

LEHTIKUVA
Purra: Varautuminen on maamme suojaamista ja haittojen minimointia
Perussuomalaiset on lukuisia kertoja viime kuukausien aikana kysynyt hallitukselta tai yksittäisiltä ministereiltä eri yhteyksissä, miten Suomi on varautunut tai varautumassa mahdolliseen uuteen suureen siirtolaisvyöryyn. Kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Riikka Purra kuitenkin epäilee, ettei sellaisia taida olla.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoi maanantaina Ilta-Sanomissa, että Suomi on varautunut siihen, ”miten vaikka perustetaan järjestelykeskuksia eri puolille maata ja miten se prosessi on mahdollisimman jouheva ja toisaalta laadukas, että jokaisen turvapaikkaprosessi käsitellään hyvin”.
Riikka Purra ei pidä näitä toimenpiteitä varsinaisena varautumisena.
– Valmistautuminen ja varautuminen tarkoittavat minulle suunnitelmia ja toimenpiteitä, joilla estetään Suomea haittaavien ja uhkaavien ilmiöiden realisoituminen ja haittojen minimointi.
Skenaarioita miljoonista maahantulijoista
Purra muistuttaa, että vuoden 2017 lopulla Sisäministeriö julkaisi raportin, jossa esitettiin erilaisia skenaarioita laajamittaisen siirtolaisuuden suhteen. Skenaarioissa Suomeen saapui vuodessa alle 10 000, 100 000 tai miljoona turvapaikanhakijaa.
Tutkimuksen mukaan 100 000 tulijasta Suomi vielä selviäisi, mutta miljoonan kohdalla ongelmat olisivat ylitsepääsemättömiä. Raportti on julkinen, ja sitä käsiteltiin mediassa paljon.
– Rajojen kiinni paneminen on raportissa mainittu yksi toimenpide muiden joukossa, Purra huomauttaa.
Vastaavia hankkeita on tälläkin hetkellä käynnissä. Niissä on valmistauduttu esimerkiksi useiden miljoonien pakolaisten Suomeen tuloon vuoteen 2040 mennessä. Purran mukaan ilman selvityksiä on selvää, että yhteiskunnassa tapahtuisi merkittäviä häiriöitä laajamittaisen maahantulon myötä.
– Yhtä selvää on, että meillä ei olisi siihen taloudellisesti varaa.
Kapasiteetti vastaanottaa ei ole hyvä
Purran mielestä on edesvastuutonta väittää, että Suomella on ”kapasiteettia” tai hyvä varautumiskyky.
– Kun puhe oli 175 alaikäisen yksintulleen sisäisestä siirrosta, josta hallitus teki viime viikolla päätöksen, useat tahot sanoivat, että Suomella on hyvä valmius ottaa näitä alaikäisiä, sijoitettavia, traumatisoituneita ihmisiä vastaan.
– Kuitenkin samaan aikaan lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen saatavuus on vakavassa kriisissä hyvin monissa osissa maata. Noin kolmasosa lastensuojelun järjestäjistä sanoo sijoittavansa lapsia kodin ulkopuoliseen sijoitukseen siksi, että lapsen mielenterveyspalvelut eivät ole järjestyneet. Tilanne on karmea. Miten sitten yhtäkkiä 175 alaikäistä ja näiden perheet voidaan helposti vastaanottaa ja hoitaa? Turkin ja Kreikan tilanteessa on tietysti uhka moninkertaisesti suuremmasta määrästä ihmisiä, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- suunnitelma alaikäiset pakolaiset varautuminen siirtolaisvyöry kustannukset Maria Ohisalo Riikka Purra SIsäministeri Suomi Turvallisuus vihreät perussuomalaiset hallitus talous Kreikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turkin sisäministeri Twitterissä: 120 000 laitonta maahantulijaa Kreikan ja Bulgarian rajoilla

Junnila: Rajavalvontaa ja kriisinhallintaa Kreikan ”helvetin porteille”

Leena Meri MTV:n uutisaamussa Eurooppaa uhkaavasta siirtolaisvyörystä: Suomen ei pidä ottaa ketään vastaan

Tynkkynen kysyy hallituksen valmiudesta ottaa väliaikaiset rajatarkastukset käyttöön Turkin tilanteen eskaloituessa: ”Vuoden 2015 virheitä ei saa toistaa”

Rantanen Kreikan pakolaiskriisistä: ”Geneven sopimus neuvoteltava uudelleen”

Uusi siirtolaiskriisi uhkaa – perussuomalaisten Halla-aho ja Purra: Näin Suomen pitää toimia

Huhtasaari: EU:n harkittava pakotteita Turkkia vastaan

Perussuomalaiset välikysymyksessään: ”Suomen on ajettava EU:n sisärajatarkastuksia ja hylättävä toisesta jäsenmaasta tulevien turvapaikkahakemukset”

Tukea tarvitaan nyt ja koronan jälkeen – Reijonen lisäisi psykologian koulutusohjelman aloituspaikkoja
Viikon suosituimmat

Kuntaliiton toimitusjohtaja myöntää: Maahanmuutosta jättilasku Espoon veronmaksajille
Työttömyys kurittaa erityisesti suurimpien kaupunkien taloutta. Työttömyyden kasvun taustalla on pitkälti maahanmuutto, sillä liki puolet työttömyyden kasvusta johtuu maahanmuutosta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Euroopan ”tiukat tädit” yhdistivät voimansa maahanmuuton torjuntaan – Suomen SDP kulkee eri suuntaan
EU:n kaksi naispääministeriä, Italian kansalliskonservatiivi Giorgia Meloni ja Tanskan sosiaalidemokraatti Mette Frederiksen, julkaisivat maanantaina yhteisen kannanoton hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Kannanotto ylittää perinteisen oikeisto–vasemmisto-jaon. Suomessa SDP:n varapuheenjohtaja ilmoitti olevansa postaukseen pettynyt.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Poliittinen korrektius tappaa – professorin menestyskirja vaatii länsimaita ryhdistäytymään
Kanadalaisen professori Gad Saadin uusi kirja kuvaa harkitsemattoman empatian tappavia vaikutuksia. Saadin mukaan koko länsimainen sivilisaatio uhkaa tuhoutua, ellei velvollisuudeksi muuttunutta myötätuntoa karaista järjenkäytöllä.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Vihreiden kansanedustaja vaati avoimuutta politiikan rahoitukseen – puolison yhtiön 290 000 euron sopimus jäi kaikkien rekisterien ulkopuolelle
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu on vaatinut näkyvästi avoimuutta politiikan rahoitukseen. Hopsun puolison vastaperustetun yhtiön 290 000 euron sopimus Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa syntyi ilman kilpailutusta eikä näkynyt missään julkisessa vaikuttamisrekisterissä. Torstaina hyvinvointialue perui koko hankinnan.

Talouskasvu käynnissä – sosiaalidemokraattinen säätiö alkoi epäillä ennustajia
Kalevi Sorsa -säätiö moittii tuoreessa raportissaan, etteivät suomalaiset ennustelaitokset osaa ennakoida talouskasvua. Eli väitteen esittää sosiaalidemokraattinen ajatuspaja, jolla ei ole itsellään yhtäkään testattua ennustetta.

Ministeri Rydman ei anna periksi: ”Suomalaisen ja suomalaisen veronmaksajan etu on asetettava etusijalle”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman sai Jyväskylässä pitämänsä puheen jälkeen runsaasti tukea muun muassa järjestörahoituksen perkaamiselle. Paikallaolijat kannustivat häntä pitämään kiinni linjastaan, vaikka järjestöleikkaukset eivät maistu kaikille hallituskumppaneille.

Garedewilta uusi lomake vanhemmille: Woke-kielto lapsille
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew korostaa lapsilla ja vanhemmilla olevan perustuslaillinen oikeus vakaumukseen, uskoon ja mielipiteisiin - myös silloin, kun ne koskevat perinteisiä sukupuoli- ja seksuaalisuuskäsityksiä. Garedew on lisännyt omille internetsivuilleen vanhemmille tarkoitetut lomakepohjat, joilla äidit ja isät voivat kieltää lapsensa osallistumisen sateenkaari-ideologiseen opetukseen ja ohjelmaan koulussa tai varhaiskasvatuksessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













