Tagi: kiristäminen

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Venäjälle töitä tehneitä vakoilijoita on Euroopassa paljastunut yksi toisensa perään. Kremlin hiostus ajaa agentit tekemään virheitä. Tiedustelumaailman sofistikoiduista toimintamalleista kertoo se, että kiinnijääneillä henkilöillä ei tuntuisi olevan mitään sidettä äiti-Venäjään.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Espanjalle kuuluvaan Ceutaan vyöryi tuhansia marokkolaisia parin päivän aikana. Valtaosa on nyt palautettu takaisin. Monet ovat palanneet takaisin Marokkoon vapaaehtoisesti. Episodi käy kuitenkin EU:lle kalliiksi: kolmannet maat voivat halutessaan kiristää unionilta varoja uhkailemalla laittomien siirtolaisten vyöryllä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Euroopan parlamentin jäsen Laura Huhtasaari on huolissaan tilanteesta Kreikan ja Turkin välisellä rajalla, johon on viimeisten päivien aikana kertynyt kymmeniä tuhansia ihmisiä tavoitteenaan päästä EU:n alueelle. Huhtasaari huomauttaa, että kansainvälisten mediatietojen mukaan iso osa Kreikan rajalle saapuneista ihmisistä on Turkissa pidempään oleskelleita nuoria miehiä, muun muassa Afganistanista, jotka ovat tulleet paikalle bussien tai taksien kuljettamina.  Lue lisää >