin autoritäärinen presidentti Recep Tayyip Erdogan yrittää kiristää EU:lta lisää rahaa ja ulkopoliittisia myönnytyksiä käyttämällä maassaan oleskelevia maahanmuuttajia hybridiaseena Eurooppaa vastaan. Turkin presidentti on viime päivien vihamielisellä toiminnallaan osoittanut olevansa epäluotettava kumppani EU:lle.
Tämän johdosta Huhtasaari esittää, että EU lopettaa kaikki Turkille myönnettävät taloudelliset avustukset ja harkitsee kauppapoliittisten pakotteiden langettamista Turkille, jos Turkki ei lopeta laittoman maahanmuuton kiihdyttämistä kohti unionia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kiristäminen Recep Tayyip Erdoğan tuki Rajavalvonta Eurooppa Pakotteet Turkki Laura Huhtasaari perussuomalaiset Kreikka EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU tukee Kreikan tiukennuksia rajavalvontaan – Turkki yrittää masinoida uutta pakolaiskriisiä

Rantanen Kreikan pakolaiskriisistä: ”Geneven sopimus neuvoteltava uudelleen”

Uusi siirtolaiskriisi uhkaa – perussuomalaisten Halla-aho ja Purra: Näin Suomen pitää toimia

Halla-aho: Kreikka ja Bulgaria vetävät piikkilankaa Turkin-rajalleen – ”Suomi valmistautuu parantamalla tulijoiden oikeusturvaa ja ihmisoikeusjuristit hierovat käsiään”

Junnila: Rajavalvontaa ja kriisinhallintaa Kreikan ”helvetin porteille”

Videotallenne: Turkin rannikkovartiosto saattaa siirtolaisten kumiveneen Kreikan vesille

Antikainen: Rajat suljettava ennen uutta turvapaikanhakija-aaltoa

Purra: Varautuminen on maamme suojaamista ja haittojen minimointia

Turkin presidentti Erdoğanilta terveiset Nato-liittolaismaan johtajalle: Toivon kansanne pääsevän sinusta eroon viipymättä
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









