

Leena Meri MTV:n uutisaamussa Eurooppaa uhkaavasta siirtolaisvyörystä: Suomen ei pidä ottaa ketään vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri painotti MTV:n uutisaamussa, että Suomen pitää keskittyä pitämään rajansa kiinni Kreikan ja Turkin rajalla odottavilta siirtolaisilta. Vihreiden kansanedustaja Saara Hörkkö sen sijaan toivoi, ettei Euroopassa aloiteta sisärajatarkastuksia.
Turkin luoteisosassa sijaitsevaan Edirnen maakuntaan on saapunut turkkilaisten mukaan jopa yli 120 000 laitonta maahantulijaa. Siirtolaiset ovat matkalla Kreikkaan, Bulgariaan ja syvemmälle Eurooppaan. Paikalla olevien tiedotusvälineiden mukaan moni mielii Saksaan ja Pohjoismaihin.
Tilanne Turkin ja Kreikan rajalla karkasi käsistä, kun Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ilmoitti viime viikolla, ettei se aio estää maassa olevien miljoonien siirtolaisten pääsyä Eurooppaan.
Pikakäännytykset käyttöön
Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meren mielestä Suomi voi antaa apua Kreikan ja Turkin välisen rajan valvontaan Frontexin kautta, mutta Eurooppaan ei tule päästää yhtään tulijaa.
– Apua pitäisi antaa niin, että rajalta ei tulla yli. Jos sieltä tulee ihmisiä, pitää huolehtia, että muuttovirta ei valu Euroopan läpi Ruotsin kautta Suomeen, Meri totesi.
Meren mukaan rajatarkastuksia pitää tehdä myös Suomen ja Ruotsin rajalla.
– On tehtävä pikakäännytyksiä, jos tulija on turvallisesta maasta. Jos ihmisiä ei pystytä käännyttämään siihen maahan, mistä he ovat tulleet, otetaan heidät säilöön ja palautetaan kotimaahansa.
Suomessa tuhansia laittomasti maassa olevia
Meri sanoo, että tulijat ovat liikkeellä paremman elintason perässä, koska Turkki on lähtökohtaisesti turvallinen maa. Hän ei halua nähdä uusintaa vuodesta 2015, jolloin Suomeen saapui yli 32 000 turvapaikanhakijaa.
– Meillä on vieläkin tuhansia laittomia maassa olevia tämän prosessin jälkeisessä tilanteessa, Meri sanoi ja totesi, ettei ole kuullut hallitukselta yhtään konkreettista esitystä Suomen vetovoimatekijöiden vähentämiseksi.
Sen sijaan sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on puhunut laadukkaamman turvapaikkapolitiikan puolesta.
– Nyt pitäisi keskittyä siihen, että ei oteta ketään vastaan, Meri huomautti.
Vihreät huolissaan tulijoiden oikeuksista
Meren kanssa uutisaamussa ollut vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö kehui vuoden 2015 viranomais- ja kansalaistoimintaan ja moitti aikaisemman hallituksen linjaa ainoastaan turvapaikkajärjestelmän heikentämisestä.
– Prosessit ovat venyneet aivan kohtuuttoman pitkiksi, sillä ihmiset odottavat edelleen päätöksiä. Näitä asioita korjataan nyt ja myös se on tärkeää valmistautumista tilanteeseen.
Hyrkkö myös toivoi, ettei Euroopassa otettaisi käyttöön sisärajatarkastuksia.
– Tiukoissa paikoissa punnitaan eurooppalaiset ja suomalaiset perusarvot. Punnitaan myös se, miten sitoutuneita olemme perusihmisoikeuksiin. Esimerkiksi oikeus hakea turvapaikkaa on perusoikeus, josta on pidettävä kiinni, Hyrkkö painotti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pikakäännytykset 2015 siirtolaisvyöry Saara Hyrkkö rajatarkastukset Pohjoismaat laittomasti maassa olevat Maria Ohisalo Bulgaria Leena Meri Turvapaikanhakijat Turkki Suomi vihreät perussuomalaiset hallitus Kreikka
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turkin sisäministeri Twitterissä: 120 000 laitonta maahantulijaa Kreikan ja Bulgarian rajoilla

Junnila: Rajavalvontaa ja kriisinhallintaa Kreikan ”helvetin porteille”

Tynkkynen kysyy hallituksen valmiudesta ottaa väliaikaiset rajatarkastukset käyttöön Turkin tilanteen eskaloituessa: ”Vuoden 2015 virheitä ei saa toistaa”

Mäkynen: Hallitus laiminlöi uuteen pakolaiskriisiin varautumisen – ”Edessämme on pahimmillaan suuret levottomuudet”

Rantanen Kreikan pakolaiskriisistä: ”Geneven sopimus neuvoteltava uudelleen”

Uusi siirtolaiskriisi uhkaa – perussuomalaisten Halla-aho ja Purra: Näin Suomen pitää toimia

DN: Turkin armeija mukana rahtaamassa pakolaisia Kreikkaan

Saksan vasemmisto vaatii laittomasti maassa oleville koronarahaa ja oleskelulupaa

Purra: Varautuminen on maamme suojaamista ja haittojen minimointia
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Pride-aktivistit maalittavat tieteentekijöitä – toiminta on kansainvälisesti verkostoitunutta ja systemaattista
Aktivistien maalituksen kohteeksi joutunut lääkäri Riittakerttu Kaltiala sanoo, ettei maalittaminen Pridessa voinut tulla järjestäjille yllätyksenä. Suomessa on niin pienet piirit, että on selvää, että henkilöt ovat keskenään verkostoituneita.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














